Sukelluskortti taskussa ..

.. ja ensimmäinen 18m sukellus takana. Se on ihan mieletöntä, ihan tajuttoman siistii, IHANAA!

Oltiin snorklailtu aika paljon, nähty kaloja, leikitty vedessä, mutta jotenkin tuntu ettei se ihan riitä. Olis ollut kiva päästä lähemmäs, tutkia miten kalat käyttäytyy. Päädyttiin sukelluskorttien suorittamiseen.

Koska Tao on todella tunnettu sukeltamisesta ja sukelluskohteistaan, löytyy saarelta hyvinkin monenlaista palveluntarjoajaa. Käveltiin pääranta päästä päähän vertaillen hintoja ja mietittiin minne mennään. Koska tää on aika uusi juttu kummallekin, päädyttiin suomalaiseen firmaan, jossa sekä opetus että materiaali on suomeksi.

Kurssi oli kiva. Meitä oli alun perin ryhmässä kolme henkeä, mutta tää kolmas tuli tekemään meidän kanssa vaan ekat vesiharjoitukset, jonka jälkeen hän pääsi vaihtamaan samaan ryhmään poikaystävänsä kanssa, joka oli aloittanut samaan aikaan. Ei paha, saatiin loppu kurssi aika yksityisopetusta.

Alussa kurssi koostui lähinnä pelastautumisen harjoittelusta. Mitä tehdään jos oma happi loppuu? Mitä tehdään jos sukellusparin happi loppuu? Miten kamat toimii? Miten kroppa tasapainotetaan? Miten vedessä liikutaan? Miten hallitaan noste? Miten paine vaikuttaa jne..

Siistii. Olin niin varma aluks, että sukellus on ydinfysiikkaa, vähintään rakettitiedettä. Mut ei, miten joku niin yksinkertanen voi olla niin toimivaa. Tää on hyvä laiskan ihmisen laji - oikeesti, mikä voi olla parempaa harrastuksessa kuin sääntö ”hengitä, liiku hitaasti ja rauhallisesti”.

Harjoitukset oli hauskoja, treenattiin hapen loppumista niin että päästettiin omat regulaattorit pois ja otettiin kaverilta tilalle, täytettiin maski merivedellä ja puhallettiin pois, pelastauduttiin nousemalla, opittiin ”leijumaan” jne.. Oudoimpia (ja aluks haastavimmilta tuntuvia juttuja) oli, kun jouduttiin ottamaan maski kokonaan pois 6m syvyydessä, uimaan rinki, ja sen jälkeen laittamaan maski takaisin, ja tyhjentämään se vedestä. Ei sinänsä m

itään, kuudesta metristä voi vielä tulla hätänä ylös koska se ei hapen laajentuessa riko keuhkoja. Jouduttiin kuitenkin tekemään sama homma 16 metrissä, josta ei voi vaan nousta keuhkorepeämän takia, vaan pitää pitää paineentasausbreikki n.5m

kohdalla. Vähän ahdisti aluks, tuntuu niin oudolta hengittää vaan suulla, kun nenästä ei pidä kiinni, ja mikään ei peitä sitä. Toisaalta, homma ei ollu niin paha kun se tuntu. Kun pitää silmiä auki, on yllättävän helppo hoitaa se takaisin ja tyhjentää.

Pienemmissä syvyyksissä ja isoissa syvyyksissä on aika jännä ero. Punanen väri alkaa katoamaan melkeen heti, ihan syvällä kaikki näyttää siniseltä. Jossain +10

m näkyy enää liilaa ja keltaista. Kaloillakin on eroja. Pienemmissä syvyyksissä on lähinnä akvaariokalojen kokoisia kaloja joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Suuremmissa syvyyksissä taas kalat näyttää akvaariokaloilta, mutta on reiluja puolmetrisiä, ja lajista riippuen 10 - 40cm korkeita. Hait elää vielä syvemmällä, ja koska vielä ei o korttia joka antaisi luvan sukeltaa sinne asti (höh!), niin joudutaan venailemaan että nähään niitä. Tosin, jossain puolilla saarta hait käy myös silloin tällöin pinnassa, ja niitä voi nähdä.

Ainoa vaarallinen kala näillä vesillä on ns. trigger fish - ja sekin kutemisaikaan. Kala on jännä, se on aika iso (täyskasvuisena), riippuen merkistä joko värikäs tai vähän värittömämpi (:)). Ne on aika metkan näkösiä, silmät ”pullottaa” päästä, ja se on melkeen neliön muotonen. Pää on ihan kohtuuttoman suuri muuhun kroppaan nähden. Jos joku on joskus pelannut Team Hospitalia, missä on potilailla se sairas että pää turpoo, niin tästä kalasta tulee vähän sama fiilis.

Tää paikka on myös täynnä erilaisia ylikasvaneita akvaariokaloja, tai siltä ne ainakin näyttää. Törkeen värikkäitä, hienoja, elegantteja ja kauniita. Pitäis hommaa joku kamera millä saa kuvia vedenalla, niin vois vähän ikuistaa, ja todistaa et on oikeesti käyny vedessä, eikä vaan fiilistele.

