Etelästä pohjoiseen...

Toimisto aukesi 3 päivän päästä klo 7.30, joten haettiin passit, ja otettiin 7.45 bussi Phnom Penhiin. Meijän piti pysähtyä kaupungissa, koska suunniteltiin lähettävämme paketti suomeen, ja hommaavamme kunnon kengät Laosin metsiin. Oltiin perillä vähän puolenpäivän jälkeen. Käytiin ensimmäisenä ostamassa liput yöbussiin samalle illalle Siem Reapiin. Bussi lähtis vasta vähän ennen puoltayötä, joten heitettiin kamat guest houseen säilöön, ja lähdettiin vallottamaan kaupunkia. Loppupeleissä ei saatu mitään muuta tehtyä, kuin syötyä, ja hommattua kengät. Unohdettiin puolet postitettavista kamoista rinkkoihin, joten postissa käymisestä ei ollut hirveesti hyötyä.

Yöbussimatka oli ihan ok. Bussi nyt ei ollu mikään paras mahdollinen. Istumatilaa ei ollu nimeksikään, fiilis lähinnä sama kuin lentokoneen turistiluokassa jossa polvet hakkaa edellisen istuimen selkänojaan. Hintaan piti kuulua tyyny, peitto, vettä yms. Mitään ei kuitenkaan saatu, ja kysyttäessä kukaan ei osaa sanoa mitään. Lisämaustetta matkaan toi kutittavat ötökät, jotka olivat ulkona bussia odottaessa ryömineet kaikkien mahdollisten vaatteiden alle. Ite löysin heinäsirkan, koppakuoriaisia, lentomuurahaisia ja muutaman kappaleen jotain mitä en pysty edes tunnistamaan.

Saavuttiin Siem Reapiin aamulla ennen kuutta, ja lähdettiin metsästämään majotusta. Koska Angkor Wattia ja muita temppeleitä käy katsomassa suuret määrät turisteja, voi täällä lähinnä valita hintaluokan mitä etsii, ja suunnistaa sen mukaan. Huoneita on kaikenlaisia, alkaen 1 dollarista aina 500 dollarin vuorokausihintaan. Löydettiin hyvä mesta, mutta aika katkottaisen unen johdosta ei jaksettu tehdä mitään muuta kun nukkua.

Seuraavana aamuna herättiin aamulla viiden aikaan, ja lähdettiin 5.30 tuktukilla kohti temppeleitä. Matka ei ollut pitkä, muutta sitäkin kylmempi. Koska päivällä on niin luvattoman kuuma, on ilma täynnä kosteutta, joka yölläkin on lämmintä, ja kastelee vaatteet. Kun menee kovaa vauhtia tuktukilla, tulee kova viima, joka kylmentää kaiken hien ja viilentää lämpöön tottuneen kropan. Päästiin onneksi nopeesti perille, ja päästiin jonottaa sisäänpääsylippuja. Päivälippu temppelialueelle on vaatimattomat 20 dollaria, joka oikeuttaa pääsyn niin moneen temppeliin, kun vain jaksaa kiertää. Jos oikein muistan, niin lipputuotoista menee paikan ja temppeleiden kunnostukseen vain 5%, paikallisille sijoittajille 5% ja ulkomaalaisille sijoittajille (Venäläisille jos en valehtelis??) 90%.



Ensimmäisenä mentiin tunnetuimpaan temppeliin, Angkor Wattiin katsomaan auringonnousua 1000 muun turistin kanssa. Paikalliset sanoivat että määrä on vähäinen, high-seasonin aikaan määrät voivat olla kymmenkertaisia. Temppeli on ihan uskomattoman kokonen, sitä ympäröi nurmikentät, pari pienempää temppeliä ja vallihauta. Koko paikka on täysin viimeistelty. Ei löydetty yhtään tolppaa, seinää tms. missä ei olisi ollut kiveen kaiverrettuja hahmoja tai kuvioita. Sama toistui kaikissa temppeleissä jossa käytiin.



