Vähän oli ihana nukkua! Mistään ei kuulunut mitään, ilma oli raikas ja tarpeeksi lämmin. Ainut down side koko hommassa oli kahden aikaan yöllä alkanut rankkasade, joka ajoi Vesan nukkumaan loppuyöksi autoon. Toki, olisihan pihalla seisonut pikkunen miniatyyriteltta, mutta niin houkuttelevalta kun se varmaan oli yöllä tuntunutkin, Vesa oli päättänyt valita ultimate-cruiserin jo hyväksi havaitun takapenkin.
Koska meillä ei ollut sähköä, eikä mikään muu valo kuin pari fikkaria toiminut, menimme nukkumaan jo ennen kahdeksaa. Tästä johtuen heräsimme aamulla jo kuuden aikaan. Me emme Villen kanssa kuitenkaan nousta, ja Vesa päätti lähteä omalle tutkimuskävelylle Dingo-metsään.
Niin kuin taisin jo edellisessä postauksesa kirjottaa, saarella on paljon dingoja, ja monet camping-alueet ovat aitojen takana. Jalankulkijoille on portit, ja autot pääsevät alueille ajamalla leveän portin läpi, joka on alapuolelta varustettu sähkölangoilla noin kahden metrin matkalta. Vesa haki vähän kokemusta sähköshokeista kävelemällä autoille tarkoitetusta portista läpi. Aikuisia tosiaan dingot eivät ole tappaneet, autot ovat hoitaneet sen homman. Aikuisia dingot ova purreet ja raadelleet. Kaikkialla on kylttejä jossa kehotetaan pitämään kaikki ruokatarvikkeet lukituissa astioissa, sekä pysyttelemään lasten lähellä jatkuvasti. Kylteissä on myös erilaisia puolustustapoja ja paripuolustustaktiikoita.
Aamu oli varsin mukava. Sinä aikana kun Vesa oli suorittamassa aamulenkkiään alkoi rankkasade. En ole varma satoiko vesi taivaalta, vai jostain poikittain mutta sen voin sanoa että paljon sitä tuli. Odottelimme sateen lakkaamista, emmekä Villen kanssa uskaltaneet poistua ollenkaan teltasta. Vesa palasi noin vartin päästä täysin uitettuna.
Odottelimme sateen lakkaamista ennen lähtöä, mm. käymällä dollarisuihkussa. Tosin, ulkonakin satoin niin paljon vettä, että sielläkin olisi todennäköisesti saanut kätevästi ilmaisen suihkun. Rangereille olisimme varmaan siinä tilanteessa joutuneet selittämään mitä kolme vaahtoavaa alastonta vartaloa tekee perheiden leirintäalueella - aussit eivät kuitenkaan suhtaudu alastomuuten yhtä avoimesti kuin suomalaiset.
Suihkun ja aamupalan jälkeen oli aika lähteä liikenteeseen. Mutta mitä tapahtuukaan - ei mitään. Auto ei käynnisty, ei inahdustakaan. Ei hätää, onhan meillä autossa kaksi akkua juuri tällaisten tilanteiden varalta, jos vaikka toinen kuluu tyhjäksi. Avataan konepelti, ja huomataan akkujen olevan "both"-asennossa. Niin, olisi ehkä kannattanut vaihtaa illalla akut pois "both" asennosta, ja käyttää vain yhtä akkua, jolloin kahdesta akusta olisi hyötyä. Jääkaappi oli imenyt molemmat tyhjiksi. Shit.
Ei hätä ole tämän näköinen, työnnetään auto käyntiin. On sitä mäkistartti ennenkin tehty! (Tosin, about 2000kg painavalle 4L koneen omaavalle maasturille homma ei ole niin yksinkertainen kuin luulisi.. jos nyt joku niin luulee..)Plussana tälle kaikelle oli maastoajoon tyhjennetyt renkaiden ilmanpaineet, ja mäki, jonka takia mäkistartti pitää yrittää tehdä pakilla. SUPER FUN!
No, ensin minä hyppään rattiin ja pojat yrittävät työntää autoa pois parkista. Ne työntää naamat punasena silmät ulos pullistuen pienen mäen ylös, ja auto saadaan kuin saadaankin lähtöasetelmiin. Tämän jälkeen vaihdetaan työntäjiä. Minä ja Vesa ollaan naamat punasina ja Ville on kuski.
Kuten arvata saattaa, eihän hommasta mitään tullu. Joka ikinen kerta kun kytkin nostetaan ylös, auto pysähtyy kuin seinään ilman että moottori edes äännähtää. Pelkäsin jokaisella kerralla että juoksen vahingossa autoa päin ja murran nenäni. Yritetään kolme kertaa, jonka jälkeen olemme niin lähellä puoli metriä syvää mutalammikkoa että luovutamme - niin houkuttelevalta kuin mutaleikit kuulostavatkin. Ei auta muu kun lähteä metsästämään muita autoja - tämäkin huippuhomma paikassa, jossa päivän aikana näkee noin 5 muuta ajoneuvoa.
Meillä kuitenkin kävi tuuri, ehkä tämäkin Vesan jatkuvan hyvän onnen takia. Jo noin 5 min odotuksen jälkeen paikalle sattui auto jolta saimme tarpeeksi virtaa auton käynnistykseen. Saaren tutkiminen saattoi alkaa.
Ensimmäisenä etappina päätimme mennä Lake McKenzielle, joka on saaren ehkä kuuluisin (ja siten myös eniten turisteja täynnä oleva) nähtävyys. Tämä on myöskin kaunis järvi valkoisen hiekan rannalla, mutta pakko myöntää että pidin enemmän ensimmäisen päivän järvestä. Emme viihtyneet saarella pitkään - yritä siinä rentoutua kun 50 vaaleanpunaista brittituristia karjuu ympärillä ja heiluttaa manboobsejaan.
Lake McKenzien jälkeen jatkettiin ajelua tarkoituksena bongailla siistejä juttuja saarelta vähän tarkemmin. Ei keretty ajaa kuin reilu 30min, kun autosta rupes kuulumaan outoa natinaa ja kilinää. Auto seis, ja ulos katsomaan. Rengas, joka oli vaihdettu Margaret Riverillä noin kuukausi takaperin oli melkein irti. Yksi pultti oli kokonaan tippunut, ja toiset irtoamassa. Ihan hyvää laatua oli rengasmiehet tehny, hyvin kiristetty. Tuli vaan mieleen että kuinkakohan kauan ne pultit on oikeesti ollu löysällä? Mitä jos ne olis auennu vaikka motarilla? Tai yhessä noista järkyistä mäistä? Olisi ollu varmaan kiva homma korjata tollasta kevyttä autoa ja vaihtaa rengas 20 asteen kulmassa. Onneks tajuttiin pysähtyä, eikä vaan pohdittu auton aiheuttamia ääniä ja laitettu niitä vanhuuden piikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti