Last week in Vietnam

Meillä kävi vähän hassusti rajalla, kun tultiin maahan. Oltiin etukäteen ostettu viisumit Vietnamiin netistä, mutta passintarkastuksessa ei tajuttu / muistettu mennä viisumitiskin kautta. Netissä luki, että kaikki tiedot löytyy kentällä automaattisesti. Riittää, kun tuo vain passin. Tästä tietty olisi voinu päätellä sen, että jos ennen passintarkastusta lukee isolla "Visa / Visa on arrival", vois kyseisellä tiskillä edes huvin vuoks käydä kysäsemässä mikä on tapa. No, meijän virkailijat oli passijonossa ylitehokkaita, ja maahan tulo kesti about 10 sekuntia. Virkailija kysyi "Tourist?" - meitsi vastaa "Yes", ja 2 viikon oleskelulupa passiin.

Vähän harmittaa kun maksettiin turhaan Vietnamin viisumimaksut, ja oltais saatu olla maassa se 2 viikkoo ilmasiks ilman viisumia. Toisaalta, nyt voidaan käydä vaik Laosista helposti uudestaan Pohjois-Vietnamissa, koska meijän viisumit ei ole aktivoitunu. Tää 2 viikkoo aiheutti myös sen, että jossain vaiheessa katottiin passeja Can Thossa, ja tajuttiin että meidän pitää olla 5 päivän kuluttua poissa maasta. :)

Yks hienoin juttu, mitä tehtiin Etelä-Vietnam rundin aikana, oli "floating market", eli kelluvat markkinat. Tultiin sattumalta sopivaan aikaan, koska 4 päivän jälkeen meidän saapumisesta markkinat loppuivat, ja paikalla oli enää muutamia paatteja. Tämä johtui osittain Kiinalaisesta uudesta vuodesta, joka on maan suurin juhla, ja jolloin kaikki Vietnamilaiset juhlivat perheensä kanssa.

Lähdettiin aamulla puoli 7 aikaan pienellä 2 hengen pikkupikku-pitkähäntäveneellä kohti markkinoita. Aamuherääminen oli tuskasta, sillä unirytmi on jotenki ihan vääristynyt. Päästään nukkumaan aina joskus 12 jälkeen, ja herätään about 12 aikaan. Matka markkinoille kesti pikku purkilla noin tunnin. Oli aika siistiä vedellä pitkin Mekongia auringon noustessa, ja paikallisten kiiruhtaessa markkinoille paatit täynnä vaikka mitä myytävää.

Markkinat oli jotain ihan muuta mitä oltiin odotettu. Kelattiin, et ne koostuis lähinnä veneistä, jotka on parkkeerannu ittensä riviin, ja jonne kaikki vuorotellen matkaa ostamaan sitä mitä tarvitsee - ei lähellekkään. Koko joki oli IHAN täynnä veneitä, ja jos miettii yhtään miten paljon näitä pikkuvietnamilaisia on, voi yrittää käsittää sitä määrää. Onneks meillä oli niin pieni vene, päästiin ajelehtimaan keskelle niitä kaikkia paatteja. Koska veneitä oli niin paljon, moottori ei ole melkein olleenkaan käynnissä, vaan liikkuminen tapahtuu lähinnä vetelemällä toisten veneitä itseensä päin. Jos eteenpäin ei pääse, tyrkitään kylmästi toisten veneet pois edestä, ja jatketaan eteenpäin.

Markkinoilla oli myynnissä vaikka mitä - oikeestaan kaikkea mitä täällä nyt maassa kasvaa. Etelä-Vietnam on paljon kosteempi ja parempaa viljelymaata kuin Pohjoinen, joten sato on yleensä hyvä. Paikalla on myynnissä myös eläviä kanoja, kukkia, sekä kalaa ja lihaa hygieenisesti suoraan viileässä +30 asteen auringonpaisteessa. Paikalla kelluu myös pikku-emäntiä, jotka tekevät about 1000-10000 dongin ruoka-annoksia (n.20s-1e) suoraan paatissa. Markkinoiden jälkeen kävimme syömässä, ja seilasimme takaisin Mekongin pikku-jokia, jonne ei päässyt aikaisemmin laskuveden takia. Koko reissu kesti noin 8h, ja oli kyl näkemisen arvonen.

