parempi myöhään kuin ei milloinkaan..

Finally made it! Sain vihdoin ratsastettua lisenssin Ascotin laukkaradalle. Mieletöntä! :) Että lisenssin saa, pitää käydä lääkärissä, haastattelussa Turf Clubilla, ja ratsastaa "näyttö" isolla radalla. Koko homma nyt ei sinänsä ole iso juttu, mutta koska oon ehkä maailman saamattomin ihminen, ja sit viel sopivasti lensin hevosen selästä ja vaihdoin ratakoe-ratsua kun koko homma piti suorittaa, niin tää nyt vähän veny.

Lääkärissä katotaan, että kaikki on fyysisesti ihan kunnossa, kuulo toimii, kaikki piuhat on päässä toiminnassa ja normaalin pituset, paino on normaali sekä lihakset paikallaan. Mitä oon kuullu, niin paino ei saa kauheesti yli 70kg olla, että valmentajat antaa ratsastaa hevosillaan. Iso osa hevosista on kuitenkin alle 3 vuotiaita, kasvavia. Jos liian nuorille isketään selkään painavia, epätasapainossa olevia ihmisiä, ei välttämättä saada aikaan hyvää jälkeä. Kuulon ja näön pitää myös toimia, ettei aiheuta vaaratilanteita itselleen tai muille.

Haastattelussa katottiin sääntöjen ymmärtämistä. Tosin, haastattelun tyyli, ja kysymykset oli sellasia, että saa ihan rehellisesti olla aika tyhmä, jos sen reputtaa. Osa oli tietty ihan fiksujakin kysymyksiä, liittyen varusteisiin ja turvallisuuteen. Koska rata aukeaa aamuyöllä, pitää ratsastajien käyttää vilkkuvia valoja kypärässä, sekä aina heijastinliiviä. Samoin tarkistettiin, että tietää mitkä hevosen kamoista pitää tarkastaa ennen selkään nousua, ja milloin ei kannata edes nousta hevosen selkään. Toisaalta, yksikin kysymys oli, että jos näkee irtohevosen laukkaamassa radalla kun on itse ratsastamassa, kannattaako leikkiä sankaria ja yrittää napata hevonen kiinni? joo, ensimmäinen mitä tulis mieleen siinä tilanteessa ..

Haastattelun jälkeen sai luvan mennä radalle ratsastamaan näyttökokeen stewardin valvovien silmien alle. Jos homma meni putkeen, sai luvan ratsastaa pienellä hiekalla, eli pienimmällä ja hitaimmalla radalla. Että pääsee ratsastamaan vielä kovempaa, pitää mennä jonkin aikaa hidasta työskentelyä, ja sen jälkeen upgreidaa se nopeeseen työskentelyyn. Olin ihan täpinöissä kun pääsin ratsastamaan radalle ekan kerran. Rata on 2km pitkä ja(muistaakseni) suhteellisen pyöreä, no, sellanen kun laukkaradat nyt on.

Fiilis on sinänsä hullu, pelkkä perustyöskentelyvauhtikin on holtitonta, suhteessa vauhtiin, jota vaikka ratsastetaan suomessa kentällä. Mutta toisaalta, kun sulla on pelkkää suoraa edessä, ja hevonen vaan painaa menemään, se ei olekkaan holtitonta. Tapa treenata, ja ratsastaa näitä hevosia on niin erilainen kuin kotona, ja tuntuu et tottumiseen ja asioiden ymmärtämiseen menee aina se hetki. Ja verrattuna takarataan, missä mutkat tulee vastaan aika nopeesti, mutkaton hiekkapohja tuntuu aika mielettömältä. En malta odottaa et saan luvat nopeeseen työskentelyyn!

Lisenssiratsastus meni hienosti. Hevonen jolla ratsastin käyttäyty ihan mallikelposesti, vaikka olin ite ihan ylivirittyneessä tilassa, hieman jännittyneenä. Mun kämppis vielä sano edellisenä iltana, että jos se on radalla samaan aikaan, se aikoo ratsastaa nopeella radalla huutaen ohi ja saada vähän tulta perseen alle. Kun alotettiin kierros, näin Ronin kävelevän jo radalta pois, ja kerkesin huokasta. Mutta kun se huomas meidät, tyyppi huutaakin "Hey Liisa, thought you wouldn't come! Haa.. i still actually have one lap to go!" Se kääntää hevosensa ympäri, ja laukkaa huutaen ohi :D. Vähän virtaa se sai aikaseks, mutta enemmän muhun ku hevoseen.

