to 10.2.2011 - la 12.2.2011 (6.140km)

to 10.2.2011 - la 12.2.2011 Byron Bay (6.140km)

Koska olen luonteeltani peruslaiska, ja päässyt lomailun makuun, joudun ensimmäistä kertaa tiivistämään kolme päivää yhdeksi viestiksi. Ensinnäkin johtuen siitä, että mitään ihmeellistä ei tapahtunut näiden päivin aikana - ainakaan kolmen postauksen verran. Toiseksi, olen niin paljon myöhässä blogin päivityksestä, että rupean pikkuhiljaa unohtamaan kaiken tapahtuneen. Byron bay on kuitenkin helppo tiivistää yhteen. Paikka oli ihana, ja kaikki mitä tehtiin oli kivaa, jos ei lasketa hintoja.

Torstai alkoi muutolla uuteen kohteeseen. Ensimmäisen yön leirintäalue oli hintaansa nähden heikko, ja hieman kaupungin ulkopuolelta löytyi huomattavasti parempi paikka. Hinta oli vähän yli puolet edellisestä paikasta, tilaa enemmän, maa parempi sekä suihkut ja vessat lähempänä. Kun olimme asettuneet paikalle ja purkaneet kamat, rupesimme Riinan kanssa valmistautumaan päivän urheilusuoritukseen.

Olimme jo pitkään etsiskelleet paikkaa jossa ratsastaa, ja Byron Bayssa vihdoin natsasi. Pääsimme ratsastamaan rannalle ihanilla hevosilla, ja laukkailemaan iltapäivän lämpimässä auringossa. Että pääsimme tallille asti, jouduimme ensin kävelemään puolen tunnin reippaan lenkin keskustaan farkut jalassa. Voin kertoa että se on tuskaa yli 30 asteen helteessä. Keskustasta meidät nappasi kyytiin hevosten omistaja, joka ajoi koko porukan laitumille pyydystämään ratsuja.



Koska olimme ratsastaneet enemmän, saimme allemme hevoset, joilla yleensä ratsastavat vain reissujen vetäjät. Tästä johtuen hevoset oli varustettu hyvällä energialla ja pienellä kisavietillä. Meitä oli matkassa neljän hengen porukka, nainen Jenkeistä, toinen Sydneystä ja me Riinan kanssa Suomesta. Tyttö, joka oli tallilla töissä oli myöskin Suomesta (maailma on niiiin pieni!), ja jonkin ajan jälkeen kävi vielä ilmi että meillä on useampi yhteinen kaveri.



Trippi alkoi kävelyllä metsän läpi rannalle, jossa ensin käppäiltiin hevosten kanssa vedessä. Mä olin samantien niin innoissani niistä aalloista ja vedestä, et ohjasin mun hevosen vähän syvemmälle veteen. Samalla hetkellä mereltä iski vaahtopää, ja mun polle sai slaagin ja hyppäsi kylki edellä toista hevosta päin karkuun pelottavaa merta. Tuli jo mieleen että näin sitä taas mennään ja vois läpällä heittaa uudestaan hepan kanssa ympäriki, mutta ei muuta sit tapahtunutkaan.

Kävelyn jälkeen ruvettiin ravailemaan, jonka jälkeen vihdoin päästiin laukkaamaan. Se oli siistiä. Tuli ihan mieleen vanhat ratsastusleiriajat, kun painettiin jossain Kajaanissa ja Kiuruvedellä tyttöjen kanssa niin kovaa kun hevosista pääsee ja nautittiin vauhdista ja naamaan sinkoilevista kivistä. Ainut vaan et nyt painettiin vain hallittua ratalaukkaa, jännitysmomentti koostui siitä kun yritin tähtäillä edelläolevan hevosen häntään ettei oltais lähetty kirimään koko porukkaa kovempaan vauhtiin. Pakko myöntää että mieli olis tehnyt, rantaa olis jatkunu silmänkantamattomiin, ja kyllä se hevonen jossain vaiheessa olis kiinnikkin takas antanu.

Kohta jouduttiin kuitenkin lopettamaan kun "kokenut" jenkki rupesi huutamaan ja panikoimaan takana sen hevosn pukitellessa. Ilmeisesti "hurja" ratsu oli liikaa tädille joka ennen reissua oli ollut tosi experienced rider. Riina joutui vaihtamaan kesken matkan hevosia, koska typy ei uskaltanut enää ratsastaa omallansa. Niin.. se hevonen jolla se ratsasti oli kuitenkin yksi niistä, jotka laitetaan sellaisten ihmisten alle jotka eivät ole koskaan ratsastaneet..

Kuitenkin, hevoset saatiin vaihdetuksi ja matka jatkui. Otettiin vielä muutamat laukat ja ravipätkät, ja nautittiin rannalla. Kokonaisuudessaan reissu kesti reilut pari tuntia. Ratsastuksen jälkeen pakattiin hevoset takasin autoon, ajettiin ne laitumille ja painuttiin takasin Byroniin.



Takaisin kämpillä pojat olivat ottaneet ilon irti merestä. Ville ja Vesa nauttivat kalastuksesta niin paljon, että kahden kalattoman päivän jälkeen he yrittivät lahjoa meren Ahtia, ja lahjoittaa repun merelle. En tiedä sitten että miten iPhone toimii meren pohjassa, ainakaan lisää kalaa se ei tuonut.

Ratsastuksen lisäksi en tehnyt mitään. Oikeesti. Yhtenäkin päivänä kun kaikki muut olivat jossain, hengasin yksin auringossa ja yritin ruskettua. Tosin oon niin sairaan hysteerinen palamisen suhteen, että ei tästä mun rusketuksesta tuu mitään. Läträän noiden rasvojen kanssa nin paljon, että Suomeen paluun jälkeen musta kuoriutuu rasvaa vielä seuraavat kolme vuotta.



Yhtenä iltana käytiin todistamassa Byronin baareja. Oltiin jossain paikassa jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, mutta se liittyi jotenkin mereen ja alkoholiin. Tai kaloihin. Tai ehkä surffaamiseen. Kuitenkin, paikka oli kiva, vähän kaivon tapainen paikka. Se koostui isosta terassista, sekä katetusta salista, jossa soitti ihan mielettömän hyvä livebändi. Vesa innostu musasta niin paljon, että osti bändin levyn keikan jälkeen. Joudun ehkä lainailemaan sitä joskus, ja harmi jos se vahingossa unohtuu mun autoon. Sori Vesa. :)

Kaikenkaikkiaan nämä neljä päivää olivat varsin onnistuneet. En tiedä haluisinko olla paikassa pidempiä aikoja - ei vallitsevalla hintatasolla tosin olisi varaakaan. Muutaman päivän stoppina suosittelen kuitenkin ehdottomasti. Paljon nuorta jengiä, aurinkoa, aaltoja ja hauskaa.

ke 9.2.2011

ke 9.2.2011 Port Macquarie - Byron Bay 401km (6.140km)

Port Macquariesta lähdettiin Byron Bayhin hyvin levänneenä. Matka oli onneksi kohtuullinen, joten emme pitäneet aamulla kiirettä lähdön suhteen. Ajoimme melkein kokomatkan maisemareittiä, joka kiersi meren rantaa pitkin, ja mutkitteli pienten nyppylöiden yli. Jossain vaiheessa auto rupesi pitämään kummallista nykinää, ja olin jo aivan rikki ja luulin moottorin pettäneen, mutta syyksi paljastui ampiainen, joka oli päättänyt lentää ilmanottoaukkoon. Olisikin ollut hyvä läppä, jos kaara olisi sanonut sopimuksen irti näin loppuvaiheessa. Varmasti olisi naurattanut.

