Hongkong part3 - the final cut

Niin.. jos on vielä 8 tuntia lennon lähtöön, ja on jo 2 tuntia istunut kentällä poikien nukkuessa läppäri sylissä, mitä muutakaan tekisin kun summaisin pikaisen Honkkari-visiitin kasaan. Kiitos hyvin toimivien tietoliikenneyhteyksien, täällä on lähes kaikkialla kaupungissa ilmainen wifi, mikä helpottaa huomattavasti suunnistusta ja leikkimistä ympäriinsä.

Kaupunki on ihana, mutta hämmentävä. Joka paikassa on ihmisiä, siis aivan kaikkialla. Kaikki kasvaa ylöspäin, ja koska kaupunki on rakennettu vuoren rinteelle, näyttää kaikki vielä suuremmalta. Parina päivänä bongattiin aurinko, kun se paistoi rakennusten välistä, ja heijastui yhden pilvenpiirtäjän ikkunan kautta kadulle. Edes pierutemput eivät onnistu täällä. (Jos joku ei tiedä mikä on pierutemppu; Jos pierettää, voi vaivihkaa päästää "hiljaisen hiihtäjän" esim. kaupassa sovitustankojen väliin, ja kävellä pois. Haju jää leijumaan ja kukaan ei hoksaa että pierasit.) Itsehän tätä en ole tehnyt.

Hong Kong on ihan älyttömän siisti, en nähnyt yhtään torakkaa tai rottaa, mitä esim. Kuala Lumpurissa juoksi jalkojenkin välistä. Yksi ainoa ryöttänen vessa tuli vastaan, ja sekin oli Mäkin - yllätys sinänsä, yleensä ne on ollu siisteimpiä. Paikka on shoppaajan paratiisi. Ostettavaa olis niin järjettömän paljon että välillä tuntu ettei uskaltanut mennä minnekkään sisälle, ettei koko matkabudjetti olis TAAS kadonnut taivaan tuuliin.

Päiväohjelmat koostui aika hyvin ympäri pyörimisestä, syömisestä ja nukkumisesta. Jet lag paino taas päälle, mulla pää tukossa ja nuha ja kurkku kipee (jei!), Ville ja Vesa taas järjettömissä univeloissa. Just kun rupes olo normalisoituu, lähtee yölennot Perthiin, joka tarkottaa taas unetonta yötä ja rytmin sekottamista. Onneks on Cathayn kone, vaikka se on vanhempi (vanhempi siis kuin se millä tultiin tänne Milanosta), veikkaan että se hakkaa Finskin vanhukset mennen tullen. Ainaki lentoemännät on ystävällisiä, ja ruoka hyvää.

Lentämisessä on jännä, miten tuntuu että siihen ei koskaan totu. Mun järjetön lentopelko alkaa onneks kuitenkin pikkuhiljaa hellittämään, koska viimeset lennot on menny niin hyvin. Silti, ajatus pieneen purkkiin ahtautumisesta muiden kanssa ahdistaa.

Aina. Jostain syystä (god knows why?!) joudun istumaan pikkulasten viereen. Ei sillä, kaikki sympatia vanhemmille ja muksut on kivoja, mut EI kun ne parhaimmillaan jaksaa huutaa sen 5h putkeen, nukkua tunnin, ja jatkaa seuraavat 4h. Parasta on, jos lapsi on vähän vanhempi, ja se ei huuda, mutta haluaa kuitenkin saada itsensä huomatuksi. Kyseisillä ipanoilla harvoin käy mielessä, että penkkin taukoamatta potkiminen voi tuntua todella ärsyttävältä edessä istuvan henkilön mielestä. Jos edes vanhemmat eivät kiinnitä huomiota jälkikasvunsa toimintaan, on nautinto taattu. Mikään ei voita tunnetta, kun joka ikisellä hetkellä, kun olet lipumassa epämiellyttävässä kippura-asennossa viimeinkin unten maille, ja PAM- lamauttava potku osuu ristiselkään. Muutama murhaava katse vanhemmille (-> äiti tuhahtaa, ei tee mitään). Jatkat tuudittautumista rauhaan, PAM! toinen potku, mainitset ystävällisesti asiasta, ei vaikutusta. Jossain vaiheessa isä huomaa, että penskat eivät pysy äidin kontrollissa, ja tulee istumaan taaimmaiselle penkkiriville muksujen kanssa, ottaen nuoremman syliin rauhoittumaan. PAM PAM PAM! penska latoo tasajalkapotkuja kuin paraskin mäkihyppääjä suoraan niskatyynyyn. Ei naurata.

