(Alkuun näin anteeksi päivityksen viivästymisestä. Näiden loistavien nettiyhteyksien takia YHDEN päivityksen tekeminen on noin TUNNIN(!!) homma. Ette arvaa miten riekaleina mun hermot on! - no ei ne oikeesti oo, paljoa..)
Jos luulin että ollaan nähty paljon hyönteisiä tähän mennessä, olin auttamattomasti väärässä. Meijän tän yön majapaikka oli lähempänä ötökkäfarmia kuin leirintäaluetta.
Ennen kun painuttiin kaupungin ulkopuolelle, käytiin ostamassa paikallisesta Ikeasta pakolliset lihapullat ja perunamuusia. Vaikka lihikset on ihan sikahintasia, ja maistuu ihan joltain HK:n einespalluroilta, niitä on silti mukava ja helppo syödä hetkittäin. Ikeassa oli muutenkin kiva käydä, sai halvan lounaanja salmiakkia.
Johtuen Ikea-vierailusta, pääsimme lähtemään Melbournesta eteenpäin vasta puolenpäivän jälkeen. Emme kerenneet ajaa kuin tunnin, jonka jälkeen jouduimme pysähtymään poliisien tiesulkuun reiluksi puoleksi tunniksi. Matkareitillämme oli käynnissä puskapalo, ja seuraavat 30 kilometriä olivat täysin savun peitossa. Onneksi meillä kesti niin pitkään lähteä ajamaan, muuten olisimme joutuneet seisomaan sulussa useamman tunnin.
Kun viimein pääsimme eteenpäin, näimme aluksi vain paloautoja ja poliiseja palaamassa paloalueilta. Pelloilla näkyi maanviljelijöitä tarkistamassa eläimiään, ja korjaamassa palaneita aitoja. Vähän eteenpäin päästyämme tuli vastaan sähkömiesten joukko, jotka pystyttivät uusia pylväitä palaneiden tolppien tilalle, ja pelastivat maahan laskeutuneita sähköjohtoja. Savu, jonka läpi ajoimme oli todella sankkaa, eteenpäin näki maksimissaan 50 metriä, ja joka paikassa haisi nuotiopiirille. Savun haju on hyvä, en kiellä sitä, mutta kun sitä on kaikkialla, ja siinä istuu reilun tunnin, se rupeaa lietsomaan lieviä päänsäryn oireita.
Koska päivä oli ollut täynnä viivytyksiä, alkoi päivä kääntyä illaksi, ja päätimme etsiä leiripaikan. Bongasimme taas tien sivussa olevan pienen kyltin, ja päätimme kääntyä kyltissä lukevan Cape:n takia. Jos leirintäalue on meren rannalla, menee valinta harvoin pieleen.
Paikka, jonne saavuimme oli todella pieni, todella puskassa ja todella halpa. Alkuun kaikki näytti lupaavalta, auringonlasku oli upea, paikka oli kaunis ja rauhallinen, ja ranta täysin autio. Vesa oli ostanut aikaisemmin päivällä oman pienen kolmen hengen teltan, ja päätimme nukkua siinä, että pääsisimme aamulla lähtemään nopeasti kellon soitua. Olimme ostaneet illaksi hyviä makkaroita ja hedelmiä helpoksi illalliseksi. Helppoa - niin ainakin olisi luullut.
Kun aurinko laski, alkoivat hyönteiset valloittaa maisemaa. Maa kihisi isoja muurahaisia, ja ilma oli täynnä hyttysiä ja paarmoja. Hämähäkit virittelivät verkkojaan ja jättiläismäiset hedelmälepakot peittivät öisen taivaan. (Lepakot on kylläkin mielettömän söpöjä). Mulle alkoi jo tässä vaiheessa iskemään lievä ahdistus tulevasta yöstä, alkava sadekaan ei helpottanut oloa, sai vaan koko ympäristön näyttämään pimeämmältä, ja hyönteiset hakeutumaan jokaista lamppua, ja sateensuojaa kohti.
Ensimmäiset paniikkikiljunnat saimme pimeässä Riinan säikkyessä jotain hypähtäen. Vaikka yritin pysyä rauhallisena, tunsin jonkun ötökän menneen paitani sisään, enkä saanut sitä pois, joten sain saman ahdistussätkimiskohtauksen itselleni. Vähän sen jälkeen päätimme mennä yhdessä käymään naisten vessassa. Ei sinne tällä ötökkämäärällä nyt kukaan hullu olisi yksin mennyt. Matka itsessään oli jo ahdistus. Hämähäkit levittävät verkkoja puiden väliin, joten joka ikisen puun alta kuljettaessa pitäisi olla joko keppi kädessä, jolla vedät seitit edestäsi pois, tai taskulamppu, jolla voit valaista seitit ja mennä niiden välistä, vähän kuin leffoissa niiden punaisten lasersäteiden välistä, jotka saa esiin savulla. Periaatteessa olo on siis vähän niin kuin huonossa hapessa olevalla Spidermanilla.
Vessassa näimme jonkun jättiläishämähäkin kutomassa verkkoaan lavuaarin yläpuolelle peilin viereen. Bonuksena vessassa käynnillä täällä oli se, ettei vessassa ollut valoa. (Leirintäalue oli oikeesti ihan puskassa, rahat jätettiin respaankin vain kirjekuoressa, ja kukaan ei tsekannut mitään, eikä sähköä ollut). Riina ei halunnut mennä hämähäkin viereiseen vessaan, joten jouduin menemään aika lähelle hämähäkkiä. Päästyäni ulos vessasta yritin totuttaa itseäni siihen kuvotukseen, ja tutkia sitä. Kaikki sujui hyvin niin pitkään kun otus oli liikkumatta. Samalla sekunnilla kun seittiin lennähti kärpänen, ja hämähäkki liikahti, jouduin poistumaan hyvin äkkiä hieman kiljahtaen vessasta. Tästä vaikutuksena Riina tottakai saa pelkoahdistuksen vessassa, ja yritän nopeasti selittää että kaikki melu johtui hämähäkin liikahduksesta, huimasta sentistä.
Päästyämme takaisin leiriin iltaruoka rupesi olemaan jo valmista. Yritin ahtaa makkarat napaani niin pian kuin mahdollista, jotta pääsisin turvaan telttaan. Mutta mikä naurettavuus! Vesan ostama kolmen hengen teltta oli sopiva joko kolmelle lapselle, tai yhdelle poikittain kulmasta kulmaan nukkuvalle henkilölle. Okei, ahtaus voi pituussunnassa johtua siitä, että meillä oli alustana meidän 10cm korkea patja, mutta silti, oli se aika pieni. Nukuttiin kaikki koskien toisiamme, mutta yrittäen olla koskematta seiniin, josta vesi tuli läpi jokaisesta kosketuksesta. Koska teltta oli pieni, hengittämätön, meitä oli kolme, ulkona satoi, ja oli kuuma, oli hapen määrä suhteellisen matalalla. Kaiken lisäksi Ville, joka nukkui keskellä, sai koko yön kiinalaista vesikidutusta siitä lähtien, kun teltan saumat pettivät, ja pisarat alkoivat tippua täsmälleen samaan kohtaan rintakehää. Vesalla paloi hermo kahden aikaan yöllä, heräten siihen, ettei happi enää riittänyt hengittämiseen. Koska sade oli hellittänyt, hän siirsi nukkumapaikkansa riippumattoon ulkopuolelle. Kaikenkaikkiaan meillä kolmella taisi yöunien pituus jäädä noin neljään tuntiin per nenä. Riina oli kuulemma nukkunut koko yön ihan loistavan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti