Life is beautiful!

Onhan se elämä kaunista. Ainakin se on kaunista täällä päin maailmaa. Jostain syystä ollaan eksytty kaupunkiin, jossa paistaa aurinko 320 päivää vuodessa. Vaikka kuinka olis myrskyä ja sadetta, niin se aurinko on siellä jossain. It's all good.



Eikä sitä koira kauas karvoistaan pääse, paitsi tietenki ellei se sitten o rotu, jolla ei kasva karvat. Enkä mäkään pääse millään eroon numeroista. Se on jännä kun lähtee toiselle puolelle maailmaa tekemään duunia hevosten kanssa, ja päätyykin tekemään kirjanpitohommia. Ei se toinen duuni tietenkään minnekkään o kadonnut, mutta lupasin omaksi huvikseni (ihan rehellisesti huviksi :D) hoitaa tallin paperihommat. Tuntu kun olis ollu lapsi, ja menossa ensimmäistä kertaa kouluun, kun sai ostella ihania kyniä, tarralappuja, nitojia ja kaikkea muuta yhtä tarpeellista. :) En ihan rehellisesti muutenkaan malta odottaa, että pääsen taas pyörittelemään numeroita, tekemään taulukoita ja listoja, sekä iskemään tavaraa exeliin. sweet!

Perthissä on tällä hetkellä menossa kylmin talvi 20 vuoteen. Monena aamuna ollaan menty melkein pakkasen puolelle (virallisten mittausten mukaan). Mutta aamulla töihin lähtiessä nurmet ja auton ikkunat on ollu jäässä. Pukeutuminen on aika vaikeeta, koska duunien alkaessa tosiaanki mennään nollassa, ja kun päivä menee pidemmälle, saattaa lämpötila nousta t-paitakeliksi auringon lämmittäessä. Iltapäivällä on kiva lähtee himaan, kun joutuu aina raahaamaan isoa muovipussia vaatteita mukana.

Ollaan vihdoin saatu polkupyörätkin. Työkaverilla sattu olemaan kaks lasten pyörää, en tiedä minkä tuumakokosia ne on, mutta ihan selkeesti lasten pyöriä. Villen satulan saa vähän korkeemmalle, mut mun hopeisella salamalla polkeminen on hieman haasteellista jos istuu alas satulaan. Joka ikisellä polkasulla potkasee itseänsä perseelle. Saapahan ainakin vauhtia.

Robi järjesti tässä yks päivä myös haisevan yllärin. Se oli päässyt syömään salaa Ruun (toisen koiran) loput ruoat. Safkat oli kuivia, ja veden juonnin jälkeen sen koko vatsa turposi yhtä isoksi kuin koko koira itse. Raukka oli ihan reppana, ja näytti oikeestaan enemmän jouluksi syötetyltä (karvaselta) porsaalta kuin koiralta. Seuraavana yönä tilanne onneksi helpotti, mutta meijän epäonneksi huoneen lattialle. Robi ei enään tee tarpeitaan sisälle, mutta luulen että ruokamäärä on tullut sellasella paineella, ettei se edes olisi ulos kerennyt. Oli mukava siivota ja pestä lattiat ennen neljää aamuyöllä töihin lähdön yhteydessä. Määräkin oli sama, mitä toi napero tuottaa ehkä kolmen päivän aikana.



Hevosia on myös saatu treenauksessa siihen pisteeseen, että ollaan saatu niitä kisoihin. Viime viikonloppuna roudattiin kaksi hevosta Belmonttiin juoksemaan, missä täälläpäin järjestetään kisat talvisin. Kesällä kisat siirtyvät tähän Ascottiin, ihan meidän naapuriin (jee!). Lähdöt meni hyvin, ekassa startissa hevonen juoksi toiseksi, ja hävisi noin 2cm:llä voittajalle. Maalilinjalla meijän heppa oli laukan siinä vaiheessa, että se nosti päätä, kun taas toinen laski päätä, ja vaikka meijän hevosen rinta oli voittajan edellä, niin ylitettiin maalilinja toisena. Tokassa startissa oltiin vielä viimeisen suoran alussa ryhmän keskivaiheilla, mutta Prinssi veteli vähän menemään, ja voitti koko joukon melkeen hevosenmitalla (ja sai 70.000dollaria). Koko päivä meni hieman juhliessa, ja kuitattiin Villen kanssa myös ihan hyvät palkintorahat kun pelattiin omille polleille. Laukkaurheilu on todellista hevosurheilua, oikeesti. Se yhdistää vauhdin, vaaratilanteet, uhkapelin, juhlimisen ja hevoset.



Monet juoksijoista näyttää enemmän vinttikoirien ja bulldogien yhdistelmiltä, kuin miltään hevosilta. Sitäpaitsi ne käyttäytyykin kuin koirat saadessaan hepulikohtauksia. Rintakehät on monella juoksijalla paljon leveämmät kuin kotipuolen ratsuilla, ja jalat pikkusen pidemmät. Läskimahaisia hevosia myöskään harvemmin näkee, vaan kaikki on aika trimmissä kunnossa, ja varsinkin jalkojen lihakset on suhteellisen timmin näköset. Mitä pidempään täällä on, sitä enemmän tästä tykkää. Ja nyt en o edes pariin viikkoon tullut enää alas hevosen selästä (jee! ja koputan puuta!) Viikko on kuitenki sisältäny kamppailun maastossa, kun hevonen pelästy koiria, aiheutti paniikkireaktion parissa muussa, kaikki katos eri suuntiin ja mun hevonen tietty metsänreunaan, missä jouduin heittämään ohjat melkein pois koska jouduttiin hyppäämään reilun puolen metrin korokkeelta alas pehmeälle hiekalle ohjauksen puuttuessa. Kun suutuin ja käskin pysähtymään ni tuli lisää pukkeja. Sen verta rupes olemaan jo suomalaista perkelettä veressä ettei se hevonen enään alas saanu. Sama tyyppi joka jo kerran heitti mut kaulan yli eteensä ja hyppäs yli. Perkele.



Toinen hevonen (itseasiassa, tämäkin samainen joka yritti harrastaa esteratsastusta takaradalla zoomailemalla metalliaitoja) taas kiikutti mut (tai yritti) jänisloikkaa tallille päin. Hevosen huono puoli on se, että se saattaa hypätä pystyyn, ja takakautta yli jos sitä jää pitämään liikaa suusta kiinni. (Tää hevonen on myös iskenyt niskallaan mun otsaa) Sen hetkisessä yliherkkyysmielentilassa en voinut ottaa liikaa edestä, joten hypeltiin aika hidasta sivuttaislaukkaa tallia kohti noin sadan metrin pätkä. Muuten hevonen meni ihan kiltisti, ja oli oikein tyytyväinen kunhan sai vain hyppelehtiä eikä tarvinnut kävellä. Vauhti ei ollut mikään holtiton, koska edessä menevä hevonen käveli reippaasti samaa nopeutta. :)

Loput ratsastuksista onki ollu ihan positiivisiä. Samainen hyppelehtijähevonen oli ihan fiiliksissä, kun oltiin yks päivä puistossa ratsastamassa pahimmalla sateella, ja joki tulvi niin ylös, että jouduttiin hetkittäin kahlaamaan polvien korkuisessa vedessä. Dexteristä oli ehkä maailman siisteintä kuopia vettä, eikä se olis halunnut nousta sieltä pois ollenkaan. Kaks muuta laukkuria oli enemmänki kauhuissaan kun yks leikki vedessä ihan tohkeissaan. :D

Meno on kyllä aika hurjaa, vaikka prosentuaalisesti täällä sattuu onnettomuuksia vähän, jos miettii hevosten määrää. Toisaalta näitä kauhutapauksia on. Joitakin vuosia sitten jockey oli ratsastamassa radalla ukkosen aikaan, yhtäkkiä ratsastajaan iski salama (mikä todennäköisyys?!) ja hän kuoli. Noin kuukausi sitten nuori hevonen kuoli, kun sen molemmat etujalat katkesivat kesken treenin. Yksi paha onnettomuus, jossa ratsastajatyttö halvaantui, sattui kun kaksi laukkaavaa hevosta törmäsi paikalle hyppimään jääneeseen hevoseen. Hevonen oli ylittämässä alkupisteessä ratoja päästäkseen itse treenaamaan. Hevonen ei kuitenkaan suostunut menemään yli, ja jäi loikkimaan paikalleen. Kulman takaa tuli kaksi hevosta kiitolaukkaa, ja loppu näyttikin rumalta. Onnettomuuden jälkeen radalle asennettiin summerit, jotka ilmoittavat lähestyvistä hevosista. Uima-altaaseen oli ensimmäisen avaamisvuoden aikana hukkunut kaksi hevosta, ja taannoin yksi suomalainenkin putosi sinne ;). Ei kyllä hukkunut, ja selvisi hyvin puhtaana. Viime viikolla todistin, kun hevonen hyppäsi ympäri radalla aamun treeneissä ratsastaja selässään. Ratsastaja tippui selästä hevosen viereen, hevonen makasi vähän aikaa maassa, nousi pystyyn seisomaan, ratsastaja hyppäsi takaisin selkään ja suuntasi radalle.

Työaikojen takia täällä säästää hyvin rahaa. Suomen matkan takia (sekä Lontoon että Pariisin välistoppien takia) yritetään pistää kaikki mahdollinen jemmaan. Tarkoituksena on lentää Lontooseen marraskuun vikalla viikolla, junailla sieltä Pariisiin moikkaamaan Villen sukua, ja lentää Suomeen joulukuun alussa. Suomessa ollaan joulukuu, jonka jälkeen palataan takaisin tänne kiertelemän ympäriinsä. Siinä vaiheessa viimeistään pitäisi myös olla neliveto alla, jolla pystyy ajelemaan maan ympäri. Se meinaan ei o ihan lyhyt matka.

Nyt tekee taas mieli syödä. :) Terkkuja kaikille!
Ps. Lentäkää tänne moikkaamaan!