Oon ihan jääny koukkuun, vaikka on vasta 4 dyykkiä takana. Ollaan ruvettu kattelemaan, kun siirrytään kohtapuoliin kohti Phuketia, tosin vaan pariks päiväks moikkaa kavereita, jos rupeisikin suunnittelemaan tätä kulkua vähän sukellusten kannalta. Ennen ku nään seuraavat hepat, mä pysyn vedessä.

Kilpparisaarella, Koh Taolla

Tää paikka on ihana. Aika pieni, rauhallinen, kompakti. Vesi on kirkasta, rannat on valkosia ja meri täynnä kaloja ja korallia. Saarta voi ajella ympäriinsä mönkijöillä, ottaa venetaksin paikasta toiseen, tai vaan kävellä polkuja oman mielensä mukaan.

Ekoina päivinä hommattiin kunnon snorklaus varusteet, ja lähdettiin kiertämään mönkijöillä saarta etsimässä hyviä snorklausrantoja. Luulin et mäet Panganilla on hulluja, mut ne ei o mitään verrattuna Taon mäkiin. Mestat on vielä jyrkempiä, vielä huonommassa kunnossa ja teiden päällä on vielä enemmän irtohiekkaa. Näitä teitä en lähtis enää millään ajamaan skoottereilla. Pääväylät on tietty ihan ok betonipäällysteisiä, mutta nekin täynnä koloja. Hiekkaa on sit kaikki haarautuvat.

Yks hieno paikka jonne mentiin, oli paikkana eräs Taon korkeimmista kohdista. Kaikki nousut ja laskut piti mennä yksitellen, sillä ikinä ei voinu tietää koska mönkijä ei jaksa enää vetää, tai jää sutimaan paikalleen ja lähtee luisumaan alas. Sama alamäissä, jos jarrut olisivat pamahtaneet (mitä kuulemma on useammalle käynyt..) oltaisiin saman tien oltu seuraavan niskassa.

Johtuen kolmesta mönkijästä, aikaa kului useampi tunti, vaikka matka ei tännekään ollut mikään överi pitkä. Kun maasto meni niin jyrkäksi ja huonoksi, ettei mönkijöillä ollut enää asiaa, jatkettiin kävellen. Käveltiin metsään tehtyä polkua pitkin, metsän läpi kallioille. Matkalla yks paikallinen käski meitä ottamaan risteävän ”vähän” huonommassa kunnossa olevan polun ja jatkamaan oikealle.

Päätettiin totella - onneks! Jossain vaiheessa meinas kylläkin iskeä epätoivo, kun hypittiin puunrunkojen, kivien ja juuren yli, väisteltiin liaaneja ja ötököitä. Kaikki kannatti, kun ruvettiin näkemään aukeneva näköala. Paikka sijaitsi melkein huipulla, kallion päällä. Kallion päällekkin piti tosin kiivetä isoja kiviä pitkin, mutta kun tajuttiin reitti se ei ollut vaikea, (ja onneks ei myöskään korkealta putoamisen vaaraa).

Toisella puolella kalliota pudotusta oli n.100m, näköala koko saaren yli. Sen hikoilun ja kiroilun jälkeen tuntu niin hyvältä istua vaan paikoillaan ja kattella. Koska paikka oli niin korkealla, sieltä pystyi myös aika hyvin hahmottamaan koko saaren itä-puolen.

Kivi tosin ei ollut snorklauspaikka jota lähdettiin etsimään. Käytiin ajamassa vielä muutamassa kohteessa, mutta kaikissa paikoissa vesi oli aika sameeta. Kaiken kiertämisen jälkeen kävi ilmi että lähin biitsi oli se paras kaloiltaan ja koralliltaan.

Rannat on täällä ihania. Hiekka on pehmeämpää ja paljon hienompaa mitä Panganilla. Okei, panganillakin on pehmeähiekkaisia rantoja, mutta ei yhtään vastaavanlaisia kun täällä. Snorklatessa näkee pohjaan, n.2-5m riippuen kohdasta täysin vaivatta. Kaloja on niin paljon ettei siinä ole enää mitään järkeä. Merisiilit on sairaan hienoja, pitkäpiikkisiä, ja niitä on paljon. Korallia on kaikkialla, ja korallissa eläviä kaloja yms. myös.

Hintatasoltaan Tao on kuitenkin kalliimpi kuin Pangan. Koska Pangan on isompi saari, ja siellä asuu enemmän paikallisia, oli ruoka mahdollista ostaa katukeittiöistä, jolloin ateriasta riippuen se maksoi n.10 - 80bht, 80bht oli jo kallis, tyyliin hummeri. Täällä melkein ruoka kuin ruoka on vähintään sen 50bht, ja hinnat nousee jopa 500bht asti, mikä on jo ihan överihintasta. (1euro = n.50bht)

Iltaelämä on vilkasta, baareja on paljon. Kuitenkin, täällä on NIIIN paljon turisteja, varsinkin brittejä ja ruotsalaisia, että paikallista menoa ei meinaa löytää. Britit on raivostuttavia, (ei tietenkään kaikki), mutta hyvin suuri osa. Koska niitä on niin paljon, niillä on ”omat” hotellit, ”omat” tapahtumat yms. ne luulee omistavansa saaren. Ne vaatii et paikalliset (ja muut turistit) puhuu lähes täydellistä engantia, ne roskaa (heittää mereen pulloja, muovia yms..) mikä tuhoaa merta, ja käyttäytyy muita kuin ”itseään - eli kansaansa” kohtaan hetkittäin HYVINKIN ylimielisesti.