Byron Bayhin päästyämme alkoi taas leirintäalueen metsästys. Byron Bay on itä-rannikolla sijaitseva turistikaupunki, joka on täynnä surffareita ja reissaajia. Kaupunki on kaunis, ja koostuu muutamasta pääkadusta, jonka varrelle on ripoteltu kaikki tarvittava. Muutama vaate- sekä ruokakauppa, pizzeriat, take-away raflat, posti ja pankki, sekä baarit. Majoitus on kallista, ja melkein aina täynnä.

Ensimmäinen, kaupungin keskustassa sijaitseva leirintäalue olikin täynnä, ja siirryimme seuraavaan, joka sijaitsi noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Tämäkin leirintäalue oli sikahintainen, jopa ilman sähköä. Sinänsä paikka oli ihan siisti, suihkut olivat uudet, keittiö oli toimiva ja grillit hienoja, mutta jos maksaa melkein 80e (4 hlö) yöltä, odottaisin että olisi edes sähkö käytettävissä. Päätimme kuitenkin tyytyä paikkaan, nukkua yön, ja suunnistaa kohtuullisemman hintaiseen paikkaan seuraavana aamuna, hieman kaupungin ulkopuolelle.

ma 7.2.2011 - ti 8.2.2011

ma 7.2.2011 Sydney - Port Macquarie 390km ( 5.739km)

Maanantaina oli pakko lähteä siirtymään eteenpäin, ajopäivä taas, vaikkei kilsoja paljon kerennytkään kertymään. Oli oma hommansa päästä ulos Sydneystä. Monet teistä ovat 5-7 kaistasia, ja jostain syystä sitä sattuu olemaan aina väärällä puolella tietä kun pitäis lähtee kääntymään, ja joutuu ajaa seuraavasta liittymästä kun ei tunne reittiä ja yrittää väistellä tulleja ja seli seli. Tosiaan, kaupungista ulos pääseminen aamuruuhkassa kesti.

Olimme matkalla Byron Bayhin, mutta yhtäkkiä Riina bongasi matkalta kyltin Port Macquarien, jossa joku tutuntuttu oli ollu ja joka oli kuulemma ihana paikka - no sinne piti mennä.

Kaupunki oli ihana, oikein söpö pittoreski (Oon niin pitkään halunnu käyttää tätä hienosto-sanaa) pikku kyläkaupunki. Aika hintava se toki oli, ja selkeesti vähän meitä vanhempien pariskuntien mieleen. Ruokaa ja ohjelmaa oli kuitenki riittävästi ja kaikki oli hyvää ja kivaa.



ti 8.2.2011 Port Macquarie (5.739km)

Koska kaikki oli niin hyvää ja kivaa, päätettiin olla täällä vienä toinenkin päivä. Tähän ilotteluun ei mitenkään liittynyt poikien edellisenä päivänä varaama big game fishing - eli isoa kalaa ja paljon avomerellä. Mekin yritettiin Riinan kanssa onnea hevosten suhteen, mutta jostain syystä kaikilla lähitallien hevosilla oli vapaapäivät juuri sinä päivänä.

Onneksi jotkut nautti. Samaan aikaan kun me vedeltiin vielä sikeitä leirintäalueella, Ville ja Vesa lähti kalastamaan kukon laulun aikaan. Nukuttiin aikamme, ja lähdettiin sen jälkeen stadiin katselemaan aamupalavaihtoehtoja. Meijän alkuperäisenä ideana oli mennä yhelle pannukakkufarmille (siis sellanen ketju-myymälä). Edellisenä iltana pimeessä nälkäsenä ku kuljettiin ettimässä ruokapaikkaa, bongattiin tää paikka. Seuraavana aamuna ne rasvalätyt ei enää houkutellu yhtään niin paljon. Varsinkaan kun ne ei ollu sellasia ihanan rapsakoita, vaan lötköjä ja sivussa pahaa (ainakin pahan nähköistä) kahvia.

Jatkettiin eteenpäin, ja löydettiin omalle lompakolle sopiva paikka, jossa tarjoiltiin hedelmäsalaattia, ihanaista kahvia sekä salaatin päälle jäädytettyä jugurttia. Ihan loistokasta. Riina ryhtyi vielä villiksi, ja otti banaanileivoksen salaatin päälle. Ehkä yks täydellisimmistä aamupaloista ikinä.

Aamupalan jälkeen palattiin leirintäalueelle ja päädyttiin todistamaan onnellisia kalastajia, kalareissu oli menny paremmin kuin loistavasti. Kalaa oli ollut reissun päätteeksi niin paljon, ettei kaikkea edes voinut ottaa mukaan. Huonommat kalat menivät jollekkin tutulle joka auttoi kalareissua jotenkin (mikä muisti..) ja pelikaanit hyötyivät lähinnä perkausjätteestä. Iltapäivä sujui lähinnä kalaa kokkaillen ja syöden ja nauttien. Täyteen tultiin.

su 6.2.2011

su 6.2.2011 Sydney (5.349km)

Ilma muuttui tänään kuin salamaniskusta. Salamat toki iskivät, mutta jossain hyvin paljon kauempana. Ilma oli todella painostava ja viileänkuumakostea. On jännä, miten kylmältä 20 asteen pudotus tuntuu. Normioloissa sateinen +25 ei ole kylmä, mutta edellispäivän +45 jälkeen jouduin vetämään pitkät lahkeet ja hihat päälle (uuuu...).

Riina oli päättänyt tänään viettää aikaa sukuloiden, sekä noutaen Suomesta saapuneen fazerin suklaalähetyksen. Me emme halunneet jäädä pekkaa pahemmaksi ja päädyimme korvaamaan suklaat pizzalla etsimällä yhden australialaisen gourmetpizza-ketjun myymälän. (Ette muuten arvaa miten paljon niitä Riinan suklaita kuolattiin, ja miten tarkkaan se piti niitä silmällä. En olis ihmetelly vaikka palat olis iltasin varmuuden vuoksi laskettu. Mä sain kyllä niin paljon namia kun halusin ja pystyin syömään, pojilta salaa tietty.)

No, kaikki ei mennyt ihan niin kuin leffoissa. Parhaimmillaankin koko matka pizzerialle oli kuin jostain vain videolevitykseen joutuneesta b-luokan "koko perheen elokuvasta". Ensin missasimme bussin. Sitten pääsimme bussiin, mutta missasimme pysäkin. Ajoimme keskustaan asti, ja tajusimme lähimmän toimipisteen olevan melkein 6km päässä. Suomalaisella sisullahan toista kahta dollaria ei maksettu - äkkiäkös tuon matkan kävelee.

Kävelimme pitkään, vähintään ikuisuuden. Puolessa välissä alkoi vesisade. Koska olimme jo niin pitkällä, ei ollut enää mitään järkeä ottaa bussia. Kun vihdoin pääsimme perille, huomasimme että olimmekin noutopizzeriassa. Tilasimme pizzat, söimme ne puoliksi bussipysäkillä. Otimme bussin keskustaan. Söimme kävellessä loput suoraan laatikosta. Otimme bussin takaisin hostellille Villen kanssa. Vesa jäi hetkeksi katsomaan CNY-kulkuetta (Chinese New Year). Pizza oli kyllä hyvää, onneksi. Muuten olisi saattanut tulla ruumiita, ainakin torakoiden.

Illalla oli ehkä maaaaailman ihaninta nukkua, kun ei tarvinnut kastella peittoa viilennyksen toivossa. Taivaallista.

la 5.2.2011

la 5.2.2011 Sydney (5.349km)

Lauantai oli täynnä kärsimystä ja hemmottelua. Aamulla aivan liian aikaisin pojat halusivat lähteä katsastamaan paikallista asuinaluetta, eli toisin sanoen kävelemään 45 asteen (varjossa!) helteeseen.

No, jokainenhan sen tajuaa, etei se ole parasta mahdollista viihdettä. Fine, se oli kivaa, ja oli hauska nähdä ympäristöä, mutta tossa helteessä... Lisäksi kyseinen alue on rakennettu todella mäkiseen paikkaan, ja olen jokseenkin varma että käveltiin kokoaika pelkkää ylämäkeä. Voi olla, että kyseessä oli poikien joku salainen "tytöille rautaiset pakarat-treeni", mutta en mene vannomaan.

Meillä Riinan kanssa paloi hermo jossain vaiheessa, ja päätettiin mennä ilmastoituun kasvohoitoon nauttimaan ja unohtamaan rautaiset pakarat. Miten ihana olikaan päästä Mombasa-ilmasta (kuuman kostea...) kuivaan kylmään sisäilmaan. Ulkona oli niiin kuuma, että melkein rupesin kaipaamaan Suomen paukkuvia pakkasia, tosin se tunne meni ohi aika nopeasti.

Iltasella, vieläkin euforisessa olotilassa ihanan hoidon päätteeksi päätettiin lähteä kaupunkiin katsastamaan bondai- tai coogeebeach. Koska bussi sattui menemään näppärästi suoraan coogeelle, ei jaksettu mennä bondaille asti. Jengi tosin fiilisteli ja jaksoi mainostaa että ei sinne kävele kuin tunnin - no ei kävele ei, mutta mutta te taisitte kävellä sinne pilvisessä +20 asteessa, kattokaapa ulos..."Ei - meillä on täällä ilmastoidussa huoneessa ihan hyvä olla..". Niin varmasti olikin. Harmi sinänsä, Bondai taitaa olla aussien tunnetuin ranta.

Coogee oli kuitenkin ihana - ainakin meille tarpeeksi hyvä. Kaukanahan se oli niistä ihanista autioista hiljaisista rannoista missä ollaan käyty, mutta kiva silti. Paikka oli aivan täynnä jengiä. Rannalla juoksi paikallisia adoniksia öljyttyjen vartaloidensa kanssa. Rantavahdit katselivat ympäriinsä ja noukkivat liian pitkälle menneitä uimareita takaisin. Tytöt olivat toinen toistaan pienemmissä bikineissä esittelemässä ruskettuneita vartaloitaan surffareille. Äidit metsästivät pakoon juossutta jälkikasvuaan, ja isät korkkasivat oluet.

Pian aurinko rupesi laskemaan, ja meidänkin oli aika suunnata takaisin hostellille pullokaupan kautta. Otin jo hyväksi havaitun suhteellisen halvan humppakuution kuivaa valkkaria ja astelin tiskille, jossa myyjä katseli mua noin kymmenen sekunnin ajan ja totesi;
Myyjä:"Juu... tota oliskos neidillä näyttää paperit?"
Liisa:"tässä, ole hyvä"
M:"Niin, ei tää ole vittuilua, meidän pitää lain mukaan kysyä .."
L:"joo tottakai.."
M:"Niin kun neiti näyttää alle 18v:ltä.."
L:"??"
M:"Muuten tulee isot sakot..."(katselee passia ja yrittää ettii syntymäpäivää)
L:"Niin neiti täytti 18v kahdeksan vuotta sitten.."
M:"Ai...juuu...katos..."
L:"Imartelevaahan tämä.."
M:"En mä vittuillu tai mitään, se on tää laki..."(punasena raukka :))
L:"Ei mitään - kiitos :)"
Poika oli ite ehkä 20v.. ja jos nyt ihan rehellisä ollaan, niin kyllä mä yt monta vuotta oli 18v. oon menny. Mopa meikittä ja tukka laittamatta. Imartelevaa, mutta koomista, TODELLA :D. Lisäksi mä oon meistä 4:Stä vanhin, ja ainut keneltä ne pahvit katottiin.

Rannalta otettiin bussi takaisin hostellille ja aloitettiin ruoan laittaminen ja viinin nauteiskeleminen muiden asukkaiden kanssa. Tarkoituksena oli mennä katsastamaan Sydneyn yöelämä, mutta jossain vaiheessa havahduttiin siihen, että kello on jo yksi ja kukaan ei jaksa enää lähteä. Osa painu nukkumaan ja osa siirty yläkerran bileterassille.

Vaikka hostelli onki rento ja ok hintanen, on siinä myös pari huonompaa puolta. Koska paikka on rento, ei siellä ole minkäänlaista hiljaisuutta. Huoneet, jotka meillä oli, olivat rentouden takia ehkä paskimmat mahdolliset. Silloin, jos itse halusi nukkua, mutta muut asukkaa halusivat (aina) istua ulkona lähtemättä baariin, oli mahdoton saada unta. Kaikki möly, huuto, nauru yms. kuului täysin samalla desibelimäärällä huoneisiin, mitä se oli terassilla. Kaikista pahiten äänet kuuluivat Riinan ja Vesan huoneeseen, ja Riina nukkuikin puolet ajasta meidän huoneessa. Pakko myöntää, että hostellin ilmapiiri oli kaikesta huolimatta tosi ihana.

Niin, ei siis lähdetty tänään baariin - better luck next time. :)

to 3.2.2011 - pe 4.2.2011

to 3.2.2011 Cape Conran - Sydney 703km (5.349km)

Aamulla herättiin suhteellisen aikaisin, varsinkin unikeko-Riina. Uskomattominta oli, että siinä vaiheessa kun muut pääsivät äreinä huonosti nukutun yön jälkeen ylös teltasta ja riippumatosta, Riina kertoi ylpeänä käyneensä jo aamukävelyllä rannalla. Ilmeisesti kaikki on mahdollista ;)

Vaikka netit toimivat koko sen ajan kun olimme Melbournessa, kenellekkään ei ollut tullut mieleenkään, että Sydneyn majoituksen olisi voinut varata ennalta. Tällä kertaa toki käynnissä ei ollut mitään maailmanluokan tennisottelua, mutta neljän hengen porukka riitti karsimaan huomattavan monen hostellin listalta (ellei halunnut maksaa itseään kipeäksi).

Päädyimme suht kalliiseen, ja yhteen niistä ainoista hostelleista joissa oli tilaa päivän varoitusajalla. Hostelli sijaitsi hieman kaupungin ulkopuolella, joten pääsimme nauttimaan Sydneyn iltapäiväruuhkista nautinnollisesti heti ensimmäisenä päivänä. Hostelli oli ihan jees, mutta koska se oli niin kaukana keskustasta, emme halunneet viettää siellä enempää kuin yhden yön. En tiedä monta henkiilöä hostelli veti kerralla sisään, mutta ihmisiä oli paljon. Keittiö näytti enemmän koulun köksäluokalta, kuin miltään mukavalta rennolta paikalta. Kuri oli kova, mutta näin jälkeenpäin mietittynä se oli aika positiivista kun vertasi seuraavaan hostelliin.

Kaikenkaikkiaan päivä oli aika ohjelmaton, mitä nyt ajoimme iloksemme 10km harhaan, koska kartassamme eivät näkyneet kyseisen alueen pikkutiet, iphonesta loppu akku joten sen gepsiä ei voinut käyttää, ja juuri siitä kyseisestä tiestä, jonka varrella hostelli sijaitsi, puuttui tienviitta.