8h temppeleiden kiertelyn jälkeen yritettiin taas mennä postiin, mutta koska oli sunnuntai, oli posti kiinni. Villellä oli vähän huono olo, joten tyydyttiin syömään ja palaamaan takasin huoneelle. Oltiin ostettu liput seuraavaksi päiväksi (oikeastaan aamuyöksi) Laosiin. Päivä oli viimeinen kun saatiin olla maassa, ilman että jouduttaisiin maksamaan rajalla törkyhintasia viisuminylitysmaksuja.

Bussi lähti aamulla 4.45. Ensimmäiset 9 tuntia matkustettiin jossain karjavaunussa, missä kovat penkit oli hitsattu maahan kiinni ilman minkäänlaista säätövaraa. Ville raukka oli kätevästi kuitannut vatsataudin edellisenä päivänä, eikä malttanut odottaa 16 h bussimatkaa. Meijän kuski selkeästi uskoi, että bussia ympäröi joku näkymätön suojakenttä, ainakin päätellen ajotyylistä. Ajettiin jatkuvasti keskellä tietä, ihan sama tuliko vastaan autoja vai ei. Moni vastaantulija joutu väistää pientareelle, koska meijän kuski ei välittäny siirtyy omalle kaistalle. Isojen rekkojen tullessa vastaan tuntui joskus, että kumpikin väisti n.5cm välillä toiseen autoon. Yhdessä vaiheessa vastaan tuli rekka, johon oli lastattu betonipalkkeja poikittain, niin että ne tulivat n.1,5m matkalta vastaantulijoiden kaistalle. Kumpikin iso auto ajoi toisiaan vastaan keskellä tietä töötit pohjoassa. Kumpikaan ei väistäny, kumpikaan ei hidastanu. Noin 20 metriä ennen törmäystä kumpikin lähti väistämään omalle kaistalleen. Ja vasta tässä vaiheessa oma kuskimme huomasi rekan kontissa olevan lastin, ja joutui ajamaan about satasen vauhdissa pientareelle. Koska matkaa oli vähän, oli ajoliike aika yhtäkkinen ja raju. Tuntu että bussi kaatuu, ainakin suistuu tieltä. Pysyttiin kuitenkin tiellä toisen rajun ohjausliikeen ansiosta. Nää kuskit on sekasin...

Töötin käyttö on ihan oma lukunsa. Tuntuu, että kaikki painaa sitä niin paljon kuin mahdollista. Töötti ei varoita, ei ilmoita, vaan haastaa toisia autoilijoita. Ei ole ollut yksi kerta Aasiassa kun autot ajaa toisiaan vasten hurjassa vauhdissa, tööttää niin maan perkeleesti, eikä suostu väistämään. Kaikki väistöliikkeet on aina "vähältä piti" tilanteita. Töötti myös lähinnä kertoo "tässä mä oon". Jos ohitettavat eivät liikahda, muuta ajolinjaa tai kurkkaa taakseen aiheuttaen linjan muutoksen voi olla, etteivät he jää alle. Pääasiallinen kulkuväline täällä on skootteri. Johtuen autojen puutteesta, skootteri muuntautuu hyvin esim. 5 hengen tila-autoksi, sikoja tai kanoja kuljettavaksi karja-vaunuksi, palkkeja, muoviputkia tai koneita kuljettavaksi kuorma-autoksi tai miksi tahansa tila-ihmeeksi. Monesti skootterit saattavat olla jopa 3m leveitä johtuen lastista, mikä vaikeuttaa tasapainoa, eikä helpota ohittamista.

Karja-vaunumatkalla, eli ensimmäisessä bussissa oli vaan turisteja ja ehkä 2 paikallista, joten matka meni aika leppoisasti. kun vaihdettiin noin puolessa välissä matkaa bussia, uudempaan ja hienompaan muuttui matkustusfiilis. Bussi oli hieno, ei siinä mitään, ehkä hienoin millä ollaan täällä kuljettu, mutta kaikki muu olikin sitte hermoja raastavaa.