Ollaan tutustuttu täällä suomalaiseen rouvaan, joka tekee vapaaehtoistyötä paikallisessa yliopistossa. Hän on ollut aikoinaan suomessa ruotsin- ja englanninopettaja, mutta jäänyt eläkkeelle. Viimeiset kuusi vuotta hän on asunut Can Thossa 4-7/kk vuodessa, ja opettanut yliopistossa englantia. Riitan kautta ollaan tutustuttu paikalliseen naiseen, joka puhuu vähän englantia ja tomii oppaana. Ha on ihana, Riitta kerto että Ha on hänen paras kaverinsa täällä, ja sen kautta on ollut helppo päästä paremmin tutustumaan paikalliseen elämään. Meillä oli sinänsä onnea Han kanssa, sillä ollaan saatu kaikki liput yms. hankittua ilman mitään komissioita, mukaanlukien venematkat Kambodiaan yms. Ha kirjotti meille jotkut Vietnamin kieliset laput, matkalle, ja ohjas tutuilleen jotka hoiti asiat hyvinkin sujuvasti.

Ha vei meijät kanssa moporetkelle maaseudulle. Tännekkin lähdettiin aikasin aamulla, mutta saatiin sen verran armoa että jouduttiin heräämään vasta kaheksalta. Otettiin kaks pyörää, Ville sai ajaa omaansa, ja meitsi matkusti Han kyydissa. Ensin käytiin paikallisessa "slummissa" eli hökkelikylässä, missä "normaalit" ihmiset asuvat. Koko alue on periaatteessa oma kaupunkinsa kaupungissa. Alueella on omat koulut, lääkärit, kaupat, you name it. Slummista on sinänsä ehkä huono puhua, vaikka ulkopuoli on mitä on, on lähes kaikki kämpät on sisältä siistin ja uuden näkösiä. Niihin on viritetty sähköt, monella on jo telkkarit, lapset on siistejä ja yleisilme ihmisillä on onnellinen.

Vietnamissa tuottaa onnea, jos joku rikas koskettaa sua. Paikallisilla onkin jännä tapa läpsiä ja taputella meitä, turisteina kuitenkin ollaan keskiverto vietnamilaista rikkaampia. Yhtenä päivänä kaupassa kassajossa Ville kääntyi sanomaan mulle jotain, samaan aikaan sen edessä jonottanut mies kääntyi ympäri, taputti Villeä olkapäälle, kuin sillä olisi ollut asiaa. Kun Ville kääntyi, mies kääntyi salamana tapaisin oikeinpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sama ajettaessa kylässä, jengi saatto taputella ohi ajettaessa. :) Muksut menee kanssa ihan sekasin kun ne näkee turisteja. Koska täällä käy kuulemma tosi vähän turisteja verrattuna isoihin kaupunkeihin, ei moni lapsi ole koskaan nähnyt ulkomaalaisia. Ne saaattaa juosta perässä pitkään, huutaa "hello hello" ja nauraa. Moni on myös ihan fiiliksissä kamerasta, ja haluu ehdottomasti et niistä otetaan kuvia. Yks pikkupoika meni ihan hysteeriseks kun se näki Villen. Se rupes kiljumaan, nauramaan ja huutamaan samaan aikaan, ja lähti tulee juosten kohti ja osotti kokoaika Villee sormellaan. :D Isä vaan tuli vähän hämillään myhäillen perässä.

Kylän jälkeen ajettiin pitkin hiekkateitä, riisipeltoja, pikkukyliä ja asutusalueita. On muuten aika hullua vedellä mangoja ja karambolaa suoraan puusta Siel oli kans jotain tosi hyviä, makeita pikkuhedelmiä joiden nimeä en muista, mut kutsun niitä eyebollsseiksi koska ne näyttää ihan silmämunilta. Meki vaan mentiin Han kanssa jonkun tyypin pihaan ottaa muutama hedelmä puusta. Kämpän omistajat istu pihalla ja oli ihan ok asian kanssa, hymyili vaan. Ha ei edes tuntenu niitä. Kuinka moni oikeesti esim. suomessa menee jonkun tyypin pihaan vaan keräämään muutaman omenan tai mansikan, ja lähtee hymyillen pois? Mä veikkaan et vois tulla jonkun verran sanomista. :) Moporetki kesti ehkä 6h, ja vaikka takapuoli olikin hyvin hellänä ajelun jälkeen, oli taas ihan sairaan kivaa.

Ajelun jälkeen lähettiin Riitan kanssa uimaan paikallisen kasarmin uima-altaalle. Uiminen oli aika jännää. Oltiin ainoot naiset koko paikassa, jos ei oteta mukaan pikkutyttöjä, jotka kyllä nekin ui vaatteet päällä. Jengi tuijottaa kun olisit mikäkin ilmestys. Kadulla tuijottamiseen on jo tottunut, mutta uima-altaalla tuijotus oli vähän voimakkaampaa. Riitta kerto, että moni paikallisista ei o välttämättä nähnyt koskaan naista livenä uima-asussa, koska paikalliset ei käy uimassa. Täällä on kaunista olla mahdollisimman valkonen, ja naiset pelkää ruskettuvansa vedessä. Lisäksi, vaikka tänä päivänä on ok käyttää bikinejä myös miesten edessä, on se niin uusi juttu, että pienemmissä kaupungeissa naiset ei uskalla. No sen ehkä huomas. Kun istuttiin lepäilemään altaan reunaan, myös muuta jengiä hyppäs altaasta pois, ja kiipesi istumaan ihan meijän viereen. Eihän ne osaa sanoo mitään muuta kun "hello!". Sitä ne toistelee, ja hymyilee. :)