En myöskään muistanu että ratsastus on näin rankkaa, vaikka selkä ja jalan lihakset rupeekin olemaan pikkuhiljaa jo vahvemmassa kunnossa. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä näitä 20 hevosta (Tai enemmän) päivässä ratsastavia ihmisiä. Mä puuskutan ja oon maitohapoilla jo 4 kilometrin laukkaamisen jälkeen. Ratsastamalla ei kyllä täällä pääse lihomaan, ei sitten millään. Veikkaan, että kun täältä joskus tulee takasin, on kevyt istunta aika vahvassa kunnossa. Toisaalta, tää ratsastusasento on niin könöttävä, ja lähinnä pahinta odottava (eli lähteekö hevonen seuraavaks eteen, taakse, ylös vai sivulle) että ryhdistä ei ole enää mitään jäljellä.

Moni on kanssa laittanu viestiä ja kysymyksiä samoista asioista, ni kelasin laittaa tänne blogiin ne vähän yhteisesti. Parhaitenhan asiat selviää, kun tänne tulee duuniin ;). Töitä löytyy, ja niistä maksetaan hyvin.

1. Turvavarusteiden suhteen ollaan tiukkoja, radalla pitää aina olla hyväksytty turvaliivi ja kypärä päällä kun ratsastaa. Ei tonne ilman niitä kyllä muutenkaan tulis edes mieleen lähteä. Turvaliivi on sitäpaitsi niin mukava palaliivi, että meinaan heittää mun suomalaisen liivin heti pois kunhan takasin sinne tuun. Pimeellä pitää olla kanssa vilkkuvat merkkivalot kypärään kiinnitettynä. Tämä helpottaa sun löytämistä, kun tuut pimeellä radalla alas hevosen selästä, tai ettei kukaan ratsasta sun eteen, kun sun lähestymisen näkee jo pitkältä. Vaikka hevoset pomppii ja sinkoilee ja on pönttöjä, ei niitä hoitaessa käytetä yleensä sen kummempia turvavarusteita. Joillain on turvakengät jalassa, mikä on ihan fiksu juttu omien varpaiden kannalta. Erilaiseen luonteeseen tottuu kuitenkin aika nopeesti, ja äkkiä huomaa sen pomppimisen "kuuluvan" tähän jatkuvaan hevosten ylivirittyneeseen tilaan, ja kun siihen ei sen kovemmin reagoi, ne usein lopettaa ittestään. Niiden on kuitenkin tarkotus mennä mahdollisimman kovaa, ja ilman energiaa ja pirun kovaa kuntoa ei painella kilsoja täyttä vauhtia.
2. Lähtöporteista ei lähdetä ratsastamaan, vaan ihan normaalisti "nostetaan" laukat. Kaikki hevoset ei osaa mitään apuja, mutta koska laukka on niille niin luonnollinen askellaji, ne kyllä nostaa sen aika automaattisesti kunhan vaan nousee kevyeeseen istuntaan. Portteja harjotellaan ennen harjotuskisoja, ja joskus muuten. Aika nopeesti ne hevoset sen oppii, ja sitte ne portit osaakin. Meillä on yks nuorukainen, jonka mielestä porteista pinkaseminen on ehkä maailman siisteintä, ja kun se pelkästään näkee portit, säkä nousee äkkiä 10cm korkeemmalle ja alkaa hirvee täpinä et pääsis ampasemaan.
3. Laukkahevosia treenaataan usein ryhmässä, lähinnä rinnakkain. Tällä ehkästään se, että kun joku säikkyy ja hyppää sivulle, se ei hyppää ja keilaa toisen etujalkoja alta, ja satuta sekä ratsastajaa että hevosta. Osaa hevosista treenataan yksin. En o tainnu kun kerran nähny ihmisten ratsastavan täysin peräkkäin, usein mennään ainakin vähän limittäin, ettei potkut ja pukit osu.
4. Jalustimien pituus riippuu hevosesta ja työskentelystä. Pointtina ei ole ratsastaa mahdollisimman lyhyillä jalustimilla, vaan löytää hevoselle sopivat jalustimet. Tietenkin, kun mennään kovempaa, on helpompi mennä lyhyemmillä, niin ei hakkaa jaloillaan hevosen jalkoihin, lapoihin, tai nyt mihin tahansa. Ja ilmeisesti todella kovasti pullaavilla, eli vetävillä, hevosilla voi käyttää omaa painoa apuna, ja ne on helpompi pitää käsissä kun sulla on lyhyemmät jalustimet. Suurin osa hevosista mitä oon täällä itse ratsastanu on 1-2 vuotiaita, ja osa ei vielä ihan täysin kasvaneitakaan, joten koska mulla on pitkät koivet, joudun välillä niitä kerimään lyhyemmiksi. Mutta koska en o vielä upgreidannu lisenssiä, en edes saa painella ihan täyttä vauhtia, ja en edes tiedä kaikkia kikkoja..