Ruoka oli onneksi hyvää, vaikka muussi toki muistutti enemmän perunavelliä, ja lihapulliin oli unohtunut ostaa kastike. Muussia tehdessämme luimme ajamisen väsyttäneillä silmillä maidon määrän vahingossa väärin, ja normimäärän sijasta päätimme tehdä extreme-muussia tuplanesteytyksellä. (Tietenkin tämä saattoi olla tiedostamaton tapa yrittää nesteyttää kuivuneita kehojamme..?). Koska saavuimme myöhään, ja keittiö meni kiinni kymmeneltä, emme kerenneet keittää kaikkia nesteitä pois, vaan päädyimme dippailemaan yrttimaustettuja lihapullia maustettuun muussivelliin. Mut oikeestaan, se oli kyllä älyttömän hyvää, joskin outoa.


pe 4.2.2011 Sydney (5.349km)

Ompa ihana olla turisti. Tänään vietimme todellisen kävelyturistipäivän, kuljimme ympäriinsä ja katsastimme Oopperatalon, Harbour bridgen, eri kaupunginosat sekä matkustimme keskustan kiertävällä junalla pienen lenkin. Olin siinä uskossa, että junamatka olisi ollut edes VÄHÄN pidempi, ja se olisi kulenut korkeammalla, mutta kokemus koostui noin 10min ajelusta talojen välissä noin 10m korkeudessa. Todella kreisiä.. :)



Sydney on ihana kaupunki, ja toivoisin todellakin että budjetti olisi vähän paremmassa kunnossa, että pystyisi edes ostamaan jotain. Rahan määrästä kertoo ehkä jotain se, että meillä ei ole Villen kanssa vielä paluulippuja, emmekä pysty edes moisia ostamaan ennen kuin olemme myyneet auton. Tilanne on sinänsä kinkkinen, koska nyt saisi vielä kohteellisen edullisia lippuja maaliskuulle, mutta hinnat kohoavat kokoaika. Toisaalta, jos emme osta nyt joudumme todennäköisesti maksamaan enemmän, tai vastaavasti siirtämään lähtöä, mitä en haluaisi enää tehdä, varsinkin kun se pieni Roberto odottaa suomessa. (Robista on muuten kuulemma tullut ihan "hurja", se kiusaa puolta isompaa kaveriansa etsimällä sen piilottamat luut pihalta, tuomalla ne sisään ja syömällä niitä. Kun Siiri yrittää hakea ne pois, Robi murisee. hui! :) Kaikki jotka on Robin nähny, tietää miten hurja se oikeesti on..)

Kaupungilla pörräsi myös paljon muita turisteja. Tyypilliset pinkit tai ravun punaiset britit, isot määrä saksalaisia mukavissa ja käytännöllisissä kävelykengissään, lierihatut päässä, vyölaukut vatsalla. Pariskunnat tunnisti hyvin samankaltaisesta pukeutumisesta. Oikeesti, ihan kenkiä, paitoja ja shortseja myöten. Villeimmillä pareilla oli jopa samanlaiset aurinkolasit ja vyölaukut. Kiinalaisia oli paljon, varsinkin Chinatownissa - se nyt ei sinänsä ollut yllätys.. Ruotsalaisia ja suomalaisiakin oli paljon, eron huomasi usein (valitettavasti) siitä, että ruotsalaiset nyt olivat aina hieman ruskeampia, hoikempia ja paremmin pukeutuneita (ja enemmän päissään). Tosin luulen että ne isänmaamme toivoto olivat tässä vaiheessa vielä hotelleissa, kun naapurimme kiskoivat kauniita coctaileita baareissa.



Yritimme myös Riinan kanssa olla hieman ruskeampia, hoikempia ja paremmin pukeutuneita tilaamalla ihanat coctailit. Ei tarvinnut pettyä. Kuvittele ihana terassi joen rannalla, hyvää musaa, jalat hurraa kun ne pääsee lepäämään pitkän päivän jälkeen, ja itse tiedät jääkylmän juoman olevan tulossa. Tarjoilija panee parastaan, ja tuo huurteisen lasin pöytään. Katselet ohikulkevia ihmisiä myhäillen - saithan koko kadun viimeisen istumapaikan terassilta. Nautinto.



Lepäilyn jälkeen suuntasimme takaisin hostellille, jonka olimme bonganneet edellisenä iltana netistä. Hostelli vaikutti netissä kivalta, ja siihen sisältyi ilmainen parkki, joten päätimme varata paikan. Hostelli olikin ihan kiva, mutta järkyttävän kuuma, ja auto oli liian korkea parkkiin. Jostain syystä joka ikiseen kaupunkiin, jonne olemme saapuneet, on pamahtanut samaan aikaan jäätävä helleaalto. Nytkin lämpötila oli varjossa reippaasti yli 40 asteen, tuuli puhalti aavikolta, ja aiheutti ihmisille windburneja, eli "vamma", joka syntyy siitä että kuuma tuuli polttaa sua. Ulkona oli ihan mahdoton olla, aivan sama oliko yö vai päivä. Kaikki aurinkorasva hikoili pois iholta, ja ilman rasvaa palaminen suoriutui kätevästi noin 10 minuutissa.

Nukuimme kaikki 4 hengen dormeissa, minä ja Ville yhdessä, Riina ja Vesa yhdessä. Toisaalta, Riina nyt ei pystynyt omassa huoneessaan nukkumaan, koska siellä ei ollut tuuletinta, ja koska huoneen ainoa ikkuna oli parvekkeelle, jossa bileet jatkuivat AINA aamuun asti. Nukuimme siis Villen kanssa vierekkäin kapeassa sängyssä yrittäen olla koskematta toisiamme kuumuuden takia, ja Riina kiipesi toiseen sänkyymme viidenneksi huonetoveriksi. Yksi huonetoverimme oli Italialainen, ja toinen kaveri oli Mexicolainen poika jonka nimi oli Taneli. Oli pieni yllätys, kun tumma mies tunnisti kielen, puhui suomea, ja kertoi omistavansa myös Suomen passin äitinsä takia, joka on suomalainen.

Hostelli oli ihan viihtyisä, mutta todella äänekäs ja ja sotkuinen. Luulen ettei jääkaappeja ollu siivottu vähintään puoleen vuoteen, muutamissa maitopurkeissa kasvoi jo oma ekosysteemi ja osa tuotteista näytti pystyvän kävelemään pitkin seiniä. Luulen että kaappien lämpötilakin pysyi mukavassa parissakymmenessä asteessa, toki on myönnettävä, että onhan se vähemmän kuin +40. Jengi oli kuitenkin rentoa ja ilmapiiri oli hyvä. Plussana myös se, että keskustaan meni bussilla vajaa 10 minuuttia.

Helmi, tää on niin mun kaupunki <3.

ke 2.2.2011 Melbourne - Cape Conran 389km (4.691km)

(Alkuun näin anteeksi päivityksen viivästymisestä. Näiden loistavien nettiyhteyksien takia YHDEN päivityksen tekeminen on noin TUNNIN(!!) homma. Ette arvaa miten riekaleina mun hermot on! - no ei ne oikeesti oo, paljoa..)

Jos luulin että ollaan nähty paljon hyönteisiä tähän mennessä, olin auttamattomasti väärässä. Meijän tän yön majapaikka oli lähempänä ötökkäfarmia kuin leirintäaluetta.