Päivä ennen lähtöä eteenpäin vietettiin kiinalaista uutta vuotta, ja siirryttiin tiikerin vuoteen. Kiinalaisen kalenterin mukaan uusi vuosi sijoittuu vuosittain joko tammikuun loppuun, tai helmikuun alkuun Tämäkin tuli ihan puun takaa, mut sattumoisin satuttiin olemaan oikeassa paikassa oikealla hetkellä, ja sen takia viihdyttiin Can Thossa koko viikko. Can tho on kaupunki, jonne väki virtaa maalta viettämään uutta vuotta. Taas voi miettiä sitä ihmisten määrää mikä täällä on, ja varsinkin mopojen määrää. Vaikkakin jengi matkustaa maalta koko perhe (3-4 hlö) yhdellä mopolla tänne, on koko kaupunki silti aivan tukossa.

Meijän majotus sattui olemaan hyvässä kohtaan keskellä pääkatua, ja koko hotellin julkisivun puoleinen seinä oli pelkkää parveketta. Uutena vuotena kaupunki järjesti ison ilotulituksen vuoden vaihtumisen kunniaksi. Thank god meillä oli parveke, sillä ne ihmismassat oli niin jäätävät, ettei sinne väliin olis edes välttämättä halunnu lähtee änkeytymään. Tulitus oli aika upee, ja kesti aika pitkään. Vuosi ei vaihtunut kuitenkaan ihan suomalaiseen tapaan, vaan heti tulituksen jälkeen suurin osa lähti suoraan kotiin päin, eikä sammunut lumihankeen tai ruvennut haastamaan riitaa.

Päätettiin lähteä Vietnamista Kambodiaan uuden vuoden jälkeisenä päivänä , ja koska haluttiin mennä Phnom Penhiin veneellä, ja meillä oli enää muutama päivä maassaololupaa jäljellä. Bussimatka Chau Dociin, josta on laivayhteys eteenpäin, oli vähintäänkin mielenkiintoinen.

Ängettiin taas paikallisia pursuvaan minibussiin, ja päästiin nauttimaan "ruhtinaallisesta" jalkatilasta ja toivomaan ettei kukaan bussin takan olevista ihmisistä pölli mitään rinkoista, jotka oli penkkien alla jalkojen juuressa. Koska oli uuden vuoden jälkeinen päivä, oli ruuhkaa. Meijän kuski oli kuitenkin ihan raivohullu. Oikeesti. Se kiihdytti, jarrutti, kiihdytti, jarrutti, pumppas kaasua, tööttäs kokoaika (mit kylläkin kaikki tekee..) ja huito käsillä. Se meinas ajaa parin mopoilijan yli jotka ei kerennyt väistämään ajoissa. Koska mopoja oli niin paljon, kuski ajo kokoaika keskiviivan päällä, ja ohitti kaikki mahdolliset autot. Tiet ei ollu parhaassa kunnossa, varsinkaan alkuvaiheessa, ja pari kertaa bussi kävi myös ilmassa (!!). Ensimmäisen puolen tunnin aikana 2 matkustajaa oli oksentanu. Matkustajia oli n.12.

Noin tunnin päästä bussi teki ekan stopin, ja takapenkiltä hyppäs jengiä pois. Huokaistiin helpotuksesta, sais jalkoja jotakuinkin suoremmaks, kun yks mies vaihto takapenkille. Eikä mitä, joku vanha pierulta haiseva likanen mies tulee istuu siihen meijän penkkiriville vaikka selvästi näkee ettei mahduta istuu siihen normaalisti, ja vaikka takana on 6 paikkaa vapaana, myös ihan tilavia paikkoja. Ei siinä mitään änkeydytään siihen samaan mukavaan asentoon, meitsi nostaa jalat ilmaan ja Ville änkeytyy jalat harallaan niin et ukko ei edes mahdu istumaan kunnolla.

