Laukkaa ja koiruuksia

Kolmas viikko duunia takana, ja arki on todellakin alkanu. Duunia on 6 päivää viikossa, ja paljon. Kun rupesin opettelemaan laukkahevosilla ratsastamista, olin eka aamulla töissä 3.30 - 9.00, jonka jälkeen sain tunnin tauon, ja lähdin ratsastamaan maalaistallille (eli Ascotin ulkopuolelle), harjottelin yks tai kaksi hevosta, palasin takasin ascottiin n.13.30, ja menin duuniin klo 14 ja palasin takasin kotiin klo 17, söin ja menin nukkumaan.

Duunit vaihtelee taas aika paljon, tässä ajassa on oppinut jo perusrutiinit aika hyvin, mutta koska meidän talli on täynnä nuoria hevosia, vaihtelee päivät hyvinkin paljon. Hiljaisimpina päivinä, kun nuoret hevoset ( 1 vuotiaat, elokuussa 2v.) ovat vasta tulleet, ja eivät ole vielä valmiina radalle on meillä radalla n.7 hevosta. Ennen kuin hevoset vaihtuvat, eli vanhojen breikattavien ollessa loppusuoralla, viedään radalle aamussa n.20 hevosta. 20 hevosen aamuina on ihan eri tavalla rankkaa, kuin 7 hevosen aamuina. Vanhemmat hevoset (yli 3v) osaavat jo kulkea trailerissa, eivätkä stressaa sidontapaikoissa. Nuoret hevoset tarvitsevat yleensä rauhoittavan piikin olleessaan ensimmäistä kertaa radalla ratsastettavana, ekojen trailerikyytien jälkeen.



Koska alle 2 vuotiaita hevosia talutetaan harvoin 2 yhdessä, joutuu puolen kilometrin matkan kulkemaan 3 hevosen trailerilla (koska jokaisen hevosen yksin taluttaminen veisi ihan tuhottomasti aikaa..). Traileria ei voi edes aina lastata täyteen, koska osa stressaa ensimmäisiä kuljetuksia niin paljon, että rikkoo itsensä jos ei saa tarpeeksi tilaa. Ottaen huomioon suuren hevosmäärän, hevosten nuoren iän ja täykkärimäisen luonteen on ihme, ettei onnettomuuksia satu enemmän.


(Meidän uusi talli)

Ilmoitin alussa hyvinkin suorasanaisesti innostukseni ratsastuksen suhteen, ja nyt pomo on ollu sen verta reilu, että otti yhden ylimääräsen hevosen meijän tallille, jolla saan (tai joudun :)) ratsastamaan joka päivä takaradalla. Isolla radalla ratsastamiseen vaaditaan erillinen lisenssi, terveystestit yms. ja tietäen miten aikaansaava oon näiden asioiden suhteen, voi tässä mennä vielä hetki. Hevonen on tosi ihana, kolme vuotias aika kiltti suhteellisen iso täykkäri. Sillä on alla 4 starttia, joten se tietää kanssa vähän mitä tekee. Sillä on hetkittäin vähän lyhyt pinna, eikä se jaksais millään ravailla, vaan haluis lähinnä laukata. Jos laukatessa mennään sen mielestä liian hiljaa, se alkaa painaa pään ryntäisiin, ja alkaa tekemään pieniä loikkia eteenpäin - ainakin hyvä heppa tasapainon suhteen. :) Toinen positiivinen puoli ratsastuksessa on se, että saan luistaa tylsimmistä hommista kuten lakaisusta, ämpäreiden pesusta yms, ja kun tuun takaisin radalta, kaikki kuivat hommat on jo tehty, ja jäljellä on hevosten hoitaminen.



Hevosen selässä seisominenki rupee tuntumaan jo vähän luonnolliselta. On jännä, että vaikka ekoina kertoina ymmärsi periaatteessa kaiken mitä kerrottiin, ei sitä saanu iskostettua omaan kroppaansa. Pää näki ja tajusi, mutta toteuttaminen ontu aika reilusti. Muutaman kerran jälkeen rupesi saamaan pätkiä oikeassa asennossa, ja kun tajusi asennon, oli se huomattavasti helpompi hakea. Nyt asento rupee olemaan jo aika luonnollinen, mutta en tiedä mitä tapahtuu kun jossain vaiheessa rupeaa saamaan alleen oikeasti vaikeita hevosia. Laukkasatulat ei maksa paljon, meinaan ostaa sellasen mukaan kun tullaan jouluna käväsemään suomessa, niin pääsette vähän testailemaan ;).
--

Hevosten lisäksi meijän matkaan on liittynyt kolmas karvanen kaveri. Yhtäkkiä huomattiin, että meillä on mukana pikkunen Roby (=Rontti) riiviö, 10 viikkoinen cockerspanieli. Tultiin siihen tulokseen, että pennun kannalta työajat on nyt huomattavasti paremmat kun Suomessa. Täällä meillä on nyt duunia muutama tunti putkeen, muutama vapaata, muutama duunia, muutama vapaata jne...tosin kokonaisduunin määrä on koiran myötä noussut 24h/pvä.

Pentu on yllättävän fiksu, ja ensimmäisten päivin arastelujen ja itkujen jälkeen se on ruvennut jo rohkaistumaan. Nyt se saattaa uskaltaa lähteä 10m päähän meistä tekemään retkiä, mitkä ei olisi tulleet kuuloonkaan ekoina päivinä. Vahinkojakaan ei ole sattunut enää sisälle niin usein, ja Rontti yrittää kertoa hyvissä ajoin jos olis pakko päästä ulos. Vaihdettiin kämppää parempaan paikkaan, joten nopeasti ulos poistumisten toteuttaminen on helpompaa.