Kuitenkin, saari on ihana, ja 99% jengistä on leppoisaa, ja nimenomaan LOMALLA! :)

Getting around…

.. voiko aikaa oikeesti paremmin viettää? Vaihdettiin saarta erinäisten vastoinkäymisten takia, lähinnä hotelliin liittyen. Tällä hetkellä majaillaan Koh Taolla aina 29 päivään asti, ja jatketaan siitä jonnekin.

Aikasempi hotelli oli ihan Super kiva, siinä oli hyvä aima-allas, se oli meren rannalla, henkilökunta oli jees jne.. mutta, kun Niko ja Tiia tuli kanssa Panganille, rupeskin hotellissa tapahtuu kaikkea ihmeellistä. Tuskin sen takia että ne tuli :D, mutta ilmeisesti 5 hengen porukka aiheutti jo liikaa sekaannusta.

Kaikkialta ilmestyi yhtäkkiä ihmeellisiä kuluja, kaikesta olisikin pitänyt maksaa ekstraa, sovitut asiat eivät pitäneet, minibaarista ”käytettiin” tuotteita, aamupala ei kuulunutkaan sopimukseen, sovitut päivät olivatkin väärät ja kaikki vaan nyt ylipäänsä olikin pielessä.

Panganin pyrähdys oli kyl ittessään hyvä juttu, saari on kiva, mut aika hektinen. Sieltä toki löytyy paikkoja, missä saa olla ihan yksin ja ihan rauhassa, mutta vastaavasti on myös paikkoja jotka on ihan täynnä länkkäreitä, hullut bileet joka ilta, ja oikeesti menoa. Eniten ehkä kuitenkin jäi mieleen vihanen lehmänpoikanen, joka yritti hyökätä kimppuun katkarapurannalla.

Tällä kyseisellä vasikalla oli jonkin sortin auktoriteettiongelma skoottereita kohtaan. Ajettiin kolmella skoballa rantaa kohti, kun yritettiin löytää rauhallisia paikkoja. Ville pääsi vasikan ohi vielä ihan ok. Villeä seuras Niko ja Tiia, joita vasikka lähti jahtaamaan. Se ei tosin juossu pitkään perässä, koska se huomas mut kolmantena. Vasikka pysähtyi, käänsi päänsä, ja katsoi mua silmiin. Ilmeisesti meillä oli menossa joku tuijotuskilpailu sen tien herruudesta. Tää lehmänpoikanen ei antautunu ihan helpolla. Yritin vetää heti ässän hihasta, ja tööttäilemällä pelästyttää sen, ei mitään, tää juniori kattoo mua ihan ku miettis ”joo nainen, sun tööttis on niiin nähty”. En uskaltanu mennä lähemmäs, joten mittailtiin kumpikin toisiamme, kumpi kestää enemmän, minilehmä vai skootteri.

Ville ilmeisesti huomas mun jokseenkin epätoivoisen vasikan ohi-ajo-yrityksen, ja tuli kovalla vauhdilla rannasta pelastamaan mua. Se ajo melkein lehmään kiinni, ei kuitenkaan osunu. Ite uskon, et tää poikanen hävis mulle tuijotuskilpailun, ja katos siks, mut tietty joudun antaa myös pelastajalle krediittiä, joka uhmas omaa ja skootterinsa henkeä pelastustoimilla.

Ranta oli ihan jees, mut se osoittautui katkarapujen ja kotiloiden kutemispaikaksi. Kaikkialla haisi seisonut mätä vesi. Kun rannalla käveli, tuntui, että hiekkaa olis lentäny jaloille jatkuvasti. Tosiasiassa, ne hiekkajyvät oli jotain pomppivia katkaravunpoikasia jotka oli ajautunu rantaan. Niitä oli ihan järjettömät määrät. Jos taas halus pois siitä kirppuvilinästä, ja siirty rantaan päin, käveli miniatyyrikotiloiden päällä. Arvatakkin saattaa ettei viihdytty rannalla kovin pitkään.

Takastulomatkalla oli sama lehmäkohtaus kun tullessa, mut uskon et tää lehmä oli jo kerennyt tajuta ettei siitä ole meille vastusta, joten se tyyty vain vähän hypähtelemään ja näyttämään nyrpeetä naamaa.

Motorbike accidents are fairly common…

…the unsightly scar has become Konown as a ”Koh Phangan Taattoo” so yo should always wear a helmet and shoes. No aijaa?!? (Samille tosin ekstrana vielä pelastusliivit..)