No, matka jatkuu. Tässä vaiheessa voi kuvitella miltä tuoksuu bussissa, missä jengi oksentaa, röyhtäilee ja piereskelee. Ilmastointi ei ole päällä, ulkoa puhaltava tuuli on yli 30 asteista ja aurinko paahtaa autoon täysillä. Niin, ja ikkunoita ei saa kunnolla auki, vaan noin 5cm aukot kummallekkin puolelle. Mennään vähän eteenpäin, kuski jatkaa hurjastelua kuin raivohullu Vatanen, ja meitsi kiittää onnea et on ruuhkaa, ja maksiminopeus on sen reilu 60km/h. En edes haluis tietää miten kovaa se ajais jos mopoja ei olis niin paljon edessä. Pari tyyppiä oksentaa lisää pusseihin, ja vauva meidän edessä oksentaa isänsä päälle, ja osa puklusta valuu lattioita pitkin meidän jalkoihin. Tässä vaiheessa tekee jo mieli itkeä. Voiks enään haista pahemmalle?

No mitä todennäköisemmin voi. Vanha ukko joka on Villen vieressä, ja joka vaivihkaa lukee edessä olevan vietnamilaisen pariskunnan tekstiviestejä (tosi vaivihkaa muuten, se laittaa päänsä melkein niiden väliin, ja nojautuu meitä vasten..) ja tuijottelee mun sääriä (tosi vaivihkaa sekin.. mul on viel täällä pitkät shortsit jalassa koska jengi on niin vanhoillista, en edes kulje missään pikku-Thaimaa-vaatteissa..) alkaa pistämään jotain hajulitkua naamaan. Mitä!?!? Kuka pistää hajulitkuja enää tässä hajussa? No, Ville nojautuu välissä eteenpäin niin ettei se nää mua, kuin mielenosotukses ukko rupeaa röyhtäilemään ja PUHALTAA ne röyhtäyshajut meidän päälle. Lisäks se lotraa sen jonkun eau de pirunsa kanssa 5 min välein. Tiedä sitte, ehkä sekin vaan toivoo ettei haista muita hajuja, mut voin luvata et ketään muuta haju ei helpota. Huipennuksena joku rupeaa piereskelemään.

Onneks matka on jossain vaiheessa ohi, ja päästään bussiasemalle. Asemalla hyökkää taas paikallinen mopomafia kimppuun kilpailemaan sikahintasista kyydeistä. Ei suostuta maksamaan kiskurihintoja, vaan jäädään istuskelemaan vähäks aikaa keskelle ei mitään, ja ootetaan toisia kuskeja tai nykyisten parempaa tarjousta. Menee ehkä 5min, ja kuskit tulee takasin ja kertoo uuden hinnan, ja hinta on ihan ok. Kaikenlisäks saadaan riksakyyti, eikä tarvi ottaa mopotaksia, jolla rinkan kanssa kulkeminen on ihan hasardia hommaa. Rinkka pitää kiinnittää ihan tajuttoman kovaa selkään, ja pitää kovaa kiinni moposta takaa ettei kaadu taaksepäin jokaisessa kiihdytyksessä. Lisäks päiväreppu pitää änkee kuskin ja ohjaustangon väliin, mistä se on helppo pölliä.

Otettiin yhden yön majotus Han tutuilta joen varrelta, koska saatiin kaikki ilman komissioita, ja loppupeleissä tuli halemmaks mennä tänne koska venematka tapahtuu pikkuveneessä, joten passintarkastukset ja rajamuodollisuudet menee nopeemmin, sekä vene lähtee paikan kelluvalta terassilta. Paikan ravintola oli myös ihan ok, ja sängyt hyvät, joten ei valittamista.

Vietnamilainen ruoka on ihan ok, mut pakko myöntää et se on pienoinen pettymys Thaimaan jälkeen. Vietnamissa käytetään mausteista tosi paljon vähemmän (aivan sama syökö katukeittiössä vai ravintolassa). Hyvää täällä on ihanan makunen kahvi, sekä siirtomaa-ajan vaikutuksena ranskalainen patonki. Jostain syystä punanen liha on täällä myös usein ihan järjettömän hyvän makusta, ja kaikki kasvismätöt ihan tuoreita ja rapeita sekä olut halpaa. Silti, maksaisin vaikka 5 kertasen hinnan jos sais välillä Thaimaalaisia curry-ruokia. Ollaan kuultu, et Kambodialainen ja Laosilainen ruoka on parempaa ja mausteisempaa. Sitä odotellessa.. :)

Viet Nam

Lennettiin Bangkokista Ho Chi Minh Cityyn keskiviikkona 3.2. Viihdyttiin kaupungissa 3 yötä, jonka jälkeen jatkettiin bussilla Can Thoon, joka sijaitsee HCMC:stä vähän lounaaseen, Mekong-joen varrella.