Ennen kun painuttiin kaupungin ulkopuolelle, käytiin ostamassa paikallisesta Ikeasta pakolliset lihapullat ja perunamuusia. Vaikka lihikset on ihan sikahintasia, ja maistuu ihan joltain HK:n einespalluroilta, niitä on silti mukava ja helppo syödä hetkittäin. Ikeassa oli muutenkin kiva käydä, sai halvan lounaanja salmiakkia.

Johtuen Ikea-vierailusta, pääsimme lähtemään Melbournesta eteenpäin vasta puolenpäivän jälkeen. Emme kerenneet ajaa kuin tunnin, jonka jälkeen jouduimme pysähtymään poliisien tiesulkuun reiluksi puoleksi tunniksi. Matkareitillämme oli käynnissä puskapalo, ja seuraavat 30 kilometriä olivat täysin savun peitossa. Onneksi meillä kesti niin pitkään lähteä ajamaan, muuten olisimme joutuneet seisomaan sulussa useamman tunnin.



Kun viimein pääsimme eteenpäin, näimme aluksi vain paloautoja ja poliiseja palaamassa paloalueilta. Pelloilla näkyi maanviljelijöitä tarkistamassa eläimiään, ja korjaamassa palaneita aitoja. Vähän eteenpäin päästyämme tuli vastaan sähkömiesten joukko, jotka pystyttivät uusia pylväitä palaneiden tolppien tilalle, ja pelastivat maahan laskeutuneita sähköjohtoja. Savu, jonka läpi ajoimme oli todella sankkaa, eteenpäin näki maksimissaan 50 metriä, ja joka paikassa haisi nuotiopiirille. Savun haju on hyvä, en kiellä sitä, mutta kun sitä on kaikkialla, ja siinä istuu reilun tunnin, se rupeaa lietsomaan lieviä päänsäryn oireita.




Koska päivä oli ollut täynnä viivytyksiä, alkoi päivä kääntyä illaksi, ja päätimme etsiä leiripaikan. Bongasimme taas tien sivussa olevan pienen kyltin, ja päätimme kääntyä kyltissä lukevan Cape:n takia. Jos leirintäalue on meren rannalla, menee valinta harvoin pieleen.

Paikka, jonne saavuimme oli todella pieni, todella puskassa ja todella halpa. Alkuun kaikki näytti lupaavalta, auringonlasku oli upea, paikka oli kaunis ja rauhallinen, ja ranta täysin autio. Vesa oli ostanut aikaisemmin päivällä oman pienen kolmen hengen teltan, ja päätimme nukkua siinä, että pääsisimme aamulla lähtemään nopeasti kellon soitua. Olimme ostaneet illaksi hyviä makkaroita ja hedelmiä helpoksi illalliseksi. Helppoa - niin ainakin olisi luullut.




Kun aurinko laski, alkoivat hyönteiset valloittaa maisemaa. Maa kihisi isoja muurahaisia, ja ilma oli täynnä hyttysiä ja paarmoja. Hämähäkit virittelivät verkkojaan ja jättiläismäiset hedelmälepakot peittivät öisen taivaan. (Lepakot on kylläkin mielettömän söpöjä). Mulle alkoi jo tässä vaiheessa iskemään lievä ahdistus tulevasta yöstä, alkava sadekaan ei helpottanut oloa, sai vaan koko ympäristön näyttämään pimeämmältä, ja hyönteiset hakeutumaan jokaista lamppua, ja sateensuojaa kohti.



Ensimmäiset paniikkikiljunnat saimme pimeässä Riinan säikkyessä jotain hypähtäen. Vaikka yritin pysyä rauhallisena, tunsin jonkun ötökän menneen paitani sisään, enkä saanut sitä pois, joten sain saman ahdistussätkimiskohtauksen itselleni. Vähän sen jälkeen päätimme mennä yhdessä käymään naisten vessassa. Ei sinne tällä ötökkämäärällä nyt kukaan hullu olisi yksin mennyt. Matka itsessään oli jo ahdistus. Hämähäkit levittävät verkkoja puiden väliin, joten joka ikisen puun alta kuljettaessa pitäisi olla joko keppi kädessä, jolla vedät seitit edestäsi pois, tai taskulamppu, jolla voit valaista seitit ja mennä niiden välistä, vähän kuin leffoissa niiden punaisten lasersäteiden välistä, jotka saa esiin savulla. Periaatteessa olo on siis vähän niin kuin huonossa hapessa olevalla Spidermanilla.



Vessassa näimme jonkun jättiläishämähäkin kutomassa verkkoaan lavuaarin yläpuolelle peilin viereen. Bonuksena vessassa käynnillä täällä oli se, ettei vessassa ollut valoa. (Leirintäalue oli oikeesti ihan puskassa, rahat jätettiin respaankin vain kirjekuoressa, ja kukaan ei tsekannut mitään, eikä sähköä ollut). Riina ei halunnut mennä hämähäkin viereiseen vessaan, joten jouduin menemään aika lähelle hämähäkkiä. Päästyäni ulos vessasta yritin totuttaa itseäni siihen kuvotukseen, ja tutkia sitä. Kaikki sujui hyvin niin pitkään kun otus oli liikkumatta. Samalla sekunnilla kun seittiin lennähti kärpänen, ja hämähäkki liikahti, jouduin poistumaan hyvin äkkiä hieman kiljahtaen vessasta. Tästä vaikutuksena Riina tottakai saa pelkoahdistuksen vessassa, ja yritän nopeasti selittää että kaikki melu johtui hämähäkin liikahduksesta, huimasta sentistä.

Päästyämme takaisin leiriin iltaruoka rupesi olemaan jo valmista. Yritin ahtaa makkarat napaani niin pian kuin mahdollista, jotta pääsisin turvaan telttaan. Mutta mikä naurettavuus! Vesan ostama kolmen hengen teltta oli sopiva joko kolmelle lapselle, tai yhdelle poikittain kulmasta kulmaan nukkuvalle henkilölle. Okei, ahtaus voi pituussunnassa johtua siitä, että meillä oli alustana meidän 10cm korkea patja, mutta silti, oli se aika pieni. Nukuttiin kaikki koskien toisiamme, mutta yrittäen olla koskematta seiniin, josta vesi tuli läpi jokaisesta kosketuksesta. Koska teltta oli pieni, hengittämätön, meitä oli kolme, ulkona satoi, ja oli kuuma, oli hapen määrä suhteellisen matalalla. Kaiken lisäksi Ville, joka nukkui keskellä, sai koko yön kiinalaista vesikidutusta siitä lähtien, kun teltan saumat pettivät, ja pisarat alkoivat tippua täsmälleen samaan kohtaan rintakehää. Vesalla paloi hermo kahden aikaan yöllä, heräten siihen, ettei happi enää riittänyt hengittämiseen. Koska sade oli hellittänyt, hän siirsi nukkumapaikkansa riippumattoon ulkopuolelle. Kaikenkaikkiaan meillä kolmella taisi yöunien pituus jäädä noin neljään tuntiin per nenä. Riina oli kuulemma nukkunut koko yön ihan loistavan hyvin.

ma 31.1.2011 - ti 1.2.2011

ma 31.1.2011 Melbourne (4.302km)

Kakkuja, niitä ihanaisia kakkuja. Voisin elää näillä kakuilla. Jos joku ei tajunnu, niin syötiin tänään kakkuja.

Aamuinen lähtö sujui taas ihanan hitaasti - miten rakastankaan hitaita aamupaloja. Sulla on se kupillinen kahvia, minkä voit juoda tekemättä mitään, tai jos haluat, voit samalla lukea hyvää kirjaa. Kahvin lisäksi sulla on aamupalana jotain ihan sun lempparia, ja ehkä vielä aamupalajälkkärinä pala suklaata tai jädeä tai muuta herkkua. Istut rennosti mukavassa tuolissa, ja annat auringon nousta rauhassa, ja piristyt samaa tahtia heräävän ympäristön kanssa. Ei ole vielä liian kuuma, muttei kuitenkaan enään kylmä. Voiko olla mitään täydellisempää?