Aikasemmin taisin mainita liikenteestä jotain - se on kaaos. Täällä onneks verrattuna Bangkokkiin on vähemmän autoja, vähemmän nopeutta, mutta silti ehdottomasti huonommat tiet. Saaren liikenne koostuu lähinnä skoottereista ja Pickupeista - mitä suurempi, sitä parempi. Nyt kun on satanut pari yötä putkeen, niin hiekkatiet on täynnä noin puolen metrin vesirailoja, vasta yli 15 asteen nousut ja laskut on merkattu, tosin suurin osa näistä on jotain 20 astetta. Miettikää vielä vetää näitä mäkiä About toimivalla skootterilla, hiekassa, railojen seassa. Not fun!

Ollaan pari päivää oltu kiertämässä täällä ympäriinsä, ekana päivänä meillä oli Villen kanssa yhteinen skoba, mut todettiin kun mentiin nousuja 20km/h, että ehkä on parempi jos kummallakin on oma.

Tänään kierrettiin Siilin ja Villen kanssa yhessä tätä saarta ympäri omilla peleillä. Kaikki meni ihan hyvin (todella hitaasti kylläkin…) siihen asti, kun keksittiin kääntyä yhdestä risteyksestä pikkutielle, joka johti pienelle rannalle. Matka oli ihan hasardi, päästiin eteenpäin, mutta n.1km matkaan meni tunti. Matkalla jouduttiin ylittämään pienehkö (n.4m leveä) puro, jossa oli ylimenosiltoina betonipalkit. Sami oli vähän turhan innoissaan ylityksen suhteen, pääsi puoliväliin, ja kaatoi skootterin suoraan veteen :D.

Tilanne oli jotenki täysin absurdi. Se seisoo ihan rikki sillalla, ville nauraa toisella puolella jokea, meitsi toisella, sami sillalla, skootteri väärinpäin, pyörät ilmaa osoittaen joessa. Pojat sai kammettua sen ylös, ja yritettiin tyhjentää sitä vedestä vaik miten päin, ja jätettiin se kuivumaan tien viereen. Jatkettiin matkaa biitsille, ja toivottiin todellakin löytävämme joku tyyppi joka voi kuskaa sen takasin hotellille.

Biitsi oli (ONNEKS!) kaiken vaivan arvonen. Ihan hiljanen, vaaleensinistä vettä, valkosta hiekkaa ja hiljasta. Tosin, koska tulomatka oli kestäny niin pitkään, ja takastulomatka oli viel edessä, ja koska täällä tulee niin aikasin pimeetä, kerettiin nauttia paikasta ehkä puol tuntia.

Sami löys jonkun tyypin biitsin vierestä, ja sai sen heittää skootterin takasin hotellille asti, ja sai ittensä ängettyä samaan kyytiin.

Takastulomatkalla meitsi veti kahet lipat, toset ylä- ja toiset alamäessä. Molemmilla kerroilla pyörä jäi jumiin, painoin kaasua, se lähti luistaa sivuttain, enkä jaksanu pitää sitä pystyssä ja se kaatu. Mut HAA! Mul on nyt Koh Pangan tattoo! :) Tosin naarmut oli niin säälittävän pieniä, et niistä riittää iloa ehkä 1 tai 2 päiväks, jonka jälkeen ne jo katoaa. Muuten takastulomatka meni kätevästi, bongattiin jopa 1 vesiputous ja 1 varaani matkan varrelta.

Tidididi tidididi tidididi…..

BAATMAAAN!! Lepakko varastaa meidän saippuoita. Tai oikeastaan paloja niistä. Meillä on kylppärissä aukot seinässä ulkoilmaan, ilmeisesti ilmanvaihdon takia. Yöllä, se pikkunilkki käy jäystämässä paloja saippuan kulmasta. Joka yö sitä on syöty enemmän ja enemmän. Yksi aamu löydettiin vielä tervehdyksenä ruskeita kikkareita. Ilmeisesti sen päivän saippuavalinta ei ollut batmanin mieleen.

Täällä on myös ihan hillitön määrä rapuja (joita Ville metsästää). Ne on todella nopeita. Tässä meijän rannalla ne on Abut 0,5cm - 2cm, ja malliltaan taskurapulapsia. Ravun metsästykseen on ihan oma tyyli pohjoismaalaisittain. Tarvitset vain pullon, ja lasin (eli terraarion) johon säilöä ravut ennen vapauttamista.

1. Rapuja pitää vahtia - niiden liikkeet pitää aavistaa ennalta, ja olla aina yhden askeleen edellä.

2. Rapuja pitää ahdistaa - ne pitää pakottaa vesiraajaan, aaltoihin, jossa ne eivät pysty liikkumaan, ja yrittävät kaivautua hiekkaan.

3. Ravut menevät sekaisin - ne eivät pysty kaivautumaan aallon läpi hiekkaan, jolloin metsästäjä voi käyttää tilaisuuden hyväkseen.