Katotaan miten pikkuherra alkaa sopeutumaan, eiköhän siitääkin saada hyvä maailmanmatkaaja.. :)

Laukkahevosten ratsastusta - Osa 1

Kummanki duunit on alkanu sujumaan hyvin. Ville on päässy heti hommaan kiinni - kun meijän talli tuo aamulla laukkaradalle 7-9 hevosta, jotka pitää vaihtaa lennossa, on Villen tallilla muutama polle samaan aikaan. Meillä hevoset on pääosin nuoria, 2-4 vuotiaita kun taas Villen mestassa vähän kokeneempia. Meijän hepoilla tuntuu jostain syystä olevan vähän liikaakin tulta perseen alla, kun taas tällä vastapuolen tallilla hevoset seisoskelevat haukotellen naruissa. Kun talutan kahta steppaavaa pollea Villen ohi aamulla, ainut mitä kerkeen nähdä on se, kun sen pomo tuo porukalle aamukahvit. Miten niin eri tahti? :)

Duunia riittää oikeastaan niin paljon kuin vaan jaksaa tehdä. Palkkaa saa hyvin, meillä pyörii tuntipalkat 17-20 dollarissa, riippuen vähän paikasta. Joka tunnista myös maksetaan. Ollaan parina päivänä tehty myös vähän ekstraa - meidän tallin hevoset muutti kokonaan vasta valmistuneeseen uuteen talliin (mikä on IHANA), ja saatiin yhden päivän duuneilla tehtyä melkeen sama minkä saa hitaalla duunilla yhdessä viikossa (tai ei nyt ihan.. melkeen).

Duunit nyt ei ittessään ole monipuolisia, mutta koska hevoset on välillä vähän jänniä, kaikki päivät on erilaisia. Vaaratilanteita, tippumisia, ryöstäytymisiä yms. sattuu jatkuvasti. Mä tosin luulen, et meijän tallin hevoset on pitäny mua vähän pilkkanaan, parin ekan päivän jälkeen kaikki on käyttäytyny melkeen mallikelpoisesti, eikä kukaan niistä ole yrittäny repiä mua kahtia. Ville on ihan kuiskaaja näitten ponien kanssa, se käy uittamassa hevosia, ja saa rajummanki parivuotiaan tapauksen kulkemaan nätisti narun päässä.

Tilat on täällä hienot. Hevosille on kunnon radat, harkkaradat, pyöröaitaukset, uima-altaat jne. Käydään aika usein uittamassa hevosia; Ne talutetaan pestään, vaihdetaan naru rautaputkeen ja talutetaan altaaseen (missä on ehkä maailman eniten kroolia). Sitte sen kepukan kanssa laitetaan hevonen uimaan siellä missä halutaan. Nää tykkää tästä ihan sairaasti - kaikki kasvaa varmaan kymmenen senttiä korkeammaksi aina kun ne pääsee vedestä, ja on just sen näkösiä et haluis sanoa "NÄITSÄ!! HEI NÄITSÄ MITÄ MÄ JUST TEIN!!!" .. ja sit mennään taas innostuspäissään tallille.. :)

--

Kävin tänään ensimmäisen kerran ratsastamassa laukkahepalla. Kun lähdettiin matkaan, kaveri sanoi "Tätä ei ikinä uskota, mutta saat nyt unohtaa ihan KAIKEN mitä oot koskaan oppinu ratsastuksesta" - right.. mut lähinnä näin se sit kuitenki meni. Oon kiitollinen, et mulla oli ehkä joku maailman kiltein nuorukainen alla, joka kuunteli ja toimi jotenkin ratsun tavoin, ts. siinä oli jarru.

Ensimmäinen shokki oli satula - tai ei se nyt shokki ollu, heitelläänhän me näitä joka päivä hevosten selkään, mut se oli juurikin niin pieni ja tueton miltä se näyttää. Olin ajatellu et pakkohan siinä on olla joku jippo, miten jengi pysyy siellä niin hyvin seisomassa - ei ole. Keran tulin alaskin selästä, koska jarru toimi vähän liian hyvin, ja hevonen pysähty kuin seinään. Yhtäkkiä tajusin vaan seisovani maassa pollen vieressä.

Istu alas ja ratsasta istunnalla vs. nouse ylös ja älä tee mitään. No, koska nää hevoset millä käytiin kokeilemassa oli parivuotiaita (täällä siis ratsastus aloitetaan hevosilla HYVIN aikaisin, paljon aikasemmin kun suomessa), ne ei tiedä oikeen mitään muuta kun kaasun ja jarrun - ja nekin vain hetkittäin. Ratsastus ittessään ei kestä kauaa, ja satulassa ei istuta oikeastaan ollenkaan, vähän mennään keventäen ja kevyessä istunnassa, ja hypätään alas.

Kevyt istunta vs. kevyt istunta. Kevyt istunta (eli se hetki kun takapuoli on irti satulasta, ja paino jaloilla) on helppo juttu, tai niin sitä ainakin luulis. Täällä kevyt istunta on kuitenkin ihan toisesta maailmasta. Taas mitään mitä on oppinu ei voi käyttää hyödyksi. Jalat pitää olla melkein suorana, ja eniten tässä rasittuu alaselkä. Kaikki "istu lähellä hevosta" tai perinteiset tasapainot voi unohtaa, jalat suoraksi, ja nojaa hevoseen.

Hartiat taakse ja kyynerpäät koukkuun vs. kädet suoraksi lukittuna. Aivan, tämäkin menee eri tavalla. Ideaalitilanne on se, että jalat on jotenkin ihmeellisesti juuri niin miten ne ei ole missään kotona, ja hevosen kaulaan nojataan jatkuvasti. On meinaan aika jännää painaa laukkaa, kun tietää että jos tää tässä päättää pysähtyä, on satavarmasti sekunnin murto-osassa maassa. Kädet on kiinni jatkuvasti hevosen harjassa niin, että ne koskee toisiaan, ja kummatkin ohjat (eli ne piuhat mitkä menee hevosen suussa olevista kuolaimista käsiin) menee kummankin käden läpi. Jarru toimii niin, että suorana olevia käsiä liikutetaan hevosen kaulaa pitkin, lähemmäs sua jos haluut mennä hiljempaa ja taas kauemmas jos haluu antaa hevoselle tilaa.

Oon ollu yhden kerran vasta selässä, ja pakko myöntää vaikka se on ihan uskomattoman erilaista, ihan ku olis uuden harrastuksen aloittanu, on se myös ihan uskomattoman kivaa. Muutama ahaa-fiilis kerkes tulla ratsastuksen aikana, mutta loppuosassa rupesi olemaan jo niin poikki että vaikka kuinka mietti, teki kaikkea sitä, mitä suomessa tehtäisiin samaisessa tilanteessa, eli juuri asioita mitä ei olisi pitänyt tehdä. :) Kaikki meni kuitenkin kivasti, heppa oli loistava, ope oli huippu ja kuski ihan poikki. Nyt vaan joku 1000 uutta ratsastusta alle, niin osaa ehkä kertoa jotain todenmukaisesti, ja tietää vähän enemmän mitä siellä selässä pitäisi tehdä.

