Joskus on ehkä parempi kun ei tiedä mitä syö.

Kuala Lumpur oli kiva kaupunki, mutta pakko myöntää, että suurkaupungin tavoin sekin kihisee torakoita ja rottia. Ei ehkä vähiten paikallisen jätehuollon takia. Huolto toki toimii, mutta ongelmana on ehkä se, että se toimii hyvin sekä ihmisen, että jyrsijöiden kannalta.

Toisin kuin Suomessa, jossa roska-astiat ovat kovassa käytössä, täällä päin isoissa kaupungeissa on tapana kasata päivän aikana kertyneet roskat kadulle talojen eteen, josta roska-autot keräävät ne yön aikana. Tsadaa! Aamulla kaikki näyttää siltä, kuin roskia ei ikinä olisi ollutkaan.

Tosin, tässäkin on poikkeuksia. Joskus kujien päähän, joen varsiin, pimeisiin syvennyksiin yms. muodostuu pienehköjä kaatopaikkoja. Paikat ovat mukavia, jos haluaa tutustua tarkemmin kaupungin tuholaisiin. Saman asian tosin ajaa iltainen kävely kadulla, joka toimii päiväsaikaan kauppakatuna.

Ensimmäinen asia, mitä yleensä huomaa, on torakat. Paikalliset torakat ovat keskimäärin 0,5cm - 5cm pitkiä, ja hyvin ällöttäviä! (joidenkin poikien mielestä valitettavasti siistejä) Ihan pienet torakat vielä menettelevät, mutta isommista kuuluu ääni, ja koska ne ovat niin isoja, en edes uskalla tappaa niitä.

(välihuom. Taannoin Thaimaassa Krabilla yksi torakka hyökkäsi mun kimppuun, tai siltä se ainakin tuntu. Istuttiin ravintolassa, kun huomasin torakan vaanivan seinällä, ja kävelevän suuntaani. Ehkä pientä ääntä pitäen siirryin varsin nopeasti Villen selän taakse piiloon. Sekä ravintolan omistaja, että kolmen pöydän takana istuva asiakas huomasivat hengenvaarallisen tilanteen. Kumpikin syöksyi salaman nopeasti suuntaani pelastusaikeissa. Ensimmäisenä paikalle kerennyt asiakas ei päässyt valitettavasti loppuun asti, vaan kaatui vauhdissa viereisen pöydän alle. Villestä ei ollut apua, sillä olin liikahtanut niin voimalla vaaraa karkuun, että tuolilla pysyminen oli tuskan takana. Onneksi ravintolan omistaja teki metsästäjän vaistollaan torakan suunnitelman tyhjäksi, ja pelasti illan.)

Kun torakoista on päästy ohi, alkaa todellinen katujen viidakko. Kuulet vikinää, mutta luulet että se kuuluu ohi ajavista autoista. Kun menet lähemmäksi, vikinä voimistuu, ja saatat nähdä hännän vilahtavan jossain. Rotta! Rotat rakentavat valtakuntiaan varsin taitavasti roskakasoihin, sekä teiden varsiin. Ne ovat juuri siellä missä et luule niiden olevan, usein näkymättömissä. Tässäkin tosin on poikkeuksia.

Eräs ilta KL:n Chinatownissa emme jaksaneet lähteä etsimään pitkälle ruokapaikkaa, vaan päätimme mennä ensimmäiseen kohtuullisen näköiseen kuppilaan. No en tiedä kuinka kohtuullisen näköinen kuppila paikka jonne eksyimme oli.

Intialainen vanhempi herrasmies onnistui kauppapuheellaan, jossa hän kertoi miten mielettömän hyvää ruokaa paikassa on, ostaman meidät sisään. Pakko myöntää, ruoka maistui ihan hyvälle, mutta kummallakaan ei ollut MITÄÄN hajua mitä pisti suuhunsa. Ja jo pelkästään ruoan ulkonäön perusteella, tässä tapauksessa se oli erittäin hyvä asia. Yritimme toki kovasti miettiä mitä ruoka sisälsi, ja keksiä miltä "klöntit" näyttivät. Se nyt oli selvää, että kanan koipi oli kanan koipi, mutta valitettavasti tämä oli ainoa selvä ruoan osa. Emme myöskään uskaltaneet kysyä tarkemmin sisällöstä, sillä kumpikin oli nälkäinen, ja pelkäsi, että totuuden selviämisen jälkeen ruoka ei enää maistuisi hyvälle.

Koko ruokamomentin kruunasi taustamusiikki, joka jossain vaiheessa yltyi läpijuoksuun. Mietimme aika pitkään mitä ihmeen vikinää kuuluu jostain läheltä. Ääntä oli vaikea yhdistää mihinkään. Välillä tuntui että joku soittaisi (epävireistä) viulua, välillä siltä kuin kissa olisi synnyttänyt. Totuus kuitenkin selvisi, kun kaksi suurehkoa rottaa juoksi pöydän ali tapellen jalkojemme välistä.

Ihme ja kumma, kumpikaan ei kärsinyt seuraavana päivänä ruoan ylösnousemuksesta, vaan pystyimme toimimaan varsin normaalisti. Jännäkään ruoka ei ole ongelma, jos tietää mitä se on. Silloin, kun ruoka saattaa olla joko kanan sikiö, rotta, tai verihyydyke, rupeaa vähän jännittämään. Seuraavalla kerralla ehkä löydämme paikan, jossa tiedämme mitä syömme. :)