Myös Vietnam sijaitsee Kaakkois-Aasiassa (yllättäen). Vietnamin rajanaapurit ovat lännessä Kambodza ja Laos, pohjoisessa Kiina. Maana Vietnam on lähes Suomen kokoinen, mutta väkiluvulla mitattuna huomattavasti isompi -> 86 miljoonalla asukkaalla sijalla 11 (ainakin World Factbookin mukaan). Pääkaupungissa, pohjoisessa sijaitsevassa Hanoissa asukkaita on 3,7 miljoonaa, ja etelässä sijaitsevassa toisessa tunnetussa kaupungissa HCMC (ent. Saigon) on asukkaita n.7 miljoonaa. Taksikuskimme lisäsi vielä faktan, että kaupungissa on 5 miljoonaa skootteria, autoja vain n.40.000. Vilinää voi kuvitella..

Tien ylitys on seikkailu (tai itsetuhoinen ajatus) itsessään. Ekoilla kerroilla ennen kun liikenteen läpi uskalsi mennä, kateltiin kauhulla mopoja, joita tuli kaikkialta ja meni kaikkiin suuntiin. Liikennesäännöt periaatteessa on, mutta ne koskee lähinnä länkkäreitä. Liikenne on yllättävän sujuvaa, kaikki antavat tilaa, ja isoin menee ensin. Opiskeltiin vähän paikallisten ylitystapoja, ja tultiin tulokseen että mitä hitaammin, mitä vähemmän äkkinäisiä liikkeitä, ja mitä enemmän kädet on sivuilla, sitä parempi. Ainoa, mitä tien ylityksissä piti varoa, oli autot. Mopoja tulee niin kovana virtana, ettei ole mitään järkeä lähetä väistämään niitä. Kun kävelee hitaasti, mopokuskit tietää sun tahdin, ja suunnan, ja ne väistää sua. Jos ei väistä, ja meinaa tulla edestä, ne käyttää tööttiä. Tööttiä saa muutenkin käyttää paljon, jengi tööttäilee jopa tääl yksinään ku ne ajelee pikkukaduilla.



Yleensä vietnamista tiedetään sota, ja ne lieriön muotoiset hatut. Munkin tieto rajoittui lähinnä pikkunippeleihin mitä muistan koulusta, ja oon "oppinu" jenkkileffoista. En edes tajunnu miten rankka historia tällä maalla on, ja miten kahtiajakautunut se on vieläkin. Oon kuitenkin yrittäny, että oppis edes perusasiat maan historiasta ja tavoista kun menee paikanpäälle, että välttäis kaikkein suurimmat mokat :).

(HISTORIAA 4 seruaavaa kappaletta jos joku haluaa hypätä yli:



Aikoja aikoja sitten Pohjois-Vietnamia hallitsi Kiinalaiset 900-luvulle asti, ja Etelää Khmerit ja Chamit. Pohjoinen itsenäistyi Kiinalaisten vallasta 939, jakautui kahtia 1600- luvulla, ja yhdistyi taas 1802 kun Nguyen-dynastia otti maan pohjoisosan haltuun. (Täällähän on todella vähän eri sukunimiä, Nguyen on yks yleisimpiä. Sen takia toisin kuin esim. Suomessa, virallinen nimi on Etunimi.) Jossain vaiheessa (1887) Ranska päätti tulla mukaan kuvioihin, otti Pohjois-Vietnamin siirtomaakseen ja muodosti siitä Indokiinan yhdessä Kambodzan kanssa.

Kun tuli toinen maailmansota, Japani miehitti Indokiinan. Tästä seurasi, että kansallismieliset vietnamilaiset perustivat Ho Chi Minhin johdolla itsenäisyysliikkeen, joka julisti Vietnamin itsenäiseksi 2M-sodan jälkeen. Tämä johti sotaan Ranskan ja itsenäisyysliikkeen välillä (Indokiinan sota 46-54). Sota alkoi, koska Ranska ei olisi halunnut luopua siirtomaistaan, ja perusti Pohjosta "vastaan" Etelään "itsenäisen" valtion valtaamalla Etelän, ja pisti puikkoihin Bao Dain. Loppupeleissä Ranska kuitenkin hävisi ja joutui jättämään maan Vietnamille itselleen.

Geneven sopimuksessa Vietnam jaettiin kahtia. Pohjoisosa jäi Ho Chi Minhille, kun taas etelä vallan kaapanneelle Dinh Diemille. Bao Dain seuraaja Ngo Dinh Diem julisti eteläosan Vietnamin tasavallaksi 1955. Diem ei ollut mikään ihan supersuosittu, ja 60-luvulla hänen hallituksen vastustajat perustivat uuden vastarintaliikkeen, mikä johti Diemin murhaan 1963. Etelä- ja Pohjoisvietnam ei ollut tällöinkään vielä parhaita kavereita, ja Vietnamin sota sai alkunsa johtuen toistuvista rajahyökkäyksistä. Sota kesti 1965-73, Etelä-Vietnam, ja "apuun" tulleet Yhdysvallat vs. Pohjois-Vietnam ja vastarintaliike (eli sama joka hoisi Etelän Diemin murhan) takanaan Kiinan ja Neuvostoliiton tuki.