Niin, ja kuvia laitan heti kun on edes niin pieni hetki että niitä kerkee ottamaan.. :))

Metvurstista on moneksi

Duunit on alkanu, ja jostain syystä koko kroppa on täynnä lihaksia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Miten niin ei o tehnyt mitään pitkään aikaan?

Päivän rytmi on hieman erilainen mitä suomessa. Aamut alkavat aikaisin, ja päättyvät suhteellisen aikaisin rataheppojen osalta. Nuorempia hevosia (täällä 4 vuotias on jo vanha, parivuotiaat käyvät jo radalla) treenataan myös pyöröaitauksissa aamun jälkeen, käydään uittamassa meressä tai joessa, tai työskennellään muuten. Osa hevosista myös ratsastetaan iltapäivällä. Omalla kohdallani aamut alkavat tällä hetkellä 3.30 kamojen pakkauksella. Auton lavalle heitetään satulaa, suitsia, pyyhettä, huopia yms. mitä radalla tarvitaan. Osa hevosista lastataan 3 hevosen traikkuun, ja osa hevosista talutetaan radalle. Kaikilla meidän tallin hepoilla (ja kuolainpakon takia todennäkösesti toisillakin) on orikuolain suussa ympäri liikutettaessa. Oon jo kahden päivän aikana muutaman kerran ollut TODELLA kiitollinen siitä, että näillä tuliperseillä on jotain suussa.

Radalla olo on aikamoista härdelliä, ja kaikki asiat pitäisi pystyä tekemään nopeasti, ja vielä oppia siinä samassa. Koska asiat ovat uusia, neuvoa pitää kysyä lähes jatkuvasti, ja ne myös tulisi ymmärtää nopealla aussienglannilla puhuttuna. Englannin suhteen ei ole ongelmaa, ollaan sitä viimeset 5 kuukautta treenattu, joten normaali puhuminen menee sujuvasti. Kaikki varustesanasto on kuitenkin vielä uutta, ja vaikka niitä on kuinka tankannut, kiireessä pitää aina vähän aikaa hakea "mitä se nyt tolla tarkotti..?". :)

Kun hevoset on saatu radalle, ne satuloidaan, ratsastajat hyppäävät selkään, vetelevät menemään muutaman kierroksen treenarin ohjeiden mukaisesti, palauttavat hevoset, jonka jälkeen ne pestään ja viedään takaisin kotiin. Kaikki menee todella nopeasti, ja kun ratsastusten välissä (about 10 - 15min - tai siltä se ainakin tuntuu, kelloa EI kerkeä katsomaan) pitäisi keretä vielä vaihtamaan muutama heppa joka on jäänyt kotiin ja viedä pari valmista takaisin, on kiire. Kaikki on kuitenkin ohi yllättävän nopeasti, jonka jälkeen jää enää vedet, ruokinta ja boxit.

Hevoset talutetaan täällä yleensä 2 per henkilö, eli yksi kummassakin kädessä. Yhdelle tallille tosin on tullut täällä kielto, ettei kahda viedä enää kerralla, koska yksi hevonen oli karannut, juossut viereiselle motarille ja se jouduttiin lopettamaan. Kyseessä oli vielä todella arvokas hevonen (= puhutaan sadoista tuhansista aussidollareista). Parina ekana päivänä on jo päässyt huomaamaan eron paikallisten, sekä suomalaisten hevosten välissä. Suomessa olen joskus luullut, että vastaan on tullut villejä heppoja, mutta ne ei ole MITÄÄN verrattuna näihin täykkäreihin. Kaikki hevoset on järjestäen nuoria, virkeitä ja hyväkuntoisia. Useimmat seisovat jaardeissaan (periaatteessa karsina) päivät pitkät, lukuunottamatta nopeaa liikutusta jossain välissä. Niitä ruokitaan paljon, joten energiaa riittää.

Taluttaminen on jo seikkailu sinänsä. Ensimmäisenä päivänä vein toisessa kädessä kolmevuotiaan, ja toisessa kädessä nelivuotiaan takaisin tallille. Hevoset ovat vielä paineissa radan jälkeen, kiihdyksissä suorituksissaan. Nuorempi käveli ihan nätisti, mitä nyt yritti huitoa muutamaa vastaantulevaa hevosta - sain kuulla vasta iltapäivällä, että kyseinen polle on potkivaa sorttia. Neljävuotias ei taas olisi millään jaksanut pysyä paikallaan. Se poukkoili, painoi kädelle, ravasi koko matkan, välillä sivuttain, välillä suoraan päristen. Seuraavana päivänä toin kaksi eri hevosta, nuoria nämäkin takaisin. Olin jo luullut, että ensimmäisen päivän hepat ovat kuumia, mutta ei mitään verrattuna tähän.

Radalta on matkaa ehkä 500 metriä takaisin omalle tallille, ja matka tuntui aika pitkältä. :) Eilisestä viisastuneena olin kinunnut meidän isännältä hanskat, jotta kädet säilyisivät vähän ehjimpinä kuin edellisenä päivänä. Hanskat toki pitivät vähän, mutta hevoset tempoivat niin paljon, että joutui oikeasti tekemään työtä että ne sai pidettyä käsissä. Alueelta poistuessa, jouduin tekemään solmut molempiin naruihin talutusetäisyydelle, sekä narun päähän hätävaraksi että saisin hevoset vietyä turvallisesti kotiin. Solmut helpottivat onneksi pitämistä, ja päästiin suuremmitta vahingoitta tallille. Tällä hetkellä oon kuitenkin hyvin tietoinen molemmista käsistä. Jossain vaiheessa hevoset päättivät leikkiä mulla "kahtiahalkaisuleikkiä" ja sinkosivat täysin eri suuntiin niin, että roikun haarahyppyasennossa komentaen kumpaakin, ja rukoilen jumalaa etteivät ne vedä enää.. Kiitin solmuja koko sydämestäni. Toisaalta, kun tietää mitä voi odottaa, ei tarvitse stressata niin paljon - loppumatka sujui paremmin nuhteessa, vaikka kumpikin olisi halunnut mennä huomattavasti kovempaa. Positiivistä oli, että hevoset ravasivat hienosti koottuina, varmasti takaosaa käyttäen. :)) (ja ei hevosihmisille; se takaosan käyttö on hyvä ja pyrittävä juttu)

Niin, ja positiivinen asia nro 2: Kyllä nää osaa oikeesti käyttäytyäkkin, ja 99% on ihan mielettömän ihania. Minkä sille voi jos vain on niin innostuspäissään? =)