5. Täällä on ihan mielettömän siistiä! :)

Life is beautiful!

Onhan se elämä kaunista. Ainakin se on kaunista täällä päin maailmaa. Jostain syystä ollaan eksytty kaupunkiin, jossa paistaa aurinko 320 päivää vuodessa. Vaikka kuinka olis myrskyä ja sadetta, niin se aurinko on siellä jossain. It's all good.



Eikä sitä koira kauas karvoistaan pääse, paitsi tietenki ellei se sitten o rotu, jolla ei kasva karvat. Enkä mäkään pääse millään eroon numeroista. Se on jännä kun lähtee toiselle puolelle maailmaa tekemään duunia hevosten kanssa, ja päätyykin tekemään kirjanpitohommia. Ei se toinen duuni tietenkään minnekkään o kadonnut, mutta lupasin omaksi huvikseni (ihan rehellisesti huviksi :D) hoitaa tallin paperihommat. Tuntu kun olis ollu lapsi, ja menossa ensimmäistä kertaa kouluun, kun sai ostella ihania kyniä, tarralappuja, nitojia ja kaikkea muuta yhtä tarpeellista. :) En ihan rehellisesti muutenkaan malta odottaa, että pääsen taas pyörittelemään numeroita, tekemään taulukoita ja listoja, sekä iskemään tavaraa exeliin. sweet!

Perthissä on tällä hetkellä menossa kylmin talvi 20 vuoteen. Monena aamuna ollaan menty melkein pakkasen puolelle (virallisten mittausten mukaan). Mutta aamulla töihin lähtiessä nurmet ja auton ikkunat on ollu jäässä. Pukeutuminen on aika vaikeeta, koska duunien alkaessa tosiaanki mennään nollassa, ja kun päivä menee pidemmälle, saattaa lämpötila nousta t-paitakeliksi auringon lämmittäessä. Iltapäivällä on kiva lähtee himaan, kun joutuu aina raahaamaan isoa muovipussia vaatteita mukana.

Ollaan vihdoin saatu polkupyörätkin. Työkaverilla sattu olemaan kaks lasten pyörää, en tiedä minkä tuumakokosia ne on, mutta ihan selkeesti lasten pyöriä. Villen satulan saa vähän korkeemmalle, mut mun hopeisella salamalla polkeminen on hieman haasteellista jos istuu alas satulaan. Joka ikisellä polkasulla potkasee itseänsä perseelle. Saapahan ainakin vauhtia.

Robi järjesti tässä yks päivä myös haisevan yllärin. Se oli päässyt syömään salaa Ruun (toisen koiran) loput ruoat. Safkat oli kuivia, ja veden juonnin jälkeen sen koko vatsa turposi yhtä isoksi kuin koko koira itse. Raukka oli ihan reppana, ja näytti oikeestaan enemmän jouluksi syötetyltä (karvaselta) porsaalta kuin koiralta. Seuraavana yönä tilanne onneksi helpotti, mutta meijän epäonneksi huoneen lattialle. Robi ei enään tee tarpeitaan sisälle, mutta luulen että ruokamäärä on tullut sellasella paineella, ettei se edes olisi ulos kerennyt. Oli mukava siivota ja pestä lattiat ennen neljää aamuyöllä töihin lähdön yhteydessä. Määräkin oli sama, mitä toi napero tuottaa ehkä kolmen päivän aikana.