Yhdysvallat kuitenkin vetäytyi sodasta 73, jonka jälkeen Pohjois-Vietnam valloitti Etelän 75, ja 76 muodostettiin Vietnamin sosialistinen tasavalta. Sen jälkeen Vietnam on vielä ottanut yhteen naapuriensa kanssa, tunnetuin kohtaaminen ehkä Pol Potin hallituksen kukistaminen Kambodzassa 78. Vietnam on vasta 90-luvulla ruvennut elämään sodatonta arkea, joka näkyy täällä vieläkin. HISSA LOPPUU)

Täällä näkyy aika paljon jengiä, jotka on loukkaantunu Vietnamin sodassa, suurin osa Jenkkien ansiosta (vaikka ollaanki Etelässä!!). Maa on niin täynnä maamiinoja, että joka päivä tulee vastaan joku, joka on astunu miinaan, menettäny muutaman raajan ja puolet näöstä tai palanu pahasti. Käytiin sotamuseossa, jossa oli eri maalaisten valokuuvaajien valokuvia sodasta, ja käyty läpi sodan kulkua.

Sota on todella ristiriitainen. Vaikka tänne on kylvetty niin paljon pommeja yms, oli Pohjois-Vietnam kiduttanu Eteläläisiä sotavankeja keskinäisessä sodassa niin paljon, että Jenkit on kuitenki hyvin suosiossa täällä päin. Me asutaan paikassa, jonka alakerrassa on ravintola, jossa käy vieläkin jatkuvasti vanhoja sotaveteraaneja matkalla muistelemassa, kuinka paikassa on pommituksissa pidetty suojaa, ja syöty kun ei oltu taistelemassa. Kaverit kertoi että moni oli karannut sodan aikaan maasta, sillä kun kotiin tuli kirje - oli lähdettävä rintamalle.

Meijän paikallisen "tukihenkilön" :) veli oli kanssa vangittu heti jenkkien vetäytymisen jälkeen (oli ollut tällöin joku 7v.) koska oli ollu tekemisissä niiden kanssa; soutanut sotilaita Menkongin yli palkkaa vastaan. Cantho, jossa nyt ollaan oli aika keskeinen paikka sodan aikaan, koska se on hyvin joen varrella, tarpeeksi kaukana, mutta kuitenkin lähellä Saigonia. Mitä pidempään ollaan täällä oltu, sitä viihtysämmältä kaupunki tuntuu. :)

P.S. Myös Malesia-juttuun lisätty kuvia :)

Back in Bangkok

Palasimme takaisin Bangkokkiin, sillä Malesiassa oli niin paljon sadetta koko maassa, ettemme viitsineet lähteä kiertelemään. Malesian sijaan lennämme Vietnamiin 3 helmikuuta, ja jatkamme todennäköisesti ensin Kambodzaan, sieltä Laosiin ja lopuksi Pohjois-Thaimaan kautta Bangkokiin, mistä lennämme ensin Malesiaan Borneon saarelle, tai suoraan Indonesiaan.

Bangkok on kiva kaupunki, tavallaan. Nyt kun on täällä jo kerran about viikon viettänyt, osaa varoa paljon enemmän tuhansia huijareita, tai olla lähinnä välittämästä heistä. Kaupunki on niin jumalattoman iso, että täältä löytyy kaikille jotain. On alueita, minne ei halua astua jalallaan, ja paikkoja, missä voisi vain istua ja nauttia.

Yksi iso miinus kaupungissa on paikalliset, jotka "sattumalta" sattuvat paikalle juuri silloin kun katsot karttaa. Näillä paikallisilla on aina paljon tietoa nähtävyyksistä jotka ovat "vain tänään auki ilmaiseksi" ja kuin salamana paikalle ajaa tuk-tuk-kuski, joka on valmis heittämään meidät sinne 10 bhatilla. Näinköhän?

On jännä juttu, että nähtävyydet ovat tänään auki jo neljättä päivää ilmaiseksi! Mikä tuuri! Ja näin halpa hinta? Ei, siihen ei tietenkään sisälly mitään huijausta! Kas kummaa, paikallinen apuri sattuu myös kantamaan vyölaukkua ja karttaa mukana jonka hän voi antaa käyttöömme. Karttaan onkin kätevä piirtää mukana olevalla kynällä minne kaikkialle tämä sattumalta paikalle tullut kuski voi meidät viedä. Ja jos joku kävelee sattumalta ohi ja on valmis auttamaan, luulisi, että hän jatkaisi matkaa eteenpäin määränpäähänsä? Ei ei ei, tottakai hän palaa takaisin samaan suuntaan mistä on tullut! Kaikkihan me hyvää hyvyyttänne vaan tulemme auttamaan tyhmiä turisteja.