Boxien siivous on vähän kuin marjojen poimintaa, paitsi että marjat ovat ruskeita, ne kasvavat kasoissa, ja haisevat. Hevoset asuvat jaardeissa, mikä on pieni hiekkatarha (ei hevosihmiset; tarha ei ole niin kuin lastentarha, vaikka ne polleet vähän mukuloita onkin, ja paikka on aidattu. Tarha on todella pieni aidattu alue, usein hiekkapohjainen. Niin kuin laidun, mutta paljon pienempi.). Jaardit on suht helppo siivota, paskat kerätään 4x marjapuimurin kokoiseen metalliseen värkkiin, mikä jättää kaiken tarpeellisen sisälle, ja päästää hiekat valumaan ulos. Siivoamiseen ei mene kauaa aikaa, ainakaan kun rutiinit saa jollain tavalla järkeviksi. :)

Heppaset syövät vain kaksi kertaa päivässä, ja kummallakin kerralla reilut 15 litraa tavaraa. Kaikki ei ole pelkkää kauraa, mixiä tms, vaan mukaan mahtuu erilaista haketta, sekoitetta yms. En tosin tiedä muiden tallien rutiineista, ja todennäköisesti käytännöt vaihtelevat paljon. Heinää saadaan vähän, ainakin jos vetaa suomen ihanaisiin möhömahoihin. :)

Katsotaan miten arki lähtee sujumaan, joku iltapäivä kelasin lähteä vakoilemaan nuorukaisten pyöröaitaustyöskentelyä, ja mennä muutenkin katselemaan nuorten hevosten totuttamista laukkahevosten tavoille. Työaikojen positiivinen puoli on se, että aamut on loppuneet seittemän aikaan, joten saa hyvät yöunet, kun vaan nukkuu ne kahdessa osassa. Vaikka työpäiviä on 6, on iltapäiviä vain 4 viikossa, ja nekin kestävät 2 tuntia laakiinsa.

Villen työt alkavat huomenna (hahaa!) vaikka sillä pitikin olla kolmen viikon loma. Enää ei tarvitse yksin herätä siinä vaiheessa kun muut palailevat viihteeltä. :)

Niin, ja kuvia laitan heti kun vain kerkeän, ja saan niitä otettua.

Kuvia Aussiesta

Niille ketkä ei ole facebookissa, linkki julkiseen albumiin jonne ainakin tulee kuvia :)

http://www.facebook.com/album.php?aid=216183&id=656880860&l=fae4ab3ab

Australia - I'm loving it!

Indot on koettu, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Lento Balilta Perthiin kesti 3,5 tuntia, ja lämpötila tippui mukavan kosteasta 38 asteesta raikkaaseen viiteen asteeseen. Näin viiden kuukauden jälkeen, jotka ollaan vietetty Aasiassa, lämpötila tuntui jokseenkin jäätävältä. Ausseissa on alkamassa talvi, mikä tarkoittaa sitä, että kohta saadaan nauttia kylmien öiden lisäksi pienistä sateista. Onneksi ilmastoa ei voi verrata ihan suomen oloihin, päivisin pärjää hyvin t-paidalla, aurinko lämmittää, ja ihmiset on ilosia ;).

Saavuttiin asuinalueelle Ascottiin aamuyöllä kolmen aikaan, joka on normaali työhönheräämisaika laukkatalleilla. Kumpikin eli vielä ihan edellistä yötä, mutta paikanpäällä jengi on jo seuraavassa päivässä. -> tavattiin saksalainen kämppis syömässä aamupalaa, ja kentältä meidät hakenut suomalainen kämppis lähti suoraan duuniin. Kahden mimmin lisäksi talossa asuu omistaja, australialainen jockey, sen veljenpoika ja jenkkipoika, joka viettää suht harvoin aikaa kämpillä -> tavattiin jannu ensimmäistä kertaa 4 päivän talossa asumisen jälkeen. Lisäksi talossa on maailman siistein australiankarjakoira, joka ei voi kävellä kenenkään ohi heittäytymättä selälleen ja kerjäämättä rapsutuksia. Muina eläinkavereina on kanoja, sekä papukaija joka heittää läppää ja nauraa omille vitseilleen.

Meillä on oma huone Villen kanssa, ja australialaiseen hintatasoon nähden se on todella halpa. Muutaman päivän siivoamisen jälkeen, laatikoiden kasaan liimamisen ja parin tyynyn hommaamisen jälkeen huone tuntuu jo kotoisalta. Tehtiin huoneeseen myös tehomyrkytys, kunnon ötökkäpommi. Täällä on torakoita kaikkialla, ja osa niistä on isoja, oikeesti isoja. Pommin pitäisi auttaa siihen, ja jatkossakin pitää ötökät loitolla. Yksi talossa asuvista tytöistä oli yksi yö herännyt siihen, kun torakka oli purrut sormesta. Se liiskasi torakan (mikä on jo suoritus sinänsä), mutta ei jaksanut heittää sitä ulkopuolelle. Aamulla herätessä torakasta oli pelkkä kuori jäljellä - kaverit hoitaa hommat kotiin. Luojan kiitos ötökkäpommeille!

Torakat on jänniä otuksia sinänsä, Aasian jälkeen paikalliset on ollut huomattavasti pienempiä ja kiltimpiä. Aasiassa kiertäessä niitä näki enemmän, ja välillä ne saattoi lentää suoraan päin (eli hyökätä kimppuun). Jotain legendaa oon myös kuullut, että ydinsodan tullessa, torakat saattaa olla ainoita otuksia, mitkä selviää hengissä, vaikka kaikki muu elollinen kuolee -> yritä siinä sitte myrkyttää niitä.. Torakat on oikeesti ihan harmittomia, joskus vaan joutuu huutamaan.

Ensimmäinen mitä alueelle ajettaessa tulee vastaan, on kyltti, jossa lukee "Horse area, please drive carefully" Teillä on kaksi jalkakäytävää. Toinen puoli on varattu hevosille, toinen ihmisille. Ascotin alue rajoittuu isoon laukkarataan, jossa ratsastetaan aamusin hevosia. Radan vieressä on pienempi harjoitusrata sekä pyöröaitaus, ja harjoitusradan vieressä on puisto kauniin leveän joen rannalla, missä on hevosten uittopaikat, ja ihmisille kunnon grillipaikka. Alueella on hevosia kaikkialla. Melkein jokaisen talon takapihalla on ainakin muutama hevonen, usein kuitenkin enemmän. On ihan uskomatonta kävellä jonkun talon taakse, kadulle ei näy melkein mitään, mutta kun jatkaa eteenpäin, voi löytää mitä vain.