4. Metsästäjän tulee käyttää pulloa - ja saada rapu kiinni nopeasti, ja asettaa se mukiin.

5. Saalis tulee kuvata - ja päästää vapauteen.

Huoneemme ylimääräisenä asukkina ovat myös liskot - thank god! Ilman liskoja, paikka todennäköisesti kuhisi hyönteisistä. Liskot ovat harmittomia, joskus ehkä äänekkäitä, mutta söpöjä. Ne ovat pieniä, ja näyttävät hassulta juostessaan seiniä ja kattoja pitkin. Ne pelkäävät ihmisiä, joten ne eivät käy iholle.

Paikka kuhisee myös koiria. Meillä on pari täysin ihastunutta koiraa. Yksi seuraa Villeä kaikkialle minne se menee, ja tulee aina rannalla vartioimaan meidän kamoja, jos mennään vaikka tohon hotellin rannalle uimaan. Se on ihana, se vaan tuhisee vieressä, ei liiku senttiäkään, ja pysyy tarkkana.

Ikävä puoli koirissa on se, että kulkukoiria on todella paljon, ja ne on huonokuntoisia. Osa koirista on myös aggressiivisia, ei niinkään päivällä, mutta pimeällä en haluaisi kohdata. Käveltiin yksi ilta rannalla, ja mentiin ilmeisesti jonkun koiran reviirille, jonne ei olisi saanut tulla. Se rupes murisemaan, kun ei käännytty, se juoksi vierelle ja rupesi näykkimään. Niin kivaa kun se olisikin hankkia rabies ekoina viikkoina, päätettiin kääntyä takaisin.

Eläimiä siis riittää, nyt meille saapu vielä Siili vahvistukseksi Ausseista, joten tää on TODELLINEN eläintarha.. :o)

Junavaunussa on aina tunnelmaa..

.. junavaunussa matka katkeaa (kummelin mukaan kylläkin linja-autossa..)…mutta silti toivottavasti ei. Tää junamatkustaminen on niin kokemus. Täällä oon myös nähny tämänaikaisen elämäni karseimmat vessat. Nykyään toivon ihan rehellisesti, että vessat on mallia ”seisottava” -

eli kaksi jalansijaa- that’s it! kaikki mallia istuttava ovat likakerroksen peitossa, ja huomattavasti suuremman fyysisen ponnistelun takana, kuin kyykkyvessat.

Juna on myös erittäin eksoottinen. Makuuvaunu koostuu verhosta. Kaikki kamat (mitkä uskaltaa jättää, eikä halua änkeä itsensä kanssa 70cm leveään sänkyyn) sijaitsevat käytävällä, sängyt parissa kerroksessa. Juna heiluu enemmän kuin mikään missä oon koskaan ollut (jos ei lasketa lintsiä tai sunnuntai aamua laivalla..) ja hyppii kiskolta toiselle. Todellinen pikaexpress.

En tiedä junista mitään, mutta oletettavasti niissäkin on jonkinlaiset jouset? Thaimaalaisissa junissa ihan Super jouset, ne nimittäin todella joustaa. Välillä matkan aikana tuntui, kuin juna olisi hypännyt raiteiltaan, ja välillä siltä että se kallistuu niin paljon ettei se vaan yksinkertaisesti VOI pysyä enää omilla kiskoillaan. Juna meni hetkittäin todella hiljaa, ja joillain pätkillä taas ihan jäätävän kovaa. Jostain syystä tuli mieleen yksi juna joka suistui raiteilta muutama viikko (vai kuukausi?) takaperin samalla linjalla, ei ihme.. :)

Junalta jatkettiin matkaa Pangania kohti bussilla. Bussi oli ihan tajuton :D. Okei, siinä oli ilmastointi, mutta muuten koko kapistus näytti ihan neuvosto-ajan tankilta. Se kulki maksimissaan 50km/h (luojalle kiitos!!), ja ylämäissä 30km/h. En tiedä oliko bussissa joku pyörä irti / löysällä, tai kumi puhki, sillä se vaappui ja hyppi aivan jatkuvasti (myös niillä pätkillä kun tiet olivat kunnossa). Kun tuli alamäki, kuski otti masiinasta kirjaimellisesti kaiken irti, ja se tuntui ehkä ”pienenä” tärinänä.

Bussin jälkeen olimme satamassa, josta on 2,5h matka Panganin saarelle. En tiedä oliko tää pomppuisuus joku päivän sana, mutta laiva pomppi myös aika reippaasti. Okei, merellä saattaa joskus olla aaltoja, joten hyppiminen on ihan asiallista.

Bussin jälkeen hypättiin vielä avolavan kyytiin, joka kiikutti meidät paratiisiin..

Kun kansallishymni soi ….