Suomessa maiskuttamattomuuteen ja hiljaiseen ruokailuun tottuneena paikalliset syömistavat tuntuvat joskus hyvinkin ällöttäviltä. On käsittämätöntä, miten paljon ryystämistä, maiskutusta ja imemisen ääniä voi saada aikaan syömällä leipää ja hedelmiä. Fine, äänetkin voi sivuttaa esim kuuntelemalla musiikkia (jos se on tarpeeksi kovalla, normivolyymillä äänet kuuluvat reippaasti läpi..). Mikään ei kuitenkaan voita paikallisten kykyä matkustaa busseissa. Ville oli kuitenkin vatsataudissa, eikä oksentanut läheskään yhtä paljon. Eikä siinä mitään, jos paikalliset käyttäisivät pusseja tms. mihin antaisivat tarpeidensa tulla, mutta ei..

Alkumatkan istuin tokavikalla rivillä korotetun takapenkin edessä pikkupojan edessä, joka oksensi 4 tunnin ajan valehtelematta 10min välein. Raukka, poikaa kävi sääliksi, ja hän toki käytti pussia. Tietty, vois kuvitella että jos käyttää pussia, hankkiutuu myös siitä eroon pois lähtiessään. Miten väärässä voikaan olla. Kun poika poistui isänsä kanssa, hän tiputti kylmästi pussin lattialle, ja kaikki kerätty neste lähti vyörymään ympärillä istuvien ihmisten jalkoihin.

Säästyttiin onneksi tältä nesteytykseltä kaiken valuessa toiselle puolelle. Toisaalta, ei tilanne hirveesti parantunutkaan. Pysäkiltä, minne osa jengistä oli poistunu, otettiin kyytiin uusi satsi. Nyt takapenkille istui vanhempi rouva, joka myöskin kärsi huonosta olosta. Luultiin, että tääkin tapaus käyttäis pussia, mutta ei. Rouva antoi kaiken tulla suoraan maahan, ja räki vielä päälle. Kiva.. bussi vietti alaspäin takapenkiltä, joten KAIKKI valu suoraan meijän kamoille. Havahduttiin kun lattia oli ihan märkä, ja kun poimittiin släbärit maasta, ne oli täynnä keltasia limaklimppejä ja haisevaa nestettä. Oikeesti, maailman kuvottavinta. Kummankin repun pohjat ja hihnat oli laatassa, kaiken joutu puhdistaa. Mikä helvetti näitä vaivaa?? Jos ei o tottunu, luulis olevan sen verta järkeä päässä että ottais pussin mukaan, tai käyttää vessaa, kun kerran bussissa oli sellanen!

Ihanan 16h matkan jälkeen saavuttiin Laosiin, keskelle ei mitään aivan etelärajalle. Kaikkialla oli pimeetä ja hiljasta, mutta fiilis kympissä kun vihdoin pääsi bussista ulos..

Kambodia

Päätimme matkustaa Vietnamista Kambodiaan Veneellä. Edellisen päivän mielenkiintoinen bussimatka oli vielä kirkkaana mielessä, kun änkeydyimme 10 hengen pikaveneeseen, ja lähdimme painamaan Phnom Penhiä kohti. Tällä kertaa matkaseura koostui onneksi mukavasta saksalaisesta eläkeläiskaveriporukasta, joka ei oksennellut.

Laivamatka kesti noin 4 tuntia, sisältäen rajamuodollisuudet, ja olimme perillä Phnom Penhissä puoliltapäivin. Otimme tuktukin, joka lupasi heittää meidät jonnekkin majotukselle. En tiedä minkä takia emme katsoneet huonetta etukäteen, vaan maksoimme sen suoraan respaan jonka jälkeen veimme kamat toiseen kerrokseen. Joka ikisessä paikassa jossa ollaan tähän mennessä käyty, ollaan tarkastettu huone ennen kuin ollaan otettu se.