Ensimmäiset päitä tosiaankin meni paikkoihin tutustuessa, työnantajia bongaillessa ja kaupunkia sekä paikallista yöelämää kierrellessä. Ehdittiin jo ensimmäisenä iltana pitämään grillibileet oman kämpän kesken, kunnon lammas ja nautapihvit mielettömillä marinaadeilla, ihanat kasvisnyytit ja salaatia jota oikeesti USKALTAA syödä. Lisänä oli vielä muutama pullo punaviiniä, josta osa joi enemmän ja osa vähemmän - osa kärsi seuraavana päivänä ja osa ei.

Ollaan käyty myös tsekkaamassa paikallisen laukkaradan aamuelämää, ettei olla ihan hukassa kun duunit alkaa. Radalla oli ihan sairaan paljon hevosia, ihmisiä, kiirettä, ja näin englantilaista tyyliä seuranneena, nää hevoset pinkoo pikkusen kovempaa. Hevoset on myös todella paljon herkkiksemmän olosia, kuin kotoisat pollet - niin, ja 4 vuotias on jo vanha.

Ascotista on pikkumatka Perthin keskustaan, mutta busseja kulkee puolen tunnin välein. Vaikka välimatkat on suhteellisen lyhyitä, ja julkiset toimii, voi olla että oma auto pitää hommata, varsinkin jos viihdytään täällä se 7kk mikä on suunnitelmissa.. Ainakin vielä paikka vaikuttaa siltä, että vois viihtyäkkin :). Katotaan mikä on tilanne, kun maanantaina alkaa duunit.

Ihana Indonesia

Lennettiin Indoihin Singaporen kautta, missä meillä oli seitsemän tunnin välilasku. Meillä oli sopivasti aikaa lentojen välissä käydä vähän tutustumassa kaupunkiin. Lentokentältä menee juna suoraan keskustaan, joten aikaa ja rahaakaan ei tarvi tuhlaa liikaa.

Singapore on kiva kaupunki, se mitä nyt kerittiin nähdä. Eniten kaupungissa pisti silmään kaikkialla olevat kielto-sakko-laput. Purkkaa ei saa myydä, maahan ei saa tuoda tupakkaa eikä julkisilla paikoilla saa polttaa. Sinne ei myöskään saa tuoda duriania (TODELLA haisevaa hedelmää), monen sillan ali ei saa ajaa pyörällä, vaan pyörä pitää taluttaa, porno on kiellettyä - lain mukaan on kielletty jopa kotona alasti liikkuminen. Monesta rikkomuksesta on todella kovat rangaistukset. Olisi jännä tietää miten tarkkaan kyseisiä rikkomuksia valvotaan?



Singaporesta jatkettiin iltalennolla Balille, Indonesiaan, missä Olli ja Arto olivat meitä vastassa. Kuten kaikkialla Aasiassa, myös Indoissa on hirveä tappelu asiakkaista, ja kaikkien kuskien mielestä hän on se ainoa kuski, joka voi millään tavalla viedä sut turvallisesti perille. Tultiin ensimmäisinä ulos kentältä ulkopuoliseen ihmismassaan, ja ensimmäisenä kuullaan Ollin huutavan koko keuhkoistaan "TRANSPORT?!?" - koko lentokenttä hiljenee, kaikki paikalliset kuskit kattoo Ollia, joka pitelee kylttiä "Mr. ja Ms. Kerava". :D Kukaan ei sano mitään, ja päästään sopivasti riivaajista ohi ennen kuin kukaan kerkeää ihmetykseltään reagoida.

Saatiin ängettyä rinkat ja reput skoottereihin, ja alotettiin öinen matka Huvilalle Kerobokaan. Kymmenen minuutin ajon jälkeen Arton ja Villen skootterista puhkes rengas, ja ne lähti taluttamaan skootteria eteenpäin, toivoen että jossain tulee paikka, jossa renkaan saa korjattua. Jatkettiin Ollin kanssa ehjällä mopolla perille asti, ja puolen tunnin päästä saatiin myös loppujengi paikalle. Ollaan asuttu huvilalla, jonka muutama poikien kaveri on vuokrannu kevääksi opiskelujen ajaksi. Villa koostuu kolmesta 2 kerroksisesta tornissa, joiden yläkerrassa on huoneet ja kylppärit. Pihalla on katettu avokeittiö, josta 2m päässä on uima-allas. Piha-aluetta ympäröi n.3m korkeat muurit, ja yksi sivu pihasta päättyy 5m korkeaan pudotukseen jokeen.

Bali on oikeastaan Australian kanariansaaret. Joka paikka on täynnä humalaisia australialaisia, tai kärttyisiä brittejä. Aussit tunnistaa bintang (paikallinen olut) - wifebeatereista (eli hihattomista paidoista) ja britit valkoisesta tai pinkistä ihonväristä, ja kovaäänisistä vähän pyöreistä naisista. Koko paikka on täynnä ihania kauppoja (mikä on huono jos miettii budjettia) ja outletteja. Kaupoissa osa tavaroista on about suomen hinnoissa, mutta osa monta kertaa halvempia. Outleteistä saa ihania merkkejä mitä ei edes myydä suomessa huomattavasti halvemmalla.

Monessa paikkaa täällä on tosi kovat turvatarkastukset baariin mentäessä. Johtuen osaksi kiristyneestä poliittisesta tilanteesta. Vuonna 2002, pääkadulla räjähti baarissa pommi, ja 20 sekuntia sen jälkeen baarin ulkopuolella autopommi. Iskussa kuoli 202 henkilöä, ja haavottui 240. Pääkadulla on tapahtumapaikalla muistomerkki iskussa menehtyneille. 38 kuolleista oli indonesialaisia, loput turisteja. Toinen pommi räjähti 2005, mutta iskussa kuoli paljon vähemmän ihmisiä.

Viihdyttiin balilla ensimmäinen viikko saapumisen jälkeen, käytiin Villen kanssa surffikurssit, ja lähdettiin kiertämään Lombokkia ja Gili-saaria. Oltiin ensin neljä päivää Lombokissa. Hidas mutta halpa lauttamatka kesti Balilta Lombokille 5 tuntia. Vallattiin riippumattojen kanssa laivan auringonottokansi, ja maattiin auringossa koko matka. Matka Lombokille meni leppoisasti, mutta siihen se sit loppukin.