Aamupalan jälkeen suoritimme tutun siirtymisen keskustaan, jossa tapasimme Villen toisen kaverin Lintsin, joka on tullut Ausseihin opiskelemaan. En tiedä mistä näitä suomalaisia tänne maahan siunaantuu, ja vielä vanhoja lapsuuden tuttuja. Itse tapasin vanhan ystäväni Kattiksen Perthissä. Koomista sinänsä, että meidän kummankin piti matkustaa toiselle puolelle maapalloa, että saatiin aikaiseksi tavata - Helsingissä kuitenkin asuimme samalla kadulla, noin 400m päässä toisistamme, eli aivan liian kaukana tapaamisen järjestämiseksi.

Lintsi liittyi sopivasti seuraamme suunnatessamme St Kildaan. St Kilda on kaunis backpackereiden valloittama ranta, jolla en ikinä itse haluaisi asua, mutta jossa on kiva käydä. Paikan ympärillä on paljon hyviä ravintoloita, baareja, surffikauppoja ja mikä parasta, kakkukauppoja. Päästimme pojat taas nauttimaan onnellisesta tunnista, ja suunnistimme katsastamaan kakkutarjontaa.

Teimme hyvin tarkan kakkuanalyysin - joissain paikoissa kakut olivat liian pieniä, tai niissä oli liian vähän täytettä. Joissain paikoissa kakut olivat outoja, tai sisälsivät liian paljon kermaa tai kreemiä. Joissain paikoissa ei ollut kaikkia kakkuja, joita halusimme maistaa. Ihan rehellisesti, myönnettäköön, olisin halunnut maistaa joka ikisen paikan joka ikistä kakkua, mutta noin 15min, ja jokaisen kakkukapan kierrettyämme päädyimme vain kahteen kakkupalaan. Paistettuun juustokakkuun, ja saksalaiseen omenapaistokseen vanilijajäätelön kanssa. Mua himotti hyvin paljon porkkanakakku, mutta johtuen jo pitkään päällä olleesta porkkanakakkudieetistä päätin olla villi ja ostaa jotain muuta. Valinnat eivät pettäneet, ja pääsimme hetkeksi kakkutaivaaseen nauttiessamme ehkä parasta lounasta ikinä.

Kakkusten jälkeen meidän oli tarkoitus mennä Luna parkkiin - paikalliseen huvipuistoon, joka oli kuitenkin jo kiinni siltä illalta. Päätimme siis suunnata hengailemaan rantaan, jossa saimme todistaa pienen egotaistelun. Tappelu alkoi, kun joku Kaakkois-Euroopasta kotoisin oleva kaveri rupesi uhoamaan tyttönsä kanssa hengailevalle paikalliselle. Jätkä soitti suutaan, toinen yritti ignoorata, mutta sai kun saikin ärsytettyä toisen nousemaan pystyyn ja pyytämään jätkää poistumaan. Eurooppalainen kaveri ei ollut kuulevinaan, ja jatkoi päänsä aukomista. Molemmat rupesivat olemaan hermostuneita, ja kertoivat tapoja millä he meinaavat toisen piestä jos tämä ei lähde pois. Hetken kuluttua Eurooppalainen kaveri kaivoi teleskooppipampun (!!) taskustaan, ja mätkäisi paikallista kaveria sillä päähän muutaman kerran. Tämän jälkeen herra poistui juosten kavereidensa kanssa, ja paikallinen lähti seuraamaan kävellen. Jotain Eurojätkä vielä huuteli, mutta loppupeleissä lähtivät karkuun. Paikallisen tyttöystävä tuli hoitamaan verta vuotavaa poikaansa, ja kohta poliisit tulivat paikalle. Aika moinen stara toi Euro.. niin naurettavaa meinikiä..

No, ilta meni taas syödessä, yllättävää sinänsä. Pojat menivät ravintolaan, me ostettiin Riinan kanssa pussi nachoja, söimme sen väsyneenä ja painuimme nukkumaan. Täytyy myöntää, että Uni on aamupalan jälkeen ykkösenä mun tykkäämislistalla. Ruoka on myös aika korkealla. Ehkä se on se elämisen ja nautinnon pyhä kolmiyhteys Uni-Ruoka-Aamupala. Jos siihen vielä voi lisätä erikseen hyvät viinit, juustot ja suklaan (koska ne pitää korottaa jalustalle), hyvän seuran eli ystävät sekä kauniin ympäristön, elämässä menis aika hyvin. Ei hassumpaa.

ti 1.2.2011 Melbourne (4.302km)

Oli meinaan aika tuulinen päivä. Aamulla kun herättiin, teltta meinasi lähteä lentämään. Se oli hyvin kiinni maassa monen narun voimin, mutta siinä vaiheessa kun telttakepit painuivat sisään, totesimme purkamisen olevan fiksu vaihtoehto, jos haluamme pitää teltan. Iskimme teltan maahan, rinkat teltan päälle ja pysyttelimme ulkona tuulessa. En tiedä voiko Cairnssin saman päivän pyörremyrskyillä olla tekemistä asian kanssa, tuuli oli meinaan ihan järjetön, siihen pystyi nojaamaan puiden keskellä. Samaan aikaan piti varoa tippuvia oksia, ja muutama puukin kaatui. Toisaalta, Cairnssi on muutaman tuhannen kilometrin päässä, eli tuntuu aika kaukaa haetulta etsiä näiden välistä yhteyttä. Tuulista oli jokatapauksessa.

Me ei tehty tänään mitään Riinan kanssa, hengailtiin koko päivä leirintäalueella ja otettiin aurinkoa. Pojat lähti käymään keskustassa markkinoilla ostamassa illallista (Marliinipihvit ja feta-salaattia) Aika hyvin onnistuneet ostot, oli taas meinaan ehkä yks parhaista dinnereistä ikinä. Marliinin rakenne on tosi kiva. Se on vähän tonnikalamainen, eli aika lihaisa kala. Se on ehkä vielä vähän maukkaampi kuin tonnikala, ja miekkakala, eikä kaipaa paljon mausteita maistuakseen hyvältä.

Leirintäaluehengailu oli aika haasteellista kovan tuulen takia. Jatkuvasti sai hakea ympäriltä lenteleviä tavaroita, ja nauttia kivihieronnasta kun tuuli paiskoi hiekkaa suoraan päin. Olin ihan musta parin tunnin jälkeen, ja erittäin tyytyväinen kun Ville saapu himaan, niin pääsin tekemään jotain muuta kuin vahtimaan kamoja. Saatiin täältä myös postiin laatikollinen viiniä tekemättömän päivän kunniaksi. Iskälle saapuu yllätys muutaman kuukauden kuluttua. (todellinen yllätys :))

Iltasella koitti taas pakkaus, seuraavana aamuna suuntana on Sydney.

la 29.1.2011 - su 30.1.2011

la 29.1.2011 Adelaide - Melbourne 729km (4.302km)

Lauantaina lähettiin liikkeelle kahdeksan aikaan aamulla. Koko päivä koostui kirjaimellisesti ajamisesta, olimme perillä Melbournessa kahdeksan aikaan illalla. Taas fiksuna kukaan ei ollut ottanut selvää tulevan kaupungin tapahtumista, ja päädyimme metsästämään majapaikkaa useamman päivän ajan.