Hevosia on myös saatu treenauksessa siihen pisteeseen, että ollaan saatu niitä kisoihin. Viime viikonloppuna roudattiin kaksi hevosta Belmonttiin juoksemaan, missä täälläpäin järjestetään kisat talvisin. Kesällä kisat siirtyvät tähän Ascottiin, ihan meidän naapuriin (jee!). Lähdöt meni hyvin, ekassa startissa hevonen juoksi toiseksi, ja hävisi noin 2cm:llä voittajalle. Maalilinjalla meijän heppa oli laukan siinä vaiheessa, että se nosti päätä, kun taas toinen laski päätä, ja vaikka meijän hevosen rinta oli voittajan edellä, niin ylitettiin maalilinja toisena. Tokassa startissa oltiin vielä viimeisen suoran alussa ryhmän keskivaiheilla, mutta Prinssi veteli vähän menemään, ja voitti koko joukon melkeen hevosenmitalla (ja sai 70.000dollaria). Koko päivä meni hieman juhliessa, ja kuitattiin Villen kanssa myös ihan hyvät palkintorahat kun pelattiin omille polleille. Laukkaurheilu on todellista hevosurheilua, oikeesti. Se yhdistää vauhdin, vaaratilanteet, uhkapelin, juhlimisen ja hevoset.



Monet juoksijoista näyttää enemmän vinttikoirien ja bulldogien yhdistelmiltä, kuin miltään hevosilta. Sitäpaitsi ne käyttäytyykin kuin koirat saadessaan hepulikohtauksia. Rintakehät on monella juoksijalla paljon leveämmät kuin kotipuolen ratsuilla, ja jalat pikkusen pidemmät. Läskimahaisia hevosia myöskään harvemmin näkee, vaan kaikki on aika trimmissä kunnossa, ja varsinkin jalkojen lihakset on suhteellisen timmin näköset. Mitä pidempään täällä on, sitä enemmän tästä tykkää. Ja nyt en o edes pariin viikkoon tullut enää alas hevosen selästä (jee! ja koputan puuta!) Viikko on kuitenki sisältäny kamppailun maastossa, kun hevonen pelästy koiria, aiheutti paniikkireaktion parissa muussa, kaikki katos eri suuntiin ja mun hevonen tietty metsänreunaan, missä jouduin heittämään ohjat melkein pois koska jouduttiin hyppäämään reilun puolen metrin korokkeelta alas pehmeälle hiekalle ohjauksen puuttuessa. Kun suutuin ja käskin pysähtymään ni tuli lisää pukkeja. Sen verta rupes olemaan jo suomalaista perkelettä veressä ettei se hevonen enään alas saanu. Sama tyyppi joka jo kerran heitti mut kaulan yli eteensä ja hyppäs yli. Perkele.



Toinen hevonen (itseasiassa, tämäkin samainen joka yritti harrastaa esteratsastusta takaradalla zoomailemalla metalliaitoja) taas kiikutti mut (tai yritti) jänisloikkaa tallille päin. Hevosen huono puoli on se, että se saattaa hypätä pystyyn, ja takakautta yli jos sitä jää pitämään liikaa suusta kiinni. (Tää hevonen on myös iskenyt niskallaan mun otsaa) Sen hetkisessä yliherkkyysmielentilassa en voinut ottaa liikaa edestä, joten hypeltiin aika hidasta sivuttaislaukkaa tallia kohti noin sadan metrin pätkä. Muuten hevonen meni ihan kiltisti, ja oli oikein tyytyväinen kunhan sai vain hyppelehtiä eikä tarvinnut kävellä. Vauhti ei ollut mikään holtiton, koska edessä menevä hevonen käveli reippaasti samaa nopeutta. :)

Loput ratsastuksista onki ollu ihan positiivisiä. Samainen hyppelehtijähevonen oli ihan fiiliksissä, kun oltiin yks päivä puistossa ratsastamassa pahimmalla sateella, ja joki tulvi niin ylös, että jouduttiin hetkittäin kahlaamaan polvien korkuisessa vedessä. Dexteristä oli ehkä maailman siisteintä kuopia vettä, eikä se olis halunnut nousta sieltä pois ollenkaan. Kaks muuta laukkuria oli enemmänki kauhuissaan kun yks leikki vedessä ihan tohkeissaan. :D