Kun päästiin paikanpäälle, yritettiin saada mittaritaksi. Heti ensimmäisenä meitä vastaan tuli riivaaja, joka yritti ohjaa meitä jonnekkin pakuun. Sanottiin kohteliaasti ettei kiinnosta, ja lähdettiin kävelemään eteenpäin. Paku lähti seuraamaan. Ignooraattiin se, ja käveltiin eteenpäin. Ukko ajaa kävelyvauhtia meidän rinnalla, käskee kyytiin, ei reagoida, mut äijä vaan jatkaa. Jos joku toinen kuski yritti pysähtyy, tää samainen herra kiroaa ne pois. Kävellään loppupeleissä 2km, ja paku seuraa meitä jatkuvasti. Jossain vaiheessa hajaannuttiin. Ville lähi Ollin kanssa, ja mä lähdin Arton kanssa eri suuntiin. Ensin kuski hämääntyy, se lähtee seuraamaan meitä kävellen, ja pojat pääsee "karkuun". Oltiin sovittu, että se ketä kuski ei seuraa hommaa kyydin, ja tulee hakemaan toisen porukan. Koska kuski ei saanut ekasta ryhmästä mitään irti, se hyppäsi autoon, ja lähti seuraamaan toista porukkaa. Tällä aikaa saatiin pysäytettyä paku, jolta saatiin tingittyä kohtuuhinta Lombokin Kutalle. Hypättiin kyytiin, ja lähdettiin hakemaan kakkosporukkaa. Kun pojat tuli, saatiin ne kyytiin, mutta meidän kuskit ei kerenny lähtemään, koska tää riivaajakuski kaarto autollaan paikalle ja blokkas meidän auton. Yhtäkkiä auton ympärillä seisoo 6 paikallista, jotka huutaa sekä meille että kuskeille kirouksia. Yksi rohkaistuu ja kirjaimellisesti huutaa "TÄÄ AUTO EI TULE LIIKKUMAAN MINNEKKÄÄN! TULKAA ULOS! TE ETTE YMMÄRRÄ! MEILLÄ ON KARTELLI!!" Sanotaan siihen "Ei, sovittiin hinnasta jo näiden kanssa" - "TE ETTE YMMÄRRÄ, MEILLÄ ON KARTELLI!!" - Loppupeleissä joudutaan ottamaan herrojen taksi, koska meidän kuskit on saanut tässä vaiheessa jo paskahalvauksen eikä uskalla liikkua minnekkään. Vaikka otti aivoon, ainoona positiivisena asia oli se, että alkuperäinen hinta tippu summaan, joka oltiin saatu neuvoteltua "väliaikaisten" kuskien kanssa.

Viihdyttiin Lombokin Kutalla muutama päivä. Alue oli aika hiljainen, mut hyvä surffaamiseen. Ajettiin skoottereilla saaren toiseen reunaan, otettiin vene avomerelle kohtaan, missä aallot breikkas hyvin nousuveden aikaan. Kierreltiin muutenkin saarta ympäri skoottereilla. Yhden päivän 4 tunnin reissun saldona oli 3 puhjennutta mopon rengasta, ja jalkapallo-ottelu paikallisten kanssa. Ajettiin ohi, kun paikalliset pelas fudista lehmien seassa, pysähdyttiin kattomaan, ja yhtäkkiä jengi oliki jo pelaamassa.

Surffaaminen oli tosi erilaista Lombokilla. Balilla paikoissa, missä treenattiin aallot kaatuu huomattavan paljon nopeemmin, mikä tekee kaikesta toiminnasta paljon nopeemptaa. Lombokilla aallot oli tosi paljon hitaampia ja isompia, ja vaati paljon enemmän melomista, ja hitaampaa alotusta, jotta ylipäänsä sai sen aallon. Lombokilla on myös plussana pidemmät pesukoneet -> kun aalto kaatuu sun päälle, ja painaa meren pohjaan, sitä myös pysyy siinä pyörityksessä huomattavasti pidempään kuin Balilla. Kun hetken luulee, että pääsee pesarista pois, nappaa aalto laudan, ja pääsee seuraavaan pyöritykseen laudan perässä. Fun, meri tulee kirjaimellisesti sisään koko ruumiiseen, ja huomaa että suolavettä valuu monta päivää korvista yms. surffipäivän jälkeen. Pojat on paljon parempia surffaamaan, mikä tarkottaa sitä että mä vietän pesukoneissa mielelläni aika paljon aikaa..



Lombokin jälkeen lähdettiin rentoutumaan Gili-islandseille. Gili-saaret koostuu kolmesta pienestä saaresta Lombokin vieressä. Luonto on kaikkialla ihan uskomattoman kaunista, koska maa on tuliperäistä, on osa rannoista mustaa hiekkaa, ja luonto ihan tajuttoman vihreetä. Saaret on matalia, meressä näkyvyys on ihan loistava mikä sopii snorklaamiseen ja horisontissa näkyy vuoria. Meressä on paljon TODELLA isoja kaloja, värikkäitä parvia ja isoja merikilpikonnia. Satuttiin paikalle low-seasonin (eli ei turistikauden) aikaan, joten majotukset oli halvempia, ja jengiä oli huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Paratiisi!

Lombokin jälkeen palattiin taas Balille, jossa viihdyttiin reilu viikko. Kun pojat palasi Suomeen, lähdettiin Villen kanssa vielä muutamaksi päiväksi Gileille. Ihan rehellisesti voin sanoa, että Indonesiassa on ehdottomasti kaunein luonto, mitä oon koskaan nähnyt. Täällä on ympäriinsä tulivuoria, merta, vihreetä luontoa, kaikkea.

Loppupeleissä ei olla tehty täällä ihan hirveesti mitään ihmeellistä, ollaan lähinnä hengailtu, surffailtu ja juhlittu. Aika hyvin auttaa koti-ikäväänki, kun on jatkuvasti vähintään 10 suomalaista pyörimässä ympärillä. Kiitos Villan keittiön, ollaan väsätty täällä lihapullia, lihamureketta, kunnon salaattia, kunnon jauhelihakastiketta, perunoita yms. ruokaa mikä maistuu kotosalta. Viiden kuukauden jälkeen on pää täynnä riisiä, nuudelia, curryja, uppopaistettuja ruokia ja mitä tahansa aasialasta mättöä. Kun päästään Ausseihin, aijon pyhittää seuraavan kuukauden salaatille ja makaroonilaatikolle. Vielä kun sais kaalikääryleitä, hapankaalia, kunnon makkaraa, jälkiuunileipää, hyviä leikkeleitä ja juustoja, salmiakkia ja hapankorppua.