Usein lentokoneisiin mahtuu myös tuijottajia - henkilöitä, jotka eivät saa silmiään irti toisista matkustajista. Parhaimmillaan henkilöt saattavat kääntyä penkillä ympäri, ja tuijottaa taaksepäin. Ymmärrän hyvin, jos kyseessä on lapsi, joka istuu vanhempien sylissä, tai seisoo penkillä väärinpäin kuluttamassa aikaa. Nämä ovat vain hauskoja, ja usein itsellekkin aivotonta ajanvietettä kun joku nauraa siitä, kun nostat kättä. Paras oli ehkä reiluissa 50 oleva, hieman Tukiaista muistuttava rouva, joka ei saanut silmiään irti Villestä (villen mukaan musta) lennolla KUL-CDG. Tämä pyöreä rouva istui penkillä hetkittäin suoraan, pää kääntyneenä, hetkittäin sivuttain, ja hetkittäin esitti nukkuvaa toinen silmä auki tuijottaen meitä. (tai iski silmää?). Hän myös venytteli varsin usein kilisyttäen korujaan ja hiuksiaan, ja luoden viehkeitä katseita. (Tämäkin saattoi olla jonkinlainen soidintanssi?) Uskomatonta. Välillä yritin tuijottaa takas, mutta ilman tulosta. Lievemmän version henkilöistä muodostavat vanhemmat mahakkaat herrat, jotka tuijottavat kaikkia edes vähän naisia muistuttavia.

Kolmas ihmistyyppi, ja varsin yleinen henkilö koneissa on fiilistelijä. Tämä, usein ensimmäisiä lentojaan lentävä, pelkäämätön henkilö on innoissaan kaikesta mitä koneenssa tapahtuu. "WAU! Nää tölkit on pieniä!" "Tsekkaa tää pussi on turvonnu!" "Hei mun selkänoja kääntyy!" "Hei kato kato kato miten pientä kaikki on ulkona!" "Ai tääl on vessa, oikeesti!?" "Hei tää lentää!" - no shit sherlock. Henkilö on kuitenkin harmiton, ja usein varsin hauska, ellei vauhkoamista jatku myös silloin kun olisi parempi jo nukkua. Fiilistelijästä tulee mieleen eniten kultainen noutaja pallon kanssa - "Hei pallo heitä se pallo pallo jee!! kato hain pallon! pallo joo pallo heitä heitä heitä!!"

Valittajiakin tulee aika usein vastaan - valitettavasti. Näillä henkilöillä tuntuu olevan aina jokin pielessä, ruoka on kylmää, kahvi on liian kuumaa, turbulenssi kaatoi vedet syliin (ei, se ei ollut sen pikku mikon jalan aiheuttama potku pöytään), tilaa on liian vähän, palvelu on hidasta, vierustoveri ei aukaise/sulje ikkunaa, vessaan on jono, - olisko kannattanu ostaa business luokan lippu? Parasta ovat henkilöt, jotka vielä korostavat suureen ääneen miten tärkeää työtä he tekevät, ja miten tärkeitä henkilöitä he ovat, ja miten kuka tahansa meistä varmasti maksaisi mitä tahansa, että saisi olla kuin he. Juuri näin - no mut kiva kun kuitenki alennuitte istumaan meidän kanssa tänne economy-luokkaan. :)

Ei sillä, matkustaminen on ihanaa, lentämisestä huolimatta. :)