Jos kuitenkin tuktukin kyytiin hyppää, voi kokea vaikka mitä. Kaikki kuskithan ovat meidän frendejä? Hei, ne tietää että juuri se hostelli missä asut kärsii homevauriosta ja ehkä myös kupasta, mutta hänellä on hyvä kaveri joka majoittasi meidät hyvin edullisesti. Ai ei? No mutta kai te nyt haluatte mennä jonnekkin syömään? Hän tietäisi niin hyvän ravintolan jossa on kaupungin parasta ruokaa! Ai söitte juuri? Miten sitten olisi drinkit ping-pong-showta katsellen? Ai sekään ei kiinnosta? Niin, no kai te nyt sentään puvut teetätte? Hän tuntee henkilökohtaisesti kaupungin parhaan räätälin! Ai ei vai? - Kyyti maksaakin 400 bhatia. (fine, puvut teetettiin :) mutta ne on ihan mielettömän siistit, ja saman hintaset ellei halvemmat kun suoraan kaupasta ostetut..)

Jollain tavalla täällä kaupungissa tulee vainoharhaiseksi. Paikalliset, jotka eivät ole tekemisessä (lue: hyödy) turistien kanssa ovat mukavia, ja oikeasti pysähtyvät auttamaan. Hyötyjät, jotka sattumalta nappaavat sen tuktukin, ja heittävät kyytiin ovat asia erikseen. Heidät onneksi tunnistaa usein vyölaukusta, ja suuttumukseta kun ei halutakkaan ottaa hänen varta vasten meille poimimaansa kulkuneuvoa.

Ollaan usein päädytty käyttämään venetaksia, joka on halpa, kätevä ja mukava tapa liikkua kaupungissa. Tuktuk-kuskien mukaan majoitukselta joelle käveleminen on kuitenkin ihan överi matka. Totta, 1km kävely suuntaansa 2 kertaa päivässä syö miestä. Ja tottakai mielummin maksan matkasta määränpäähän 500 bhatia kuin 8 bhatia. Tyhmäähän nyt olisi kuluttaa omia jalkoja.

Venetaksit ovat sitäpaitsi ihan mielettömän siistejä. Itse vene on n.25m pitkä. Se liikkuu varmaan n15-20m leveässä joessa hurjaa vauhtia. Yhtään iisimmäksi kyytiä ei tee se, että joki on täynnä kapeita matalia siltoja, ja koska taksien liikenne on jatkuvaa, joki aaltoilee. Pienessä ristiaallokossa on jännä mennä sillan ali, kun katto menee muutaman sentin päästä sillan alareunasta. Toki, veneissä on laskettavat katot (mistä näin pitkinä ihmisinä Villen kanssa luonnollisesti nautimme) mutta koska tilaa on vähän, huutaa veneen moottori kiihdytyksissä ja jarrutuksissa aika hyvin.

Yhteen taksiin mahtuu n.50 matkustajaa, jos on ahdasta niin enemmän. Pysähdyksissä ei välttämättä aina täysin pysähdytä, vaan kyydistä joutuu joskus hyppäämään vauhdissa. Toki, jos taksista jää useampi ihminen kerralla, vene kiinnitetään ja se pysyy paikallaan kunnes kaikki ovat menneet tai päässeet kyytiin. Vauhdissakaan hyppiminen ei ole ihan mitään jenkkien toimintaleffatyyliä, vaan vauhti on hidasta matelua.

Julkinen liikenne on Bangkokissa todella helppo käyttää. Sitäpaitsi on ihanaa päästä välillä ilmastoituun skytrainiin tai metroon pois melkein 90% ilmankosteudesta ja 30 asteen helteestä.

Seuraava liikenneväline onkin jo lentokone, jolla siirrytään Ho Chi Minh Cityyn (eli entinen Saigon). :)

Joskus on ehkä parempi kun ei tiedä mitä syö.

Kuala Lumpur oli kiva kaupunki, mutta pakko myöntää, että suurkaupungin tavoin sekin kihisee torakoita ja rottia. Ei ehkä vähiten paikallisen jätehuollon takia. Huolto toki toimii, mutta ongelmana on ehkä se, että se toimii hyvin sekä ihmisen, että jyrsijöiden kannalta.

Toisin kuin Suomessa, jossa roska-astiat ovat kovassa käytössä, täällä päin isoissa kaupungeissa on tapana kasata päivän aikana kertyneet roskat kadulle talojen eteen, josta roska-autot keräävät ne yön aikana. Tsadaa! Aamulla kaikki näyttää siltä, kuin roskia ei ikinä olisi ollutkaan.