Huone oli ihan järkyttävä homeloukku. Kylppärin lattiassa kasvoi epämääräistä kasvustoa, seinät ja katot oli oudon laikulliset, ja huone haisi kun sinne olisi piilotettu eläimen raato. Lähde nyt sitte täällä valittamaan, joten päätettiin kärsiä, ja nukkua paikassa yksi yö. Seuraavana päivänä vaihdettiin paikkaa heti aamulla, ja ajettiin pohjoisempaan järven rannalle. Järvi on vielä olemassa, mutta kaupunki/valtio täyttää järveä jatkuvasti, jotta yrityksille ja tehtaille saadaan lisää rakennustilaa. Rannalla olevat guesthouset on rakennettu puoliksi järven päälle, ja kuten on tapana, järven puoli on tuettu ja "nostettu" irti vedestä kallellaan olevien puupalojen päälle. Meijän paikka oli ihan siisti, vaikka se oli paikan viimeinen huone, neljännessä kerroksessa ja labyrinttimaisen matkan päässä.

Phnom Penhissä kävimme tutustumaan paikalliseen historiaan ja ruokaan. Ollaan viihdytty kaupungeissa niin paljon, että kaikki hektisyys tulee jo korvista ulos. Päätettiin jo alussa että ollaan vaan muutama yö, ja jatketaan joko pohjoiseen tai etelään fiiliksen mukaan. Koska aikaa oli (omasta tahdosta) vähän, päätimme katsastaa vain kiinnostavimmat nähtävyydet.

Kambodian ehkä kuuluisin (ja kauhein) henkilö on Polpot, jonka johdolla Khmer rouge-joukot suorittivat kansanpuhdistuksen, tavoitellen ihanaa yltiökommunistista valtiota, jossa kaikki on tasa-arvoisia. Jotta tämä toteutuisi, päätettiin lakkauttaa kaikki kaupungit ja surmata kaikki oppineet sekä vastustajat, ja pistää kansa töihin valvovan silmän alle. Phnom Penh tyhjennettiin 2 päivässä, ja ihmiset heitettiin maalle. Kaikki lääkärit, opettajat, tutkijat, taiteilijat, ylipäänsä sivistyneet, tapettiin. Silmälasit olivat joukkojen mielestä merkki sivistyksestä, ja ne riittivät murhan syyksi. Khmer rouge halusi myös pitää huolen omasta selustastaan, joka johti siihen, että myös sivistyneiden henkilöiden perhe, joskus koko suku piti murhata. Vainojen aikana Kambodiassa kuoli yhteensä noin 2 miljoonaa ihmistä. Suuri osa nälkään tai tauteihin.



Ensimmäinen nähtävyys jossa kävimme, oli Killing Fields, joka on täynnä puhdistusten aikana murhattuja ruumiita. Tällä hetkellä haoudoista on tutkittu vasta noin puolet, ja toinen puoli on vielä avaamatta. Paikka oli aika pysäyttävä. Ympäriinsä oli kuvia sotilaista jotka pitivät käsissään irtileikattuja päitä, tapetuista lapsista, avoimista joukkohaudoista sekä kidutuslaitteista. Paikalle on myös kasattu n.10m korkea torni, jossa on muistaakseni 6 tai 8 kerroksessa haudoista kaivettujen henkilöiden pääkalloja, sekä osassa vaatteita.

Fieldsien jälkeen menimme käymään S-21:ssä, joka on entinen koulu, mikä muutettiin Khmer rougen vallan aikaan vankilaksi / kidutuskammioksi. Näyttely oli lähes alkuperäisessä asussaan. Osa selleistä oli purettu niin, että kävijät pääsivät kävelemään käytävillä, ja katsomaan tyrmiä jossa ihmisiä on pidetty. Paikassa oli myös kuvat kaikista koululla olleista henkilöistä, sekä tarinoita joidenkin kohtaloista / tämän hetken tilanteesta. Täälläkin kuvattiin hyvin yksityiskohtaisesti eri kidutusmenetelmiä, joilla vankeja pyrittiin saamaan tunnustamaan rikkomuksista, joita he eivät edes olleet tehneet.



---

Kun Phnom Penhistä oli saatu tarpeeksi irti, lähdimme paikallisella romulla kohti etelärannikkoa, Sihanoukvilleen. Kaupunki on ihanan kompakti paikka meren rannalla. Löydettiin majoitus n.4km päästä keskustasta, Otres Beachilta. Paikka koostuu tällä hetkellä tiestä, jonka oikealla puolella on meri ja majatalot, vasemmalla puolella peltoa ja metsää. Koska Kambodian suosio matkailijoiden keskuudessa on kasvanut lähivuosina paljon, on valtio päättänyt ottaa kaikki merenrantatontit omaan käyttöönsä, ja rakennuttaa isoja hotelleja. Myös kaikki lähisaaret on jo myyty kansainvälisille firmoille, jotka pistävät omat turistihelvettinsä pystyyn.