Meno on kyllä aika hurjaa, vaikka prosentuaalisesti täällä sattuu onnettomuuksia vähän, jos miettii hevosten määrää. Toisaalta näitä kauhutapauksia on. Joitakin vuosia sitten jockey oli ratsastamassa radalla ukkosen aikaan, yhtäkkiä ratsastajaan iski salama (mikä todennäköisyys?!) ja hän kuoli. Noin kuukausi sitten nuori hevonen kuoli, kun sen molemmat etujalat katkesivat kesken treenin. Yksi paha onnettomuus, jossa ratsastajatyttö halvaantui, sattui kun kaksi laukkaavaa hevosta törmäsi paikalle hyppimään jääneeseen hevoseen. Hevonen oli ylittämässä alkupisteessä ratoja päästäkseen itse treenaamaan. Hevonen ei kuitenkaan suostunut menemään yli, ja jäi loikkimaan paikalleen. Kulman takaa tuli kaksi hevosta kiitolaukkaa, ja loppu näyttikin rumalta. Onnettomuuden jälkeen radalle asennettiin summerit, jotka ilmoittavat lähestyvistä hevosista. Uima-altaaseen oli ensimmäisen avaamisvuoden aikana hukkunut kaksi hevosta, ja taannoin yksi suomalainenkin putosi sinne ;). Ei kyllä hukkunut, ja selvisi hyvin puhtaana. Viime viikolla todistin, kun hevonen hyppäsi ympäri radalla aamun treeneissä ratsastaja selässään. Ratsastaja tippui selästä hevosen viereen, hevonen makasi vähän aikaa maassa, nousi pystyyn seisomaan, ratsastaja hyppäsi takaisin selkään ja suuntasi radalle.

Työaikojen takia täällä säästää hyvin rahaa. Suomen matkan takia (sekä Lontoon että Pariisin välistoppien takia) yritetään pistää kaikki mahdollinen jemmaan. Tarkoituksena on lentää Lontooseen marraskuun vikalla viikolla, junailla sieltä Pariisiin moikkaamaan Villen sukua, ja lentää Suomeen joulukuun alussa. Suomessa ollaan joulukuu, jonka jälkeen palataan takaisin tänne kiertelemän ympäriinsä. Siinä vaiheessa viimeistään pitäisi myös olla neliveto alla, jolla pystyy ajelemaan maan ympäri. Se meinaan ei o ihan lyhyt matka.

Nyt tekee taas mieli syödä. :) Terkkuja kaikille!
Ps. Lentäkää tänne moikkaamaan!

klip klop

Pari kuukautta takana, ja kaikki on taas muuttunut hyvinkin paljon. Ville on edelleenkin duunissa samalle treenarille, mutta mä vaihdoin pois vähän mukavampaan paikkaan. Päätös oli oikeastaan monen pikkuasian summa, mutta viimenen tikki oli, kun kuulin pomon suutuspäissään (vaihteeksi) sanoneen et heittää kaikki työntekijät pellolle, ja palkkaa kokonaan uuden porukan. En jäänyt odottamaan, vaan sanoin itseni irti. :) .. enkä o katunu päivääkään.

Paikassa oli periaatteessa kiva olla töissä, duunikaverit oli mukavia, hevoset oli kivoja ja bossikin oli kiva kun sille päälle sattui. Miehellä oli kuitenkin hirveä stressi päällä jatkuvasti, ja tästä johtuen pinna tosi kireällä. Talli oli iso, ja hevosia paljon, en tiä oliko kyse rahasta vai mistä, mutta hetkittäin olisi pitänyt "juosta" hakemaan hevosia jostain , kaikki tehtiin aina liian hitaasti (jännä sinänsä, yks vanhempi rouva joka teki juuri samaa tahtia teki hommat hyvin). Kerran ukko huus tallissa "en saatana tiedä mistä teillekkin palkka maksetaan", englanniksi tosin.. :) Kukaan nyt ei täällä kuitenkaan niin hyvää palkkaa maksa että lähtisin hevosia juosten hakemaan. Jotain rajaa.

Tyyppi sai myös ihan ihmeellisiä raivokohtauksia hetkittäin, eikä osannut antaa palautetta millään tavalla korrektisti. Kaikilla valmentajilla on omat toimintatavat, lähtien jo pelkästään satuloinnista yms. Jos teit jotain väärin sait kuulla siitä hyvinkin nopeasti, ja kovalla äänellä. Käsittämättömintä oli se, että kokoaika piti näyttää siltä että tekisi jotain. Osa työajasta meni ihan kirjaimellisesti siihen että harjattiin saman hevosen harjaa viidettä kertaa, koska muuten tuli kuittaus "miks ette tee mitään?!". Muistaakseni 7s oli aika, jonka saattoi seistä paikallaan ennen huutoa. Tietty ensimmäinen kuukausi oli ihan pelkkää honeymoonia, kaikki ihanuus alkoi paljastumaan vasta ensikosketuksen jälkeen.