Pitää kaikkien pysähtyä paikalleen kädet sivuilla, vaikka olisivat kiireessä matkalla jonnekin. Koettiin pieni epäuskonen hetki Bangkokin rautatieasemalla. Tultiin metrosta, noustiin portaat ylös, ja käveltiin normaalisti eteenpäin. Rupesin kattomaan, et vähän jännän näköstä, kukaan ei liiku, ja kaikki tuijottaa meitä. Tajuttiin pysähtyä saman tien, ja seistiin paikalla jonkin aikaa hämillään , kunnes taas jengi rupes yhtäkkiä liikkumaan. Mitä ihmettä?? Myöhemmin luin thaimaa-oppaasta, että on hyvinkin tavallista, että ennen jokaisen leffan alkua, linja-auto- ja bussiasemilla on tapana soittaa kansallishymni, jolloin pitää lopettaa se mitä tekee, nousta seisomaan ja kunnioittaa kuningasta.

Bangkok on sinänsä jännä kaupunki …

Täällä saattaa kävellä tunninkin yksin ympäriinsä (jos ei oteta huomioon kaikkialla pörrääviä autoja..), mutta ylittäessä kadun, saattaa joutua keskelle ihmisvilinää, torialuetta tms. Fiilis on ihan uskomaton. Tänään käveltiin intialaisten rakentamaa katua joka on täynnä temppeleitä ja muita kiiltäviä osia. Käännyttiin sivukadulle ja jatkettiin kävelemistä noin puoli tuntia. Tänä aikana ehkä 3 ihmistä tuli vastaan. Ylitettiin yksi tie, jonka jälkeen oltiin torialueella, joka oli täynnä ihmisiä. Koko toria ei edes nähnyt ennen kuin oli aivan kohdalla. Moni paikka on niin täysin aidattu, ja rajattu, että niitä on mahdoton löytää, ellei satu sattumalta kävelemään päin, tai tiedä mitä etsii.

Torit ovat sekaisia, todella sekaisia. Kaikkialla on ihmisiä, samoja tavaroita, ”aitoja” merkkiesineitä ja vaatteita, ”special price, only for you’ my friend!” Tinkiminen on asia erikseen ”kaikille muille tää makstaa 1200 bhatia, mutta sulle kaveri myyn 800 bhatilla - hyvä diili”. ”Joo, kuulostaa silti aika kalliilta”. ”Kerro hinta, paljon pystyt maksaa!”. ”öö, mä mietin viel”. ”Ei, haluan kuulla hinnan!”. ”Fine, 300 bhatia”. ”Ei ei ei!! Miten perheeni saa ruokaa, 600 bhatia, ja silloinkin hävettää”. ”Ei, ihan liikaa, maksan 400”. ”550, sillä myyn ota tai jätä”. ”Jätän” (ja kävelen pois, myyjä juoksee huutaen perään) ”Okei okei, 400, pahaa tekee kun näin halvalla saat!!”

Kaupunki on myös täynnä erilaisia hoitoloita, hierontaa, kauneushoitoja yms. Hinnat eivät ole kalliita, perus manikyyri + pedikyyri maksaa n.100-500 bhatia, riippuen paikasta, tunnin hieronnat useimmissa paikoissa 200 bhatin molemmin puolin. Jos olis yhtään enemmän rahaa, olisin hoidattanut täällä itteni jo niin moneen kertaan. Sen verran joustettiin, että mentiin käymään kala-jalkahoidossa. Ideana on, että paljaat jalat isketään vesiastiaan, jossa hirvee määrä pikkukaloja syö ihosta kaiken kuolleen solukon pois.

Ihan mieletöntä, alussa jalkoja kutittaa ihan järjettömän paljon. Tekee mieli vetää ne mahdollisimman nopeasti pois, mutta toisaalta, tunne on jollain tavalla hyvinkin oudon mukava. Tulos on ihan järjetön, kaikki kovettumat, kuollut iho, rohtuneet haavat ja lika lähtivät pois. Jalat tuntuivat puhtailta (sinänsä yllättävää päivän släbäreillä kävelyn päätteeksi..). Aika hyvin myös huomasi mistä kohtaa vesi oli alkanut, kummallakin samassa kohtaa valkoset rajat. Ai miten niin likasia?

Illalla löydettiin taas joku jännä katukeittiö sivukujalta, ja syötiin ihan tajuttoman hyvän makunen tappaja-kala. Mulla ei ollu kameraa mukana (enkä tosin olis varmaan kuvaa kehdannu ottaakkaan, paikalliset naureskeli jo valmiiksi meille ihan tarpeeksi :D) . Mut se fisu oli aika tajuton, hullut leuat, kiva alapurenta ja järjettömiä piikkejä. Näytti vähän pirajalta, mut pienempi. Kokki paisto sen upporasvassa, ja heitti jotain valkosipulisettiä siihen päälle. Sen lisäks syötiin jotain inkiväärinuudeli-juttua (yllättäen inkivääriä, sitä on KAIKESSA), mikä oli kanssa ihan tajunnan räjäyttävää.

Mitä pidempää täällä on, sitä enemmän tästä kaupungista tykkää. Nyt jo melkeen harmittaa, et pitää lähtee perjantaina pois, mut toisaalta, tullaan tänne tammikuun lopussa takasin saarihyppelyn jälkeen, että saadaan haettua mittatilaus-vaatteet ompelijalta ja rahdata suomeen. (Mistä johtuen joululahjat tulee samassa paketissa, ettei mene liikaa rahaa postimaksuihin, kotiväelle tiedoksi). :)

Nyt taas tonne ulos viileeseen +35 asteeseen, ja kohti etelä-saaria!!