Tällä hetkellä rannalle pääsee vain hiekkatietä pitkin. Rannalle ei ole myöskään vedetty sähköjä, joten jokainen paikka saa itse oman sähkönsä agrikaateilla. Meijän ihanuudessa on sähköä noin 4h päivässä, auringon laskusta siihen asti kun tuntuu sopivalta. Majoitus on majatalon yläkerrassa, alakerrassa on "ravintola/baari" eli löhösohvilla varustettu hengailupaikka. Ollaan myös viritetty omat riippumatot ravintolan sisään (tai ulkoilmahan tää on, mutta kattojen alle..) mukavuuden maksimoimiseksi. Meijän huone on pikkukoppi, seinät on tehty palmun lehdistä, josta näkee ja tuulee läpi, ja katto on tehty tiiviimmistä lehtirakennelmista. Huoneen kalustus on patja lattialla, sekä hyttysverkko. Voi kuvitella miten ihanaa on nukkuu, patja on mielettömän mukava, meri on 10m päässä, joten pieni kohina kuuluu huoneeseen koko aika. Koko yön huoneeseen puhaltaa kevyt mukavan lämpoinen tuulenvire suoraan mereltä. Paratiisi! (ja elämäni parhaimpia yöunia :))



On sinänsä sääli, kun tietää, että muutaman vuoden päästä kyseistä rantaa ei enää ole sellaisenaan kun se on nyt. Ranta on valtion omistuksessa, ja kaikki tontit on vain vuokrattu guest housien pitäjille. Kukaan omistajista ei tiedä, onko tämä, vai ensi vuosi viimeinen kun rakennukset ovat pystyssä. Suunnitelmissa on, että koko paikka vedetään matalaksi, ts. rakennukset jyrätään, puut revitään irti, ja ranta "käännetään" n.20m matkalta, että saadaan suurempi hiekkaranta. Paikalle rakennetaan ulkomaalaisten sijoittajien luksus-hotelleja rikkaammille ihmisille. Tällä hetkellä rakennustyöt ovat edenneet viereiselle rannalle, joten Otresin kohtalo on vain ajan kysymys. Myös kaikki ympäröivät saaret on myyty ulkomaalaisille sijoittajille, joissa aloitetaan vastaavanlaiset rakennustyöt mahdollisimman pian. Todellinen "lomaparatiisi"....

Paikka on hyvä, koska yläkertaan menee yhet portaat, ja joku henkilökunnasta nukkuu aina ulkona portaiden alapäässä. Täällä on ollu osassa bungaloveja hullu rikosaalto, ja jengiltä on kadonnu passit, rinkat, reput, läppärit, kamerat yms. Tää meidän, pari muuta on säästyny kuitenki varkailta, todennäkösesti varastamisen vaikeuden takia. Haittapuolena "löyhässä" rakenteessa on pienet kolot seinillä. Yks aamu saatiin herätys, kun paikan kissanpentu hyppäsi suoraan meidän päälle. :) Ne on kyl ihan mielettömiä, ne yrittää änkeytyy huoneeseen kaikista mahdollisista koloista. Ollaan osa reijistä saatu tukittua tyhjillä vesipulloilla, mut silti ne löytää aina uuden kolon seinästä, minkä kautta ne pääsee leikkimään.