Tosin, tässäkin on poikkeuksia. Joskus kujien päähän, joen varsiin, pimeisiin syvennyksiin yms. muodostuu pienehköjä kaatopaikkoja. Paikat ovat mukavia, jos haluaa tutustua tarkemmin kaupungin tuholaisiin. Saman asian tosin ajaa iltainen kävely kadulla, joka toimii päiväsaikaan kauppakatuna.

Ensimmäinen asia, mitä yleensä huomaa, on torakat. Paikalliset torakat ovat keskimäärin 0,5cm - 5cm pitkiä, ja hyvin ällöttäviä! (joidenkin poikien mielestä valitettavasti siistejä) Ihan pienet torakat vielä menettelevät, mutta isommista kuuluu ääni, ja koska ne ovat niin isoja, en edes uskalla tappaa niitä.

(välihuom. Taannoin Thaimaassa Krabilla yksi torakka hyökkäsi mun kimppuun, tai siltä se ainakin tuntu. Istuttiin ravintolassa, kun huomasin torakan vaanivan seinällä, ja kävelevän suuntaani. Ehkä pientä ääntä pitäen siirryin varsin nopeasti Villen selän taakse piiloon. Sekä ravintolan omistaja, että kolmen pöydän takana istuva asiakas huomasivat hengenvaarallisen tilanteen. Kumpikin syöksyi salaman nopeasti suuntaani pelastusaikeissa. Ensimmäisenä paikalle kerennyt asiakas ei päässyt valitettavasti loppuun asti, vaan kaatui vauhdissa viereisen pöydän alle. Villestä ei ollut apua, sillä olin liikahtanut niin voimalla vaaraa karkuun, että tuolilla pysyminen oli tuskan takana. Onneksi ravintolan omistaja teki metsästäjän vaistollaan torakan suunnitelman tyhjäksi, ja pelasti illan.)

Kun torakoista on päästy ohi, alkaa todellinen katujen viidakko. Kuulet vikinää, mutta luulet että se kuuluu ohi ajavista autoista. Kun menet lähemmäksi, vikinä voimistuu, ja saatat nähdä hännän vilahtavan jossain. Rotta! Rotat rakentavat valtakuntiaan varsin taitavasti roskakasoihin, sekä teiden varsiin. Ne ovat juuri siellä missä et luule niiden olevan, usein näkymättömissä. Tässäkin tosin on poikkeuksia.

Eräs ilta KL:n Chinatownissa emme jaksaneet lähteä etsimään pitkälle ruokapaikkaa, vaan päätimme mennä ensimmäiseen kohtuullisen näköiseen kuppilaan. No en tiedä kuinka kohtuullisen näköinen kuppila paikka jonne eksyimme oli.

Intialainen vanhempi herrasmies onnistui kauppapuheellaan, jossa hän kertoi miten mielettömän hyvää ruokaa paikassa on, ostaman meidät sisään. Pakko myöntää, ruoka maistui ihan hyvälle, mutta kummallakaan ei ollut MITÄÄN hajua mitä pisti suuhunsa. Ja jo pelkästään ruoan ulkonäön perusteella, tässä tapauksessa se oli erittäin hyvä asia. Yritimme toki kovasti miettiä mitä ruoka sisälsi, ja keksiä miltä "klöntit" näyttivät. Se nyt oli selvää, että kanan koipi oli kanan koipi, mutta valitettavasti tämä oli ainoa selvä ruoan osa. Emme myöskään uskaltaneet kysyä tarkemmin sisällöstä, sillä kumpikin oli nälkäinen, ja pelkäsi, että totuuden selviämisen jälkeen ruoka ei enää maistuisi hyvälle.

Koko ruokamomentin kruunasi taustamusiikki, joka jossain vaiheessa yltyi läpijuoksuun. Mietimme aika pitkään mitä ihmeen vikinää kuuluu jostain läheltä. Ääntä oli vaikea yhdistää mihinkään. Välillä tuntui että joku soittaisi (epävireistä) viulua, välillä siltä kuin kissa olisi synnyttänyt. Totuus kuitenkin selvisi, kun kaksi suurehkoa rottaa juoksi pöydän ali tapellen jalkojemme välistä.

Ihme ja kumma, kumpikaan ei kärsinyt seuraavana päivänä ruoan ylösnousemuksesta, vaan pystyimme toimimaan varsin normaalisti. Jännäkään ruoka ei ole ongelma, jos tietää mitä se on. Silloin, kun ruoka saattaa olla joko kanan sikiö, rotta, tai verihyydyke, rupeaa vähän jännittämään. Seuraavalla kerralla ehkä löydämme paikan, jossa tiedämme mitä syömme. :)