Portaat, palovammat, apinat ja home - that’s nice!

Viimeisiä viedään Krabilla. Ollaan vikojen päivien kunniaks vähän panostettu, ja otettu pyöräks 450 kuutioinen Honda Steed. Okei, panostus tarkoittaa lähinnä yhden euron lisää päivittäiseen käyttörahaan, jos vertaa hintaa 250 kuutioiseen.

Kolmanneks vikana päivänä lähettiin ettimään kuumia lähteitä, joiden piti olla Krabi townin yläpuolella. Päädyttiin aika hyvin oikeeseen suuntaan, mutta sen sijaan että oltaisiin päädytti ihanan rauhalliselle metsäpolulle, löydettiin reilu 1200 porrasta, jotka johti vuoren päälle.

Ihan uskomatonta kiipeämistä. Meidän homeloukko (lue: huone) rupee käymään jo keuhkoille, ja yskä on jatkuvaa, joten voi vaan kuvitella miten hyvältä kiipeäminen tuntuu. Homeesta antaa jotain kuvaa se, että mun housut homehtu, vaikka olin ottanut ne ulos rinkasta, ja pinonnu kasaan muitten vaatteitten kanssa.

Kiipeäminen alkoi hyvin. Kaikkialla oli kylttejä, jotka varoittivat varastelevista apinoista sekä portaiden määrästä. Noin kahdennenkymmenennen portaan kohdalla apina ylitti portaat. (välihuom. vitsi olis magee olla apina, olis vähän ketterämpi kiipeämään..) Se meni portaiden oikealle puolelle, kääntyi viekkaasti yli, ja hyppäsi Villen selkään ja kiinni reppuun.

Olin ottanut aamupalasta mukaan banaanin, joka kuului niin isoon hedelmätarjottimeen, etten jaksanut syödä. Olin tunkenut banaanin repun ulkotaskuun niin että siitä näkyi noin 5cm. Apina oli tietysti haistanut sen ohi mennessään, ja iskenyt kiinni. Varastamiseen meni aikaa ehkä 2 sekuntia, jonka jälkeen itseensä tyytyväinen varas hyppäsi kiven päälle n.2m päähän, ja rupesi syömään saalistaan.

Ihan kiva, lisäenergia ei olisikaan ollut pahitteeksi. Portaat olivat ihan uskomattomat. Rupesin tekemään kuolemaa ehkä 400 portaan kohdalla, jonka jälkeen yritin pysyä Villen perässä, ja kyetä hengittämään. Matkaa reilun tuhannen portaan kiipeämiseen meni noin tunti taukoineen. Portaat oli aika ultimate kiipeämistä, hetkittäin piti astua n. puolen metrin portaita, välillä taas portaat muistuttivat lähinnä tikapuita.

Onneks päästiin vihdoin huipulle, maisemat oli ihan uskomattomat. Tällä hetkellä olisin niin toivonut jo omistavani järkkärin, pokkarilla ei oikeen saa maisemaa oikeuksiinsa. Nautintoa laski tietty myös tieto siitä, että kohta piti laskeutua alas sama määrä, mikä oli juuri kiivetty ylös. ONNEKS laskeutuminen on helpompaa, mut puolen rappusmäärän jälkeen ei reidet ja pohkeet jaksanu enää ottaa vastaan. Nautinto. :o)

Kun päästiin vihdoin alas, ajettiin noin puol tuntii takasin meijän biitsille. Kun oltiin perillä, lahjoitti prätkä mulle pakoputkellaan 3x5cm palovamman pohkeeseen. (6pvä jälkeenkin haava on vielä auki..)

Tokana päivänä oltiin lievästi rikki jaloista, joten päätettiin ottaa iisisti ja lähtee snorklaamaan lähisaarille. Hankittiin myös kamera, jolla voi ottaa kuvia veden alla. Koska kamera on filmikamera, voi kehittämisessä kestää pikkusen pidempään. Sukeltamaan ei olla päästy, koska homeen takia kumpikin on ollu vähän kipee koko aika. Sukelluskuvia pitää ottaa vaikka Vietnamista tai Ausseista.

Vikana Krabin päivänä lähettiin taas ajelemaan länsirannikkoa. Suunnattiin luonnonpuistoon sademetsään, jossa oli hyvä trekking-polku. Nyt muistettiin ottaa paremmat kengät, vettä ja hyttysmyrkkyä messiin. Kelattiin et tää voi olla ihan hyvä palauttava lenkki vieläkin ihan jumissa oleville lihaksille.

Olipa joo, tai ekat 100m nyt oli. Kevyt polku käsitti 4km pitkän reitin, joka nousi keskellä viidakkoa vuoren päälle näköalapaikalle. Mä en ymmärrä mikä juttu tää on, et aina kun yritetään saada jotain mukavan kevyttä rentoutusta, päädytään rehkimään keskelle metsää ja kiipeilemään lihakset rikki. On yllättävän rankkaa mennä monta kilsaa pelkkää ylämäkeä, jota pääsee hetkittäin ylös vain maahan hakattuja "tikapuita" tai juuria pitkin.

Yleensä vielä sitä miettii että alas tulee sit varmaan helposti, mutta tossa maastossa alasmenoaika pitää melkeen tuplata. Vaikka mestat on täynnä liaaneja yms. mistä voi pitää kiinni, on maa joko liukasta ja savista tai niin kuivaa ettei jalat pidä yhtään kovemmassa tahdissa. Viiden jälkeen oman jännitysmomentin muodostaa myös kaikki ihanat ötökät jotka ilmestyy pesistään etsimään itsellensä ruokaa.

Tämäkin nousu oli (onneksi) maisemien takia ihan kaiken sen tuskan arvoinen. Ilma on myös ihanaa hengittää, täysin erilaista. On jännä ajaa pyörällä jonnekkin sademetsän alueelle, kun kostea viileä "rintama" iskee vastaan. Kun taas päästiin vuoren huipulle, missä kasvusto muuttui, huomasi että ilma on paljon kuivempaa.

Thaimaa oli kiva, mutta jotenkin tuntuu että saaret on nähty. Täältä puuttuu aallot ja lumi. Turisteja on paljon, mikä nyt peak seasonin aikaan nostaa hintoja. Ei haittaa yhtään, että maa vaihtuu Malesiaksi.

Over and out.