Talon uv-tv shop-uuni

Keskiviikkona illalla (5.5) lähdetään illalla Perthiin Australiaan, jossa ollaan perillä 6.5 aamuyöllä. Tarkotuksena on alottaa duunit laukkatalleilla (vihdoin hevosia!! :)) ja kerätä vähän rahaa. Saa nähdä miten arki rupee sujumaan viiden ja puolen kuukauden lomailun jälkeen.. :)


Vähän opeteltavaa sanastoa ja Villelle kuvia :)

From North to South..

Saavuttiin Huoy Xaihin mukavan bussimatkan jälkeen, koska halusimme käydä hehkutetun Gibbon Experiencen Laosin viidakossa. Oltiin venattu reissua paljon, ja lähinnä sen takia valitsimme kyseisen reitin. Vaikka hinta oli tuplaantunu edellisestä vuodesta, päätimme osallistua.

Reissu alkoi muutaman tunnin automatkalla kaupungista kylään viidakon laidalle. Paikanpäällä oli odottamassa muutama poni, jotka toimivat ruuan kantajina vaikean maaston takia. Kylässä asui myös muutama paikallinen, minisikoja, vuohia ja kanoja. Meitä oli kaksi 6 hengen porukkaa, jotka trekkaisivat saman reitin, mutta eri suuntaan.

Ensimmäinen päivä koostui noin komen tunnin kävelystä vuorta ylöspäin. Kirjaimellisesti ylöspäin. Koko matka oli pelkkää ylämäkeä. Välillä jyrkempää, välillä loivempaa, mutta koko ajan nousujohteista. Neljän kuukauden lomailun ja riippumatossa makaamisen jälkeen kunto ei ole ihan niin hyvä, kun sen toivoisi olevan. Varsinkin omalla kohdalla rupesin kiroamaan huonoa kuntoa jo nousun puolivälissä. Lisäksi piti kantaa muutama litra vettä, ja kasa vaatteita + kamera. (iso plussa Villelle, joka kanto ehkä 3/4 kamoista, ja jätti mulle sen 1/3 :))

Päästiin onneks perille vuoren huipulle, ja saatiin alottaa reissun siistein osuus, zip linet. Vaijerit on kiinnitetty puihin laaksojen ylle, ja niitä "lasketaan" lantiolle tulevissa kiipeilyvaljaissa, sellasten metallisten pikkupyörien varassa. Vaijerit on keskimäärin 200m - 500m korkeudessa, pituudeltaan 200-900m. Koko homma on ihan mielettömän siistiä, pitää vaan muistaa jarruttaa tarpeeks aikasin, sellasella pyörän renkaan palalla millä painetaan vaijeria, ettei törmää vastakkaisella puolella odottavaan puuhun.



Vaijerit on sinänsä ihan turvallisia, jos vaan menee niissä oikein. Tavattiin reissun päätteeks takastulomatkalla ranskalainen kuvausryhmä, joka kiertää ympäri maailmaa tekemässä dokkareita erilaisista "hyväntekeväisyys" projekteista. Niille oli käyny pieni kämmi ekana päivänä ekalla linjalla. Yks ryhmän jäsen oli lähteny laskemaan linjaa kahen repun kanssa. Keskellä linjaa, se oli jollain tavalla nojannut liikaa taaksepäin, ja reppujen painon seurauksena kääntyny 200m korkeudessa väärin päin, ja saanut etupuolella olevan repun naamalleen. Jannu ei ollut nähnyt mitään, kertoi että oli pieni paniikki iskeny siinä vaiheessa. Onneks valjaat oli ollu niin tiukalla, ettei ne luiskahtanu irti. Poika oli kietonu jalkansa vaijerin yli, ja odottanu pelastajaa. Paikallinen opas oli loppupeleissä liukunut paikalle, ja kirjaimellisesti raahannut ranskalaisen perässään muutaman sadan metrin päähän loppupisteeseen.

Vaijerilinjat päätty puumajaan, jossa vietettiin yö. Puumajat on noin 50m korkeudessa, vuoren reunalla / mäessä, aika isoja, osassa useempi kerros. Majoissa on myös keittiöt, vessat ja suihkut + juokseva vesi. Jostain syystä myös ampiaiset kokee puumajat oikein kotoisaksi, ja on päättänyt omia vessanpönttöreijän kodikseen. Ihan täysillä ei aina ole fiilistä mennä vessaan, kun ympärillä pörrää 20 ISOA ampiaista. Iten ystävystyin ampiaisten kanssa leikkimällä vesisotaa jatkuvasti, jos vietin aikaa vessassa. Ampiaiset oli onneksi huonompia, mulla oli kuitenki aseena jatkuvasti päällä oleva suihku, jolla oli helppo osua.



Jäettiin kamat majaan, ja lähdettiin uimaan vesiputoukselle. Ensimmäisen päivän nimi oli "vesitputouspäivä", ja putousta fiilisteltiin pitkin matkaa (Sen minkä oppaan kielitaito nyt anto myöten..). Loppupeleissä putous oli pieni lammikko, jonne tuli kalliota pitkin alaspäin menevä puro, todellinen vesiputous. Opas jätti meidät putoukselle, sanoi menevänsä jonnekkin, ja kertoi että päästäksemme takaisin meidän pitää kääntyä "left, left, left and right - you're there".