Day 2 - budget travelling

Herättiin aamulla seiskan aikaan ja mentiin aamiaiselle. Aamupala ei ollu mikään kummonen; meitsi söi toastin, 2 tomaattiviipaletta ja banaanin, ville 2 paistettua munaa ja toastin ja banaanin. Ihan ok, mut olisin kaivannu jotain seisovaa pöytää mist olis voinu vaan bongailla hedelmiä.. :)

Aamupalan jälkeen lähettiin kävelemään ympäriinsä. Ei keretty kävellä kuin puol tunti

a, jonka jälkeen tuk-tuk-kuski ympäripuhu meidät kyytiin tunniksi. Fine, tunti oli hyvä, mut loppupeleissä tunti venyi 4 tunniksi, ja vedettiin sillä mopedilla ympäriinsä. Oon vielä varmempi et täällä ei tunneta liikennesääntöjä. Ihan sama kuinka kovaa ajaa, joku ajaa AINA kovempaa.

Tuk-tuk oli kuitenkin kiva tapa nähdä kaupunkia (ja kokea kaikki pakokaasu). Vedettiin ympäri, katottiin nähtävyysiä, oli ihanaa. Päädyttiin myös paikalliselle suutarille käymään, joten reissu ei ehkä täytä ihan budjettimatkailun piirteitä. Lopputuloksena suutarilta oli Villelle 1 mittatilauspuku, eli puvuntakki, housut, liivi, 2 paitaa, 1 talvitakki ja mulle 1 mittatilaushame, 1 liivi ja 1 mekko. Kaikki kangas oli laadukasta silkkiä tms. kashmiria ja jotain mitä en muista. Koko homma tuli maksamaan 500 euroa, joten Ausseiessa on tehtävä duunia. Siistii, joutuu kyl varmaan pistää rahdilla kamat kotiin kunhan saadaan vaan suutarilta takaisin.

Illalla päikkäreitten jälkeen seikkailtiin Sky-trainilla ja metrolla Minnan luokse (joka on ollut jo ikuisuuden vaihdossa Bangkokissa). Istuttiin paikallisessa kuppilassa varmaan 6h, jonka jälkeen lähdettiin taksilla yökerhoon. Juomat ei maksa mitään. Baarissa saa esim. rommipullon 150 bhatilla (eli About 3€), viski on vielä halvempaa. Toisaalta yökerhossa, paikasta riippuen, bisse on 50bht - 300 bht. Katukeittiöt on myös ihan huippua. Ollaan syöty järjettömiä määriä, riippuen kaupunginosasta, kadulta saa hyvän safkan 20bht - 100bht. (0,4s - 2€). Ravintoloissa hinnat on siinää 60bht -> riippuen mitä tilaa. 2 henkilöä syö jo TODELLA hyvin 400bht:lla, mikä vastaa n.8€, sisältäen juomat.

Katukeittössä on ollu pakko kokeilla sammakkoa, ja muita jännän näkösiä herkkuja.

Heinäsirkkoja ja matoja ollaan yritetty kovasti löytää, mut tuloksetta. Kumpikin odottelee vielä ripulia, pakko sen on jossain vaiheessa tulla, varsinkin kun kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti ollaan syöty myös kypsentämättömiä ruokia (vihanneksia, hedelmiä), juotu juomia joissa on jääpaloja jne..

Täällä on jännä tapa, että monet taksikuskit saa provikkaa siitä, kun ne heittää jengiä baariin. Tultiin taksilla ovelle, oltiin et ”ei kyl sit makseta mitään kyydistä” koska minnan kaveri joka oli jo baarissa sano ettei kannata. Kuski ei eka uskonu, ja yritti väittää et tietty pitää maksaa. (fine, taksimatka olis maksanu 90 bht, eli noin 1,50€). Pysyttiin kannassa ja soitettiin Minnan frendille. Se tuli hakee meijät, ja pienen keskustelun jälkeen ei tosiaankaan tarvinnu maksaa mitään. Myöhemmin kävi ilmi, et kuskit nettoo jokaisesta ihmisestä, jonka ne tuo kyseiseen baariin 200 bht, eli meistäki tää herra jäi hyvin plussan puolelle. Minna kanssa kerto, et usein kuskit maksaa viel asiakkaiden sisäänpääsyn yökerhoon ja ostaa viel jonku viskipullon tms. Vitsi olis hienoo jos toimis vastaavalla tavalla myös suomessa!! :)

Tää disco jonne mentiin, oli ihan täysin samanlainen kun suomessa, paitsi me oltiin isoja ja valkosia, paikalliset pieniä ja tummia. Baarissa oli myös todella vaikee sanoa, kuka on tyttö, kuka poika. Thaimaahan on (ainaki Lonely Planetin mukaan) yks johtavista kauneuskirurgian maista. Näillä on eniten maailmassa sukupuolenvaihdosleikkauksia, ja jos halutaan säilyttää omat kamat housuissa, voidaan hämäykseksi otta esim. silikonit ja viilata aataminomena pois…. just for fun. Itsellänihän sinänsä ei asian kanssa ongelmaa tule, mutta suomalaisilla pojilla, jotka ovat kiinnostuneita paikallisista, voi tulla ongelmaa viimeistään jommankumman kotona… YLLÄTYS!!