Ranta on kyl kunnon eläintarha. Koiria on ihan järjettömät määrät, varsinki koiranpentuja (mikä tekee tosi hyvää tälle koirakuumeelle..). Meijän guestariin synty kanssa ihan pieniä kissanpentuja. Ihan tajuttoman sööttejä. Fine, ne näytti ehkä vähän rotilta, koska ne oli reilun 5cm mittasia, eikä niiden silmät ollu viel auennut. Koirat on kaikki sekarotusia, ja varmaan kaikkien mahdollisten rotujen sekotuksia. Tosin kun monet muut kautukoirat, jotka saattaa illalla vähän hyökkäillä (mulla on kivat koiran hampaan jäljet yhessä mun laukussa, josta purema meni vähän läpi Thaikuissa..) nää on tosi lepposia. Kaikilla on hirvee tarve saada rapsutuksia, ja kukaan ei ärise turisteille. Paikallisia ne tosin haukkuu, varsinki sillon ku ne on skootterin kyydissä.



Sillon kun rannan eläimet rupee kyllästyttää, niin voi keskittyä meren eläimiin. Rantavesi on täynnä mustekaloja, n.2-4m syvyydessä. Ollaan pyydystelty niitä aika paljon, tosin periaatteella catch and release. :) Yks päivä kuitenkin meri oli niitä täynnä, ja snorklailtiin ja pyydysteltiin niitä useempi tunti. Loppupeleissä saatiin 12 mustekalaa, jotka guesthousen emäntä kokkas meille riisin kanssa. Ihan mielettömän hyvää, ja suht. tuoretta. :)



Pyydystäminen on aika helppoa. Mustekala kaivautuu hiekkaan, useimmiten simpukoiden väliin niin, että sen silmät näkyvät. Kun bongaa pohjasta silmät, riittää että sukeltaa, nappaa kuoren jossa mustekala on mukaan, ja ui rantaan tai pistää johonki säkkiin talteen. Joskus mustekalat yrittävät karata, ja harhauttaa musteella tai muuttaa väriä. Ne väsyvät kuitenkin aika nopeasti, joten parin yrityksen jälkeen ne saa yleensä viimeistään kiinni. Ollaan otettu ne ylös yleensä släbäreillä (eli varvassandaaleilla), isketty pussiin josta menee vesi läpi ja pyydystetty lisää.

Sihanoukvillessä me ei olla oikeestaan tehty mitään. Jämähdettiin tänne, maataan riippumatoissa ja syödään mielettömän hyvää ruokaa. Yksi yö tosin bongattiin suomalainen jannu joka on duunissa täällä yhessä guesthousessa. Hengailtiin seurana varmaan 3 asti, jonka jälkeen tää oli niin iloissaan (ja nälissään) et rupes paistamaan pizzaa paikan pizzauunissa koska kokit oli menny jo nukkumaan. Mielettömän mätön jälkeen käveltiin meressä (koska oli nousuvesi) auringonlaskun aikaan kotiin. Oltiin kanssa yksissä kiksubileissä (!!) vähän väkisin, koska ne oli viereisessä majotuksessa, ja johtuen paksuista seinistä ei oltais kuitenkaan pystytty nukkumaan. Bileet oli ihan jäätävät :D. Katosta roikkui neonvärisiä nauhoja, joka muutenki oli aika kantava teema. Musiikki koostu yhdestä biisistä, missä oli basso ja jotain ulinaa. Juhliat oli pienessä koomassa, ja suurin osa jaksoi todennäkösesti jollain ihan muulla kun alkoholin voimalla, ainaki silmistä päätellen. Ainoo positiivinen puoli bileissä oli se, että oltiin siellä noin 8 hengen voimin, joten oli muutakin seuraa kun itse "normi" bilekansa, ja safkaan oli panostettu. (Niin, ja johtuen neon-lampuista, Gin Tonic kiilsi pimeässä!)

Loppupeleissä vietettiin paikassa 3 viikkoa. Huomattiin viikko ennen viisumien umpeutumista, että ylitetään Laosin raja kohdasta, josta ei saa visa-on-arrivalia, ja että ennen ku lähetään pitää nähdä maailman kahdeksas ihme, eli Siem Reapin temppelit. Tuli vähän kiire - heitettiin passit paikalliseen matkatoimistoon, jossa pystyttiin hoitamaan viisumit paikanpäällä. Koska oli sunnuntai, ja maanantai oli naistenpäivä, olisivat viisumit valmiit vasta 3 päivän päästä, ja pohjoiseen jäisi 4 päivää. Ei oikein auttanut muu kuin tyytyä ratkasuun.