Päästyämme kaupunkiin avasimme koneen, ja yritimme etsiä hostellia, mutta joka ikinen nettiin listattu paikka oli täynnä. Melkein sama tilanne leirintäalueiden kanssa. Soitimme varmaan 7-8 paikkaan, ennen kuin sähkötön telttapaikka löytyi - sikahintaisena. Voitte kuvitella, miltä tuntuu 12 tunnin autossa matkustamisen jälkeen huomata, ettei missään ole tilaa, ja mikä tunnelma vallitsee, kun kaikilla on kiljuva nälkä, ja kaikki haluavat vain nukkumaan.

Kävi ilmi, että Melbournessa on menossa Australia Open tennistapahtuma, joka ilmeisesti tennisfanien keskuudessa on hyvinkin suuri tapahtuma. Koko leirintäalue, mille majoituimme, oli täynnä sliipattuja tennisfaneja - varsinkin saksalaisia. Hinnatkin oli tapahtuman johdosta melkeen tuplat, ja leirintäalue ihan tupatun täynnä. Hyvin taas otettu selvää.

Tänä iltana kaikki oli niin poikki, että sammuttiin ruoan jälkeen samantien nukkumaan - ihanaa.

su 30.1.2011 Melbourne (4.302km)

Sunnuntaina oli ihana herätä hyvään säähän ja järjettömään kuumuuteen. Teltassa on se ihana asia, että herätyskellolla ei ole mitään virkaa, kun aurinko herättää sut nostamalla teltan sisäisen lämpötilan saunan lukemiin. Musta tuntuu, että oon joka ikinen aamu heränny siihen, kun joudun ahdistuneena juoksemaan ulos hapettomasta teltasta ettimään vettä hikeä valuvana - saunakaljaa ei sentään viitsi korkata kahdeksalta aamulla.

Rauhaisan aamupalan (parhautta!) jälkeen lähdimme suihkimaan sporalla (=raitiovaunu, isoäideille ja ukeille tiedoksi ;)) kohti Melbournen keskustaa. Vesahan oli tässä välissä reippaana käynyt jo aamu-uinnilla, ja väsännyt Villen kanssa hervottomat manwichit (= man+sandwich = miehinen leipä). Käännös ei muuten kuulosta yhtä hyvältä mitä se oikeesti näyttää olevan, ainaki syöjien vallitsevasta euforisesta olotilasta päätellen, joka on huomattavissa koko voileivän syönnin ajan.

Keskustassa pyörimme ympäriinsä, kävimme rannalla ja seilasimme kaikkialla. Bongasimme Riinan kanssa ihanan jalkahoitolan, ja kävimme vetäsemässä kunnon hemmottelut. About tunti ihanassa hierovassa tuolissa, jalkahieronnat, kuorimiset, pakollisten ällöosien poisrapsuttelut ja kynsien hoito ja lakkaus. Tuntu siltä, kun joku olis vaihtanut mun jalat joihinki nätteihin ja toimiviin. Saa nähdä kuinka kauan kestää että saan taas ne mun omat hieman kuluneet takaisin.



Pohjatkin oli päättäny käydä vetäsemässä kunnon hemmottelut, löydettiin ne hoitojen jälkeen noin 20m päästä, baarin happy hourilta. Muutama halpa kaljakannu oli kuulemma kulunut, mutta olut oli hyvää ja se ei ollu menny hukkaan - kaikki oli juotu.

Tyytyväisenä ja hemmoteltuina suuntasimme yhdessä Melbournen kreikkalaiseen naapurustoon, joka on täynnä ihania ravintoloita. Päädyimme yhteen täyden näköiseen suhteellisen halpaan paikkaan, ja söimme aivan täydellisen loistavan lounaan, Villen vanhan kaverin Lystikkään Annan seurassa, joka oli myös päätynyt Austraaliaan nauttimaan elämästään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon.

Ruoan jälkeen otimme vikan sporan takaisin leirintäalueelle, ja nukuimme tyytyväisenä niin pitkään, kun sauna taas meni päälle.

Adelaiden kuvasatoa

Koska en pystynyt huonojen nettiyhteyksien takia lisäämään valokuvia tekstien yhteyteen aikaisemmin, pistän Adelaidesta muutaman kuvan tänne. Valitettavasti en kantanut kameraa mukana kaupungissa, joten kuvat koostuvat auton kilometrimäärästä (444.444km), kaupungin yönäkymästä, ja leirintäalueen koalasta. :)

100 kävijää - wuhuu!

Laitoimpa ton kävijälaskurin tänne, koska olin ihan varma että kukaan ei lue tätä, koska kukaan ei kommento mitään. Mutta haa, 100 eri kävijää helmikuun alusta asti, ja 148 erillistä sivun aukaisua. Kiitos siitä :)

pe 28.1.2011 Adelaide (3.573km)

Perjantai oli tällä kertaa päivä, jolloin ei tehty mitään. Tosin, siitäkin pitää kai kirjottaa koska se on päivä. Suunnitelmia oli kovasti, mutta kaikki jäi vahvasti suunnitteluasteelle. Toisaalta, hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, joten loppupeleissä päivä oli kuitenkin työntäyteinen. Aktiviteetti huipussaan. Jotain nyt mainitakseni, me kiivettiin Riinan kanssa paikalliselle näköalakukkulalle katselemaan maisemia.

Kumpikin oletti, että matka on pitkä, ja lähdimme veren maku suussa valloittamaan vuorta. Loppupeleissä kiipeäminen koostui noin 5 minuutin jyrkästä ylämäestä, jonka jälkeen olimmekin jo perillä. Nappasimme muutaman kuvan, ja menimme palkitsemaan itsemme lasillisilla viiniä loistavan urheilusuorituksen päätteeksi. Päivän kuntoilut oli suoritettu.

Illan kruunasi herkkuruoka (jälleen). Luulen, että mulla on varmaan joku käänteinen anoreksia, koska haaveilen ruoasta jatkuvasti, ja kun saan sitä eteeni en voi lopettaa syömistä. Tehtiin ihan järjettömän hyvää tonnikalapastaa, uskokaa tai älkää, se oli järjettömän hyvää, Riinalta meni järki.

Illalla jouduimme pakkaamaan auton, mikä on aina surullista, koska joku paikka jää taakse, ja koska pakkaaminen nyt ylipäänsä on aika tylsää. Olimme kuitenkin jostain syystä hyvin tehokkaita, ja pääsimme nukkumaan varsin sukkelasti.

Sukkeluudesta puheenolleen, hämähäkitkin on täällä aika sukkelia. (Anteeksi tästä mauttomasta aasinsillasta..) Kuten jotkut tietää, hämähäkit, kuoriaiset yms. ovat tunnetusti ehkä mun parhaita kavereita. Vaikka en nykyään enää suomalaisia hämähäkkejä kavahdakkaan, on pakko myöntää että niiden Australialaiset serkut ovat toista maata. Lempparilajikkeeseen kuuluu Australian Funnel-Web Spider. (wikipedia kertoo tarpeeksi luotettavasti jos jotain kiinnostaa nähdä kuvia http://en.wikipedia.org/wiki/Australian_funnel-web_spider)

Vaikka nää kaverit ei kasva kauhean isoksi, maksimissaan noin 5cm levysiksi, ne saa ihan hyvin tuhoa aikaseksi. Näitä esiintyy varsinkin Itä-rannikolla, joten en malta odottaa sinne pääsemistä. Purema saattaa tappaa, ja myrkky on hurjaa ja kivuliasta. Rupeaa Länsi-rannikon Redbacki (joka saattaa tappaa vasta muutaman päivän jälkeen) ja White tail spider (joka aiheuttaa vakavia ihotulehduksia monen vuoden ajan puremasta) tuntumaan varsin kesyiltä.