Jostain syystä ihan järjetöntä, tyyppi on kuitenkin aikuinen, jonka pitäisi pystyä käyttäytymään korrektisti toisia ihmisiä kohtaan. Jos olisin nuorempi, olisin varmaan sietänytkin ja ottanut paskaa enemmän niskaan. Ensimmäisen parin kerran jälkeen ajattelin että kyse on vaan huonoista hermoista yms, mutta nyt kun teen duunia 2 eri valmentajalle, jotka osaavat käyttäytyä oon tullu siihen tulokseen että vika ei ole pelkästään itsessäni. Sain myös huomata, että en ole ensimmäinen joka on sanonut itsensä irti. Osa on jättänyt kesken työpäivän paskakauhat tallin pihaan ja marssinut pois, osalla on palanut hermo vastaavalla tavalla. Tyyppi palkkaa lähinnä parikymppisiä tyttöjä, joille on helppo ärhennellä. Muutama vanhempi neljänkympin tienoilla oleva auttava henkilö saakin sitten ihan eri vapauksia, joka taas kuormittaa muita duunareita.

Nykyiset kaksi paikkaa, jossa olen töissä on hyvinkin erilaisia. Paikka, jossa olen pääasiassa töissä on entisen esteratsastajan, nykyään laukkaehvosia treenaavan valmentajan paikka. (Scolby on muuten hypänny ensimmäisen este Gp luokkansa 16v, harva meistä. Kerto että oli vähän jännä astella tuomarintorniin, ja selittää miksi pystyy luokan hyppäämään. Oli aika lähellä, että jäi luokka ratsastamatta iän vuoksi..) Huono puoli paikassa on se, että tällä hetkellä meillä ei ole kauhean monta hevosta, joita pääsee ratsastamaan. Pari vauvaa (1v) heppaa joita ratsastin lähti takaisin laitumelle, ja nyt jäljellä on enää muistaakseni neljä suht kilttiä. Suurin osa paikan hevosista on ongelmahevosia, joita muut ei halua ottaa. Yksikin ori joka tuli muutama viikko sitten on jo kuudennessa paikassa, koska heittää jengiä alas selästä jatkuvasti. Jos hevonen ei toimi täällä, sille keksitään jotain muuta käyttöä.

Hyvänä puolena onkin kaikki muu. Tyyppi on ihan uskomattoman taitava eläinten suhteen, ja on ihan käsittämätöntä nähdä miten "hulluista" tapauksista kuoriutuu varsin loistokkaasti käyttäytyviä tapauksia. Plussana on myös se, että tyypillä on vahva pohja perusratsastuksesta (minkä puute on todennäköisesti suuri syy ongelmakäyttäytymiseen kipeiden paikkojen yms. lisäksi). Hevoset joutuvat liikkumaan oikein päin, kuuntelemaan, vastaamaan kuolaimeen ja toimimaan. Yleensä tuloksia syntyy. Oon löytäny kanssa ihan uusia ulottuvuuksia omaan ratsastukseen, ja pikkuhiljaa oppinut pysymään paremmin selässä kaiken pukittelun ja pystyyn hyppimisen aikana. (Tätä nyt en kyllä sit kuitenkaan ihan periaattesta kirjota, koska tuun muuten samantien uudestaan alas hevosen selästä.)

Talliduunikin on rentoa, ja vaikka ajallisesti työpäivät onkin pidempiä, on paikka niin lepposa ja mukava olla töissä, että tuntuu kuin kaikki stressi ja ahdistus olis kadonnut vain jonnekkin.

Toinen paikka missä teen muutaman tunnin aamusin on kanssa kiva. Hevoset käyttäytyy ihan uskomattoman hyvin, ja koska töitä on vain 2h ennen kuin työt alkavat kuudelta toisella tallilla, menevät päivät nopeasti. Tosin syy rauhalliseen käyttäytymiseen selvisi, kun kuulin että kaikki hevoset rauhoitetaan ennen radalle menoa.