Varattiin tänään myös matkaa eteenpäin seuraavaksi kuukaudeksi. Lähetään perjantaina junalla alaspäin Malesiaa kohti (eli täysin poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta..) hyppimään saarille. Nyt on varmat on ekat 3 viikkoo Koh Pahnangalla, ja neljäs viikko Koh Samuilla.

Ihanaa…. pääsee vihdon pois tästä savusta. Tääl on oikeesti NIIIN hullut pakokaasut ja sumut et en pysty tajuu miten jotkus asuu tääl koko elämänsä ilman mitää hengitysongelmia. Mul on jo nyt kurkku ja keuhkot kipeenä, vaatteet tummunu (huomaa vaatteista) ja silmät kirvelee aina kun menee ympäriinsä. Kaupunkina kiva, muttei vähääkään rentouttava.

So what do we think about Bangkok?

Lento Bangkokkiin saapui kolmen aikaan iltapäivällä. Lento lähti suomen päästä puolenyön aikaan, joten jouduttiin skippaamaan yhden yön unet. Olo on sen mukainen..

Koska lentokentällä vallitsi täysi kaaos, päätimme ottaa ensimmäisen bussin keskustaan. Hyvä juttu sinänsä, bussissa ei ollut nopeusmittaria (tai oli, mutta se näytti jatkuvsti 140km/h, joten oletettavasti se oli rikki). Kuski veti jatkuvasti dalla pohjassa, ainut mihin hidasti oli mutkat, mutta silloinkin VAIN jos ne olivat kolmas kaista päällekkäin, ja oli selkeä putoamisen vaara. Ajoimme esikaupungin ohi, mikä oli täynnä slummia, ts. aaltopellistä koottuja hökkeleitä, jengiä joka kerää roskia tien vierestä, jalattomia ihmisiä. Tullin jälkeen alkoi yksi osa Bangkokin keskustasta - liikuimme ruuhkassa ehkä 10 metriä 10 minuutissa.

Kun vihdoin paikallistimme oikean pysäkin, jossa meidän pitää jäädä pois, tajusimme, ettei hotellivarauksessa ole ollenkaan katunumeroa. Yritin soitella suomeen, mutta kukaan ei oikeen ollut koneen äärellä, joten onneksi löysimme paikallisia jotka puhuivat edes muutaman sanan englantia, ja osasivat ohjata meidät eteenpäin.

Vaikka lentoväsymys pitääkin ottaa kiinni (ja tälläkin hetkellä silmät pilkkivät), menimme syömään paikalliseen ravintolaan. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää, kasviksia ja katkarapuja jossain kastikkeissa. Pakko myöntää, koska kumpikin meinas nukahtaa, ravintola oli hotellin yhteydessä. Silti ihan SUPER.

Bangkok ittessään ei säväyttäny niin vahvasti kun olisin uskonu. Bussissa oli vielä ilmastointi, mutta kun päästiin sieltä ulos, iski 33-asteinen pakokaasuilma suoraan vasten kasvoja. Kaikkialla (ainakin tässä keskustassa Sukhumvitin kaupunginosassa) on ihan sairaasti autoja, ihan sairaasti jengii, ihan sairaasti katukeittiöitä, ihan sairaasti liikennettä ja hälinää. Todettiin, että ollaan täällä About viikko, ja jatketaan jonnekki rannikolle, tai edes alueelle joka on vähemmän saastunu ja kansoittunu.

Oon kanssa vahvasti alkanu epäillä, ettei täällä ole liikenteessä mitään sääntöjä. Ainankaan nopeusrajoituksia, liikennevaloja, toisia autoja tai jalankulkijoita ei kunnioiteta. Kaiken lisäks ne ajaa väärällä puolella tietä, mikä tekee liikenteen seuraamisesta vielä vaikeampaa. Kadun ylitys on ihan hasardia, ja samalla pelkään pyöräilijöitten ja mopoilijoiden puolesta, jotka pujottelevat autojen ja jalankulkijoiden lomassa leikkien hengellään.

Sähköviritykset on mielettömiä. Johtoja on kaikkialla, ja tuntuu et kuka tahansa saa vetästä sähköö mistä tahansa linjasta. Plussana on tietty se, et kun on sen vaatimattomat 180cm pitkä (ja Ville vielä enemmän..), saa joissain kohdissa johtoja kumarrella ja kunnioittaa ihan huolella ettei saa uutta sähköstä frisyyriä.

Iso käsi sille, että olut on hyvää, seura mitä parasta, ilma on lämmin, ei ole kiire, ja voi tehdä mitä haluaa.