Yksi kaveri, mistä pojat innostu oli trapdoor spider. (http://en.wikipedia.org/wiki/Trapdoor_spider) Se on tosiaan kohtuullisen kokoinen, mutta huomattavan ällöttävä hämähäkki joka kaivautuu koloon ja on piiloutuu sinne mistä sitä et osaa etsiä. Saan aina kylmiä väreitä kun nään näiden kaivamia koloja ympärillä. Harmittomia, mutta isoja ja ällöttäviä ovat Orb-weaving spiderit, jotka rakentavat seittejä öisin puiden väliin ja Huntsmanit jotka hyppivät silmille, ja viihtyvät varsinkin autoissa. Voin meinaan kertoa, ettei ole maailma paras fiilis löytää sellaista naamaltaan, kun yrittää illalla myöhään käydä pienessä horroksessa vessassa. Netissäkin luki, että vaikka näiden hämähäkkien pisto ei ole ampiaista kummempi, on jengiä kuollut saadessaan sydärin hämähäkin hypätessä naamalle. Ei kiva.

Jos jotain kiinnostaa, niin sivuilta http://www.xs4all.nl/~ednieuw/australian/Spidaus.html löytyy aika mielettömiä hämähäkkikuvia, jos niistä nyt sattuu tykkäämään. Pääsee tutustumaan meidänkin matkaseuraan tarkemmin. ;)

to 27.1.2011 Adelaide (3.573km)

Torstai on toivoa täynnä, tai ainakin väsynyttä jumitusta. Saavuttiin aamuyöllä takaisin leirintäalueelle mahtavan intialais-taksikuskin kyydissä, joka oli ihan fiiliksissä että tiedettiin missä on Mumbay, ja että olin lukenut Australialaisen kirjailijan Gregory David Robertsin tosielämään perustuvan kirjan Shantaram, joka tapahtuu suurimmaksi osaksi Intiassa. (Hyvä kirja btw). Kuski nollasi mittarin hyvissä ajoin, ja suostui heittämään meidät ihan teltan viereen asti puikkelehtien kapeaa yhden auton mentävää tietä. Painuimme kaikki pehkuihin vain herätäksemme hetken kuluttua uudestaan.

Aamuheräily sujui hitaasti, tällä kertaa jopa aamuvirkun Vesan osalta. Emme jaksaneet tehdä mitään kehittävää, joten päätimme lähteä Adelaiden keskustaan hankkimaan parkkisakon.

Nettikahvilan vierestä ei oikeen mistään meinannut löytyä paikkaa, mutta onneksi meitä kohtasi todellinen onnenpotku, ja pääsimme joen varteen pitkän autojonon kärkeen, mistä olisi helppo päästä pois. Kyseisellä puolella oleva parkkimittari ei toiminut, joten fiksuina kävimme ostamassa toisen puolen mittarista parkkiaikaa, jotta emme saisi sakkoa. Koska tien toisella puolella oli kuitenkin eri parkkiaika, kirjoitimme lappuun mahdollisten parkkipirkkojen varalta viestin, että aikaa ei saanut "omalta" puolelta ostetuksi.

Kerran selviydyttyämme kaupunkiin päätimme juhlistaa iloa syömällä lounaan paikanpäällä. Pojat päätyivät hakemaan jotain aasialaista herkullisen näköistä mättöä, kun me Riinan kanssa pitäydyimme sushissa. (Nyt tähän väliin pitää taas kerrata, etten suhtaudu yleensä mitenkään varauksella muihin ihmisiin, ja nautin aussien avoimesta ja jatkuvasta keskustelusta, minne sitten meneekin, vaikka tosiasiassa ketään ei edes kiinnosta.) Sushiraflan vieressä tapaamamme herrasmies oli kuitenkin jokseenkin "hieman" ahdistava.

Herra Ahdistava: "Hei, näytätte turisteilta?! Mitä pidätte Adelaidesta?"
Riina/Liisa:"No moikka, kivahan ja kaunis kaupunki tää on."
Hra A:"Niin, mitäs te täällä turisteina voisittekaan tehdä, hmmm.. saanen auttaa?"
(välihuom. Kuvitelkaa meidän ikäinen poika, joka ei kertaakaan puhuessaan räpyttänyt silmiään, tuijotti herkeämättä laajentuneilla pupilleillaan, puhui vähän liian innokkaasti ja liian kireällä äänellä, kuulosti epätoivoiselta.)
R/L:"No, kiitos, joo, me tässä jo ulkona ollaankin jo käyty..."
Hra A.:"Joo ulkona, niin sittenhän täällä on eläintarha! Kannattaa mentää eläintarhaan!! Ja oletteko käyneet rannalla? *nostaa peukun ilmaan* Voin lähteä mukaan!"
R/L:"No eilen ranta oli ainakin täynnä teinejä..."
Hra A:"Niin se yökerho, missä yökerhossa kävitte? Niin voisin lähteä teidän kanssanne kiertämään, varmaan haluatte tätä paikallisen neuvoa? Voidaan mennä minne vaan..."
R/L:"Niin me tässä tätä ruokaa valitaan..."
Hra A:"Ruokaa! Hyvä! Pitää syödä! Mitä ravintoloita täällä onkaan...."
(Tässä vaiheessa oon saanut valituksi ruoan, ja sanon Riinalle että rupeen siirtyy meidän pöytään päin..)
R:"Et Lissu VARMASTI jätä mua tänne ton hyypiön kanssa! (*suomeksi, irvistäen*)"
L:"Niin me tästä varmaan jatketaan tonne pöytään istumaan..(*jatkuu eng..*)"
Hra A.:"Niin kun mä voin teidän kanssa lähteä jotain tekemään, kun kaikki käy, ja...."
R:"Joo tässä ruoan valitsin pitää varmaan mennä.."
(Jätkä ottaa ilmaset puiset sushipuikot kassan vierestä ja ojentaa kädestä pitäen meille)
Hra A.:"Tässä, lahja minulta, Australialainen tervetulijaistoivotus.."
L:"Niin, eiks nää ollu ilmaset"
Hra A.: *ilme muistuttaa kaukaisesti mielentilaa "syö pääsi!"*
R:"Niin näitä tuosta kassalta saa.."
Hra A.:"Jos haluatte apua, me voidaan jonnekkin lähteä, voin esitellä ja.."
L:"Pojat meitä varmaan jo odottaa, pitää tästä lähteä..."
Hra A.:"Oli ihana nähdä, jos tarvitsette mitä tahansa, voin tulla..."
R:"Juu moikka, see ya!" (-NOT!))
Ruoka oli kyllä sitte hyvää! :)

Mikä onni olikaan palata *tsi tsing* - pikavoitto 85 AUDia oli ilmestynyt tuulilasiin. Me kaikki uhoamme raivon partaalla ettemme VARMASTI maksa lappua ja MITEN Adelaiden kaupunki KEHTAA laittaa parkkisakkoja tuulilaseihin jos edes automaatti ei toimi?! Hetken keuhkottuamme luen sakkolappua tarkemmin, ja mitäs siinä lukeekaan syynä; "Bussikaistalle pysäköiminen". Kun avaamme auton oven, ja hyppäämme ulos, huomaamme pysäköineemme ison keltaisen viivan päälle, joka suorastaan loistaa silmiin auton alta. Tosiaan, kukaan ei vaivautunut tarkastamaan pysäköimispaikkaa saapumishetkellä..