Uitiin putouksella hetki, ja lähdettiin palaamaan majalle oppaan ohjeiden mukasesti. Tehtiin tarvittavat käännökset, mutta 7 linjan jälkeen rupes iskemään pieni epävarmuus olinpaikasta. Kuljettiin taas jotain ihan tajuttoman pitkää ylämäkeä, kun huomattiin että vesiputous-kyltti ohjaa vasemmalle. Oltiin kierretty ohjeiden mukaan ympyrä. Tässä vaiheessa luultiin että oltiin vaan menty harhaan, ja päätettiin noudattaa ohjeita tarkemmin -> uudet 7 linjaa, ja sama lähtöpiste. Tässä vaiheessa rupes jo vähän ahdistamaan puoli tuntia auringon laskuun, keskellä viidakkoa, opas kadonnut jonnekkin, kenelläkään ei fikkaria. Saksalainen tyttö päätti lähteä käymään keittiöllä, joka oli vesiputouksen vieressä, kysymässä neuvoa jotta keretään alussa paikalle - ja mitä käy, keittäjä osaa tasan 2 sanaa englantia, vasen ja oikea. Kaiken lisäksi rouva antoi samat ohjeet kuin opas (jolta vielä varmistettiin että näinhän se menee..). Ei auttanu muu, kuin lähteä taas rundille. Päätettiin ottaa riski, ja kääntyä ohjeiden vastaisesti yhdestä kohdasta eri suuntaan, joka kaukaisesti näytti tutulta. Onneks käännyttiin, ja loppupeleissä päädyttiin perille. Tosin, linjoistahan nyt tässä maksettiin, niin kai niistä pitää se ilokin ottaa irti..

Tää toiminta on kyllä ihan jostain muusta maailmasta. Jos esimerkiksi suomessa olis joku vastaavanlainen "elämysmatka" tms., olis kaikki linjat varmasti jollain tavalla lukittu, ettei niitä pääsis millään tavalla harjoittamaan yksin. Täällä sulle annetaan valjaat, ja sanotaan "älä tipu, näin jarrutetaan". Meijän opaskin osas about 10 sanaa englantia, lähinnä "jarruta", "ei jarruta", "oikea" ja "vasen. Iltasin on vähän kuivaa - tai ei ihan kirjaimellisesti - kumpanakin iltana oli ukkosmyrsky. On aika hurjaa olla korkealla heiluvassa puussa, kaatosateessa, ja koska oppaat katoilee, ei tiedä pitääkö liukua alas vai pysyä puussa. Meille sanottiin että myrskyllä alas, mut sade on ok. Sit tulee kova ukkonen, joku huutaa jotain laakson toisella puolella, puu heiluu kun hullu, kukaan ei tiedä mitä tehdä. Mielessä myöskin varotukset että märkiä zippejä ei saisi mennä, koska ei pysty jarruttamaan - mitäs teet?

Pari seuraavaa päivää noudatti lähinnä samaa ohjelmaa, paitsi että kävelyä oli vähemmän. Meidät jätettiin yksin metsään, kerrottiin että "tosta ja tosta" voi mennä, ja nähään aamulla. Ruokaa tuotiin joskus, hirvee määrä riisiä, ja jotain ihmeellisiä löysiä kasvismättöjä. Opas ei osaa kertoa mitään luonnosta tai ympäristöstä. Kokonaisuudessaan Gibboni oli ihan täysi floppi. Hirveä summa rahaa, ja mihinkään ei ole panostettu. Ylipäänsä pistää miettimään mihin kaikki maksetut rahat menee? Paikkaa pitää joku ranskalainen herra, joka tekee hommaa auttaakseen paikallisia kyläläisiä. Oppaita on reilu kymmenen, josta kaikki saa miljoona kippiä eli n. 90 euroa /kk, kylälle menee n.40 euroa /kk, salametsästäjiä vartioiville metsänvartioille (4) menee n.90e /kk - fine, tietty osa menee rakennuskustannuksiin veroihin jne, mutta silti?

Reissuun lähtee about 8-16 ihmistä päivässä, jotka kaikki maksavat n.190e / hlö = paljon rahaa. Reissun hinta on tuplaantunut vuodessa, mutta laatu on kaukana hyvästä. Hinta on ehkä euroopassa ihan ok, mutta verrattuna paikalliseen hintatasoon, palkkoihin, rakennuskustannuksiin yms. on hinnoittelu mennyt vähän överiksi. Kun juteltiin reissun jälkeen koko porukan kanssa, kukaan ei ollut täysin tyytyväinen. Otettiin myös yhteyttä paikan omistajaan, mutta kyseinen herra ei ole vieläkään vaivautunut vastaamaan mitään.

Trekki oli ihan ok, viidakko oli kaunis, mutta koko hommasta jäi kusetuksen maku. Onneks päästiin reissun päätteeksi muutamaksi päiväksi Thaimaaseen, joka tuntu Vietnamin, Laosin ja Kambodzan jälkeen ihan uskomattoman länsimaiselta kulttuurilta. Mentiin Chiang Maihin, mikä on pohjoisen Thaimaan "pääkaupunki". Siellä olis voinut viettää aikaa vaikka miten pitkään. Verrattuna etelään, ihmiset on tuhat kertaa ystävällisempiä, luonto on kauniimpi, ja hinnat halvempia.



Meille jäi pohjoiseen muutama päivä aikaa ennen Bangkokkiin menevää junaa. Vietettiin aika lähinnä syömällä, ja yhden päivän trekillä, mikä käsitti enlefanttiratsastusta, koskenlaskua ja trekkausta. Elefanttiratsastus nyt oli sinänsä aika turha, vaikka se ihan kivaa olikin. Paikka oli mukava, elefantit ilosia ja hyvässä kunnossa (tosin kun monet joita nähtiin etelässä..) . Ratsastus koostu ehkä 100m pitkästä polusta, joka käveltiin ympäri. Koskenlasku oli taas ihan mielettömän siistiä! Meillä oli 6 hengen vene, ja kun kosket alko, kävi pari kertaa mielessä mitä käy jos lentää botskista isoja kiviä päin. Vene liikkuu yllättävän kovaa kun 6 henkilö meloo siihen voimaa. Trekkingi koostui lähinnä tasaisesta polusta, joka käveltiin hidasta vauhtia uimaan pikkuselle putoukselle. Laosin jälkeen matka oli helppo. :)

Otettiin juna Chiang Maista juna Bangkokkiin muutama päivä ennen lentoja. Kaupungissa oli juuri alkamassa punapaitojen mellakat, mutta päästiin onneksi seuraamaan vaan alkukokoontumisia. Pakko myöntää, oli vähän hurja fiilis kävellä siinä ihmismassassa, miettien onkohan vahingossa pukenut jotain vääriä värejä / vaatteita. Monessa paikassa oli myös jotain "kansankiihkottajia", tuli mieleen vanhat saksalaiset videot, jossa joku huutaa mikkiin korokkeella muutaman sanan, ja kansa hurraa hurmiossa takaisin. Jokapuolella näkyi myös lisääntyvin määrin poliiseja, sotilaita ja turvamiehiä. Onneksi lennot lähti Singaporen kautta Balille -> viimeinen kuukausi lomaa ennen kuin työt taas alkavat. :)