Ratsastuksesta oppii kokoaika lisää, ja tulee myös takasinpäin. Juuri kun luulee että on oppinut jotain, joku hevonen päättää tehdä jotain ihan muuta, ja kääntää kaiken päälaelleen. Viimeviikon maanantai oli ehkä elämäni surkein ratsastuspäivä tähän asti. Ratsastin vielä kahdella suosikilla, mut opin taas (uudestaan, ehkä 100 kerran) että täykkäriin EI kannata luottaa. Ensimmäinen hevonen päätti näyttää ja tehdä selväksi miten kovaa on mahdollisuus mennä, vaikka en ite ollutkaan ihan suunnitellut samanlaista vauhtia. Tunsin, kun hepo lähti kiihdyttämään vauhtia takakurvissa, mutten tehnyt mitään. Kun suora aukesi, menetin kirjaimellisesti kaikki jarrut, ja painoin matalana niin kovaa kuin parilla sadalla metrillä nyt kerkee kiihdyttämään. Hyvä tsägä ettei hevonen hypännyt aidoista yli, vaan tajusi pysähtyä kun tila loppu kesken eikä pystynyt vauhdissa kääntymään. Olis voinut tulla ilkeää jälkeä.

Toinen tapaus oli mun lemppari pukkikone, joka päätti heittää mut kaulansa yli eteensä, ja fudasta vielä yli hypätessään toiseen jalkaan. Pahempaa damagea nyt otti kuitenkin vasen olkapää, jossa saattaa olla joku pieni murtuma, sillä hengittäminen tekee hetkittäin vieläkin vähän kipeetä, ja tapauksesta on jo aikaa. Plussana vielä se, että kaikki tapahtu 2 päivää ennen ku olisi ollut tarkoitus ratsastaa lisenssi isolle radalle, siirty muutamalla viikolla kunnes vasen käsi on taas kuosissa. Heppa normaalisti muutenkin pukittaa aina samassa kohtaa. Se on iso ja voimakas heppa, ja kun se fudasee, se tekee sen hyvin tehokkaasti. Ikävä siinä on se, että sekunti aikasemmin polle voi olla aivan rento, eikä välitä mistään, ja seuraavana hetkenä tuntee menevänsä ylösalas ilman ohjia. Sillä on myös tapana vetää ensin ohjat pois käsistä, ja lähteä sen jälkeen loikkimaan. Kyseessä oli myös ehkä kymmenes ratsastuskerta samaisella hevosella, eikä todellakaan ensimmäiset pukit. Samainen hevonen on myös melkein vienyt radalla yhden ratsastajan kahvion sisään saakka, kun päätti että käveleminen on vaan uskomattoman tylsää.

Pikkuinen musta metsästäjäkoira on ruvennut myös löytämään oman itsensä. Ens viikolla koiran rokotukset on vihdoin kunnossa, niin voidaan lähteä tutustumaan paremmin ympäröivään maailmaan. Alussa kaikki oli todella jännää, ja Robi oli hetkittäin kunnon pelkuri. Pimeällä oli hurjan jännä kävellä ulkona, ja raukka ei voinut kuvitellakkaan menevänsä yli 5m kauemmas meistä. Nyt, kun se on jo tottunut meihin ja lähiympäristöön, on relaaminen helpompaa, eikä kaikesta tarvitse enää stressata.

Sisäsiisteyskoulutus rupeaa pikkuhiljaa toimimaan, ja yksinolokin onnistuu yllättävän hyvin. Nyt, kun pikkuherran jättää aamulla yksin, se ei itke perään, vaan osaa jo "salaa" hypätä joko pyykkikoriin hajujen perässä tai meidän sänkyyn nukkumaan. Pyykkikorissa se on saanu olla, mutta sängystä ei olla päästy sitä yllättämään niin, että olisi voinut komentaa. Sisälle pissailutkin on melkeen saatu kitkettyä, ja meidän huoneeseen se ei teekkään tarpeitaan. Keittiössä ei voida koiraa pitää koska jostain syystä (vaikka lattiat ja matot yms. on pesty) Robi pitää sitä omana vessanaan, tai ainakin hätävarana jos ei kerkeä ulos asti.

Tää nykyinen kämppä on siitä ihana (tietty kivojen imisten lisäksi), et meillä on iso takapiha missä Robi voi hengailla vapaana ja treenata metsästystä. Sinänsä se on vähän hölmö, koska vaikka se painaakin "jo" 5 kiloa (eli 3kg enemmän ku sillon kun hankittiin se) se ei aina tajuu että sen metsästämät linnut vois melkeen